Alkoholiongelmaa vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nipottajako
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nipottajako

Vieras
Miehelläni on mielestäni alkoholiongelma, miehen mielestä ei. Mies juo 3-6 iltana viikossa 3-5 annosta, nämä ovat arvioita koska en jaksa asiaa kytätä. Mutta tuon verran ainakin kun tyhjiä tölkkejä tulee sen verran + juo väkeviäkin. Mies juo vasta sen jälkeen kun olen lasten kanssa mennyt nukkumaan ja kunnon kännit vetää aina kun on jossain. Tänä aamuna heräsin klo 6 johonkin ja ihmettelin, eikö mies jo ole tullut firman bileistä kotiin. Sananmukaisesti kompastuin mieheen eteisessä, makasi siellä sammuneena.

Mies on myös vimeisen vuoden aikana joutunut kaksi kertaa sairaalaan, kaverit ovat syystä tai toisesta soittaneet ambulanssin liiallisen humalan takia/humalassa sattuneen kaatumisen takia. Kavereillakin on taipumusta runsaaseen alkoholinkäyttöön, toisilla vielä miestäni enemmän (etenkin lapsettomilla ja heistä pari on jo saanut poissaoloista varoituksia työpaikalta) ja toisilla vähemmän (juovat harvemmin eivätkä sammu illan päätteeksi).

Olen jättänyt kertomatta näistä örvellyksistä läheisille mutta nyt alkaa mitta olla täysi ja kunhan mies tuolta herää, ajattelin ilmoittaa että seuraava töppäys/sammuminen/överit ja mun salailu asian suhteen loppuu. Vanhoja en toki ala kaivella mutta tästä eteenpäin asioista aletaan puhua niiden oikeilla nimillä. En lähde juuri koskaan miehen mukaan illan viettoon koska mua ärsyttää se konttauskuntoon juominen. Väkivaltainen mies ei ole mutta mua hävettää liikkua sen kanssa kun on niin humalassa.

Mitä mieltä olette?
 
Kyllä tuo mun mielestä jo jonkinlaiselta ongelmalta vaikuttaa. Mulla oli pari vuotta takaperin vähän samantapainen tilanne. Puhe ei auttanut, vaikka kuinka yritti. Mulla tuli myös mitta täyteen ja ilmoitin hänellä olevan 2 vaihtoehtoa. Juomisen jatkaminen tai meidän suhteen jatkaminen. Me sovittiin täydestä 0-linjasta, koska ei osaa sitä 1 tai 2 juoda, vaan riistäytyi aina käsistä.

Tähän asti ainakin on toiminut ja muutamassa viikossa näki muutoksen. Tuntui niinkuin olisin saanut uuden miehen. :)

Voimia ap! Sulta kysytään pitkää pinnaa. Muista: mitä enemmän sallit, sitä pahemmaksi tilanne menee.
 
Minusta jo se, että salailee on ongelma. Ihan sama ottaako sitten paljon vai vähän.
Jos aikuinen ihminen, ei osaa ottaa alkoholia ilman, että joutuu sairaalaan/konttauskuntoon/sammuu, minusta kyseessä on ongelma.
Tai jos ensinnäkään ei voi olla ottamatta edes sitä yhtä, on kyseessä ongelma.
 
Mä olen sitä mieltä että jos ei osaa vain yhtä ottaa (toki joskus kaikilla voi sitä toista tehdä sen verran mieli ja tilannekin voi olla sopiva sen ottamsieen), on ongelma. Mies EI KOSKAAN ota vain yhtä saunakaljaa tms. Mies on kieltänyt puhumasta näistä örvelyksistään molempien vanhemmille. Isänsä on ollut 15 v. kuivilla ja ottaa varmaan aika raskaasti, jos sinne suunnalle kerrotaan realiteetti. Mun vanhemmat ei muuten vaan hyväksy alkoholinkäyttöä, tosin eivät hyväksy montaa muutakaan asiaa (nimi. Päivi Räsäsen ajatusmaailma on vielä kevyttä niihin verrattuna).

Itse otan 1-2 kertaa kuukaudessa 1-5 annosta eli meillä on aika erilainen käsitys alkoholinkäytöstä noin niinkuin yleensä. Sillä tämä asia on ollut hieman vaikea kun ei tarkalleen tiedä, onko ongelmaa vai johtuuko kaikki vaan meidän erilaisesta ajatusmaailmasta asian suhteen.
 
sinununa en odottaisi seuraavaan töppäykseen asti. lapsilla ei ole kohta isää tolla menolla. mutta tosiasiahan on, että jos mies kieltää ja asiaa peitellään,niin mikäs siinä...ryyppääminen jatkuu ja jatkuu kunnes ukko on vainaa
 
Ongelmalta tuo vaikuttaa.. Pohjimmainen syy olisi hyvä selvittää kuitenkin ensimmäisenä. Mutta jos ei aikuinen halua apua, sulla on sitten omat ratkasut edessä. Miten miehen työelämän laita, jos noin usein juo? Monista työpaikoista kuitenkin usein krapulassa tullut ohjataan työterveyden piiriin hoidattamaan alkoholiongelmaa. Yks oma työkaveri ohjattiin, kun se aina vuoron jälkeen meni parille kantakuppilaan. Tyyppi ei juo koskaan itteensä sellaseen kuntoon ettei vois kävellä suoraan, puhua selvästi ja tarvittaessa toimia vaativissakaan tilanteissa, ihan oman turvallisuuden tähden. Ja on aikuinen mies. Silti ohjattiin hoitoon ja uhattiin pakkosaikulla.. Ongelmaa ei kuitenkaan voitu osoittaa, tyyppi vaan rakastaa bissen makua.
 
No työpaikalta ei ainakaan minun korviini ole mitään valituksia tullut. Palkankorotuksia jne. joten kait hoitaa asiat ihan ok. Musta tuntuu että pitkin viikkoa tissuttelu on aika yleistä ja osan mielestä se on ihan ok. Miehen neljästä parhaasta kaverista kolme tekee ihan samaa ja se yks joka ei näin tee, on palomies. Kaikki muut rakennusalalla ja työkaveritkin on aika humalahakuisia.. Siis mulle asia eli alkoholin käyttö ei ole ongelma koska ei räyhää tms. mutta mun mielestä tolla vauhdilla todellisia ongelmia voi kohta tulla vaikkei niitä juuri nyt olekaan. Ja tohon salailuun: ei varmaan kaikki muutkaan halua että vanhemmille kerrotaan kaikki biletysjutut vaikka aikuisia ollaankin? Mutta se että siitä "ei saa kertoa" on pitänyt erikseen sanoa, kertoo kyllä jotain..
 
no pitäähän sitä ain välil nollata tilanne.. hommansa hoitaa töissä ja kotona ni mitäs sittten jos vähä keitto maistuu.........kerranhan tääl eletään.......jiihaa
 

Yhteistyössä