Tarina on pitkä ja sitä on mahdoton tiivistää tähän kun siitä sais vaikka kirjan mutta meidän perheeseen kuulu minä ja minun avopuoliso sekä kaksi lasta 3kk ja 2v. Ollaan seurusteltu melkein 4vuotta josta 3vuotta oltu kihloissa.
Miehen alkoholin käyttö oli runsasta jo ennen lapsia mutta luvattiin lopettaa tai ainakin vähentää kun aloin esikoista odottamaan...toisin kävi! Sama tahti jatkui,olin viikot yksin kun hän oli töissä erittäin pitkiä päiviä ja viikonloput yksin kun hän oli bailaamassa. Itse en vapaata saanut koskaan. Sama jatkuu edelleen mutta lapsia on nyt kaksi. Samat lupaukset toisenkin raskauden aikana.
Mies on useaan otteeseen jäänyt kiinni valehtelemisesta alkoholiin liittyvissä asioissa esim. olin lasten kanssa mummolassa niin sillä aikaa kotona oli isot bileet jossa pyöri myös ex-tyttöystäviä ja mulle ei tästä kerrottu mitään vasta kun jäi kiinni.
Valehtelua tulee aina kun on kyse alkoholista. En tiedä puoliakaan mitä mies tekee ja missä tekee,siitä ku ei kotona puhuta ja jos kysyt niin vastaus on "Olin kylillä tai kavereilla" enempää edes kyselemällä ei saa hänestä irti.
Luulen että mie on valehdellut mulle enemmänkin ja voisin uskoa että pettänytkin monilla baari reissuilla kun ei ole kotia tullut,luulen vaan mitään todisteita mistään en saa.
Mieheni on narsistista sorttia ja hänellä on tunne-elämän puutteellisuutta(ei osaa eläytyä toisen pahaanmieleen omista teoistaan) ja se joka tietää mitä sana narsisti tarkoittaa niin tietää että narsistisen ihmisen kanssa on vaikea elää tasa-arvoisessa suhteessa. Aina on häntä huonompi ja hän on täydellinen.
Hän ei voi myöntää että hänellä on alkoholiongelma vaan sanoo että minulla on se kun en kestä alkoholia (itse en käytä ollenkaan alkoholia!). Hänen mielestä on normaalia juoda joka viikonloppu kun on raskas työ se vaatii raskaat huvit. Minun työ kotiäitinä ei ole mitään. Saan kuulema nukkua pitkään ja päivät syljeskellä kattoon.
Vuosi sitten oli samanlainen pahempi kriisi kuin nyt. Itse heitin sormukset nurkkaan ja lähdin silloisen vuoden vanhan esikoisen kanssa mummolaan pitemmäksi aikaa hengähtämään. Mies ei pitänyt yhteyttä. Kavereiden kautta kuulin että hän oli käynyt mutkan sairaalassakin kun oli tapellut portsarin kanssa...paljon ei meitä muistellut. Kului usea viikko ja hän otti yhteyttä. Oli parantanut tapansa ja lupasi viimeiseen asti rakastaa meitä ja olla juomatta. Palattiin yhteen taas ja oli ihanaa...3viikkoa sitten se taas pikku hiljaa karkasi käsistä pienelle saunakaljalla jne. Käytiin terapiassa yksin ja yhdessä,lopetettiin kun miehen mielestä kaikki on hyvin.
Taas ollaan kriisissä ja nyt todella harkiksen eroa tosissaa en vaan säikäytäkseen miestä vaan oman mielenterveyden kannalta. Esikoinen joka on 2vuotta näkee isää pari kertaa viikossa. Mies lähte aamulla töihin ja palaa illalla myöhäin. Viikonloput ryyppää. Taas hän lupasi hakea apua mutta ei myönnä alkoholi ongelmaa. Lupasi yrittää kaikensa ja uskotteli että rakastaa minua lapsia eniiten koko maailmassa mikään ei mene meidän edelleen. Viikolla on nyt taas ollut oikea malli-isä. Vaihtaa vaippaa,leikkii lasten kanssa ja passaa minua...viikonloppu kun tulee niin...
Olen henkisesti ja fyysisesti väsynyt tähän. Jatkuva oravanpyörä. Aijon nyt neuvolan kautta hakea apua itselleni.
Vaikka miehelleni puhuisi kuinka että hae apua hän ottaa kaiken rennosti ihan kuin ei välittäisi,sitten kun hänelle tulee hätä hän roikuu jalassa ja anoo takaisin ja sama meno jatkuu...
Luulen että olen niin tottunut mieheeni etten osaa elää ilman häntä. Toisaalta jos eroaisin olisin vuoden päästä ikionnellinen päätöksestä..tai sitten en. Lapset on pieniä kuinka jaksan yksin,vaikka yksinhän periaatteessa olen nytkin. Miten taloudellinen tilanne kun olen äitiyslomalla vielä puolivuotta. Kaikki omaisuus autot yms. ovat miehen,hän on ne maksanutkin.
Onko ketään samassa tilassa olevia tai läpi käyneitä?
Mitä voin tehdä?
Miehen alkoholin käyttö oli runsasta jo ennen lapsia mutta luvattiin lopettaa tai ainakin vähentää kun aloin esikoista odottamaan...toisin kävi! Sama tahti jatkui,olin viikot yksin kun hän oli töissä erittäin pitkiä päiviä ja viikonloput yksin kun hän oli bailaamassa. Itse en vapaata saanut koskaan. Sama jatkuu edelleen mutta lapsia on nyt kaksi. Samat lupaukset toisenkin raskauden aikana.
Mies on useaan otteeseen jäänyt kiinni valehtelemisesta alkoholiin liittyvissä asioissa esim. olin lasten kanssa mummolassa niin sillä aikaa kotona oli isot bileet jossa pyöri myös ex-tyttöystäviä ja mulle ei tästä kerrottu mitään vasta kun jäi kiinni.
Valehtelua tulee aina kun on kyse alkoholista. En tiedä puoliakaan mitä mies tekee ja missä tekee,siitä ku ei kotona puhuta ja jos kysyt niin vastaus on "Olin kylillä tai kavereilla" enempää edes kyselemällä ei saa hänestä irti.
Luulen että mie on valehdellut mulle enemmänkin ja voisin uskoa että pettänytkin monilla baari reissuilla kun ei ole kotia tullut,luulen vaan mitään todisteita mistään en saa.
Mieheni on narsistista sorttia ja hänellä on tunne-elämän puutteellisuutta(ei osaa eläytyä toisen pahaanmieleen omista teoistaan) ja se joka tietää mitä sana narsisti tarkoittaa niin tietää että narsistisen ihmisen kanssa on vaikea elää tasa-arvoisessa suhteessa. Aina on häntä huonompi ja hän on täydellinen.
Hän ei voi myöntää että hänellä on alkoholiongelma vaan sanoo että minulla on se kun en kestä alkoholia (itse en käytä ollenkaan alkoholia!). Hänen mielestä on normaalia juoda joka viikonloppu kun on raskas työ se vaatii raskaat huvit. Minun työ kotiäitinä ei ole mitään. Saan kuulema nukkua pitkään ja päivät syljeskellä kattoon.
Vuosi sitten oli samanlainen pahempi kriisi kuin nyt. Itse heitin sormukset nurkkaan ja lähdin silloisen vuoden vanhan esikoisen kanssa mummolaan pitemmäksi aikaa hengähtämään. Mies ei pitänyt yhteyttä. Kavereiden kautta kuulin että hän oli käynyt mutkan sairaalassakin kun oli tapellut portsarin kanssa...paljon ei meitä muistellut. Kului usea viikko ja hän otti yhteyttä. Oli parantanut tapansa ja lupasi viimeiseen asti rakastaa meitä ja olla juomatta. Palattiin yhteen taas ja oli ihanaa...3viikkoa sitten se taas pikku hiljaa karkasi käsistä pienelle saunakaljalla jne. Käytiin terapiassa yksin ja yhdessä,lopetettiin kun miehen mielestä kaikki on hyvin.
Taas ollaan kriisissä ja nyt todella harkiksen eroa tosissaa en vaan säikäytäkseen miestä vaan oman mielenterveyden kannalta. Esikoinen joka on 2vuotta näkee isää pari kertaa viikossa. Mies lähte aamulla töihin ja palaa illalla myöhäin. Viikonloput ryyppää. Taas hän lupasi hakea apua mutta ei myönnä alkoholi ongelmaa. Lupasi yrittää kaikensa ja uskotteli että rakastaa minua lapsia eniiten koko maailmassa mikään ei mene meidän edelleen. Viikolla on nyt taas ollut oikea malli-isä. Vaihtaa vaippaa,leikkii lasten kanssa ja passaa minua...viikonloppu kun tulee niin...
Olen henkisesti ja fyysisesti väsynyt tähän. Jatkuva oravanpyörä. Aijon nyt neuvolan kautta hakea apua itselleni.
Vaikka miehelleni puhuisi kuinka että hae apua hän ottaa kaiken rennosti ihan kuin ei välittäisi,sitten kun hänelle tulee hätä hän roikuu jalassa ja anoo takaisin ja sama meno jatkuu...
Luulen että olen niin tottunut mieheeni etten osaa elää ilman häntä. Toisaalta jos eroaisin olisin vuoden päästä ikionnellinen päätöksestä..tai sitten en. Lapset on pieniä kuinka jaksan yksin,vaikka yksinhän periaatteessa olen nytkin. Miten taloudellinen tilanne kun olen äitiyslomalla vielä puolivuotta. Kaikki omaisuus autot yms. ovat miehen,hän on ne maksanutkin.
Onko ketään samassa tilassa olevia tai läpi käyneitä?
Mitä voin tehdä?
