N
nipottajako
Vieras
Miehelläni on mielestäni alkoholiongelma, miehen mielestä ei. Mies juo 3-6 iltana viikossa 3-5 annosta, nämä ovat arvioita koska en jaksa asiaa kytätä. Mutta tuon verran ainakin kun tyhjiä tölkkejä tulee sen verran + juo väkeviäkin. Mies juo vasta sen jälkeen kun olen lasten kanssa mennyt nukkumaan ja kunnon kännit vetää aina kun on jossain. Tänä aamuna heräsin klo 6 johonkin ja ihmettelin, eikö mies jo ole tullut firman bileistä kotiin. Sananmukaisesti kompastuin mieheen eteisessä, makasi siellä sammuneena.
Mies on myös vimeisen vuoden aikana joutunut kaksi kertaa sairaalaan, kaverit ovat syystä tai toisesta soittaneet ambulanssin liiallisen humalan takia/humalassa sattuneen kaatumisen takia. Kavereillakin on taipumusta runsaaseen alkoholinkäyttöön, toisilla vielä miestäni enemmän (etenkin lapsettomilla ja heistä pari on jo saanut poissaoloista varoituksia työpaikalta) ja toisilla vähemmän (juovat harvemmin eivätkä sammu illan päätteeksi).
Olen jättänyt kertomatta näistä örvellyksistä läheisille mutta nyt alkaa mitta olla täysi ja kunhan mies tuolta herää, ajattelin ilmoittaa että seuraava töppäys/sammuminen/överit ja mun salailu asian suhteen loppuu. Vanhoja en toki ala kaivella mutta tästä eteenpäin asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä. En lähde juuri koskaan miehen mukaan illan viettoon koska mua ärsyttää se konttauskuntoon juominen. Väkivaltainen mies ei ole mutta mua hävettää liikkua sen kanssa kun on niin humalassa.
Mitä mieltä olette?