alkuraskaus ja järkyttävät alaselkäkivut

  • Viestiketjun aloittaja huolettaa
  • Ensimmäinen viesti
huolettaa
Onko paha alaselkäkipu aivan väistämättömästi keskenmenon oire?
Raskaus on aivan alussa. Kipu on sellaista hirveää jomotusta, mutta kuitenkin siedettävää. Huoli vaan on kova, jos tämä nyt ei jatkukkaan niin kuin pitäisi...
 
Kevät78
Ole huoleti, ei ole itsessään merkki keskenmenosta. Minulla on ollut kovia ristiselkäsärkyjä koko raskauden ajan, kuin myös särkyjä ja jomotusta nivusissa, kyljissä, iskiaksessa, reisissä ja pohkeissa. Lääkärissä olen käynyt eikä mitään vikaa ole löytynyt. Parissa ultrassakin on oltu ja kaikki on ollut mallillaan, nyt viikkoja 12+1.

Tsemppiä raskauteesi, hyvin kaikki varmasti menee! :)
 
Kahden pojan emo
Minulla oli alaselkä kipeä alkuraskauden aikana ja ajattelin myös, että noinkohan menee kesken. Selkä kipeytyi varsinkin öisin melkoisesti, välillä tuntui, ettei pysty nukkuma-asentoa vaihtamaan niiltä kivuilta ja kaikkein pahinta oli, jos olin nukahtanut illalla selälleen ja siitä sitten johonkin aikaan yöstä heräilin. Kipu jäi kuitenkin jossain vaiheessa onneksi pois. Joten minulla ainakaan ei ollut keskenmenon oire.
 
jo...
Kiitos vastanneille!
Onneksi kivut ovat jo aika ajoin helpottaneet. Tänään menen tosi aikaiseen ultraan, koska lääkärit haluavat varmistaa, että kyseessä on uusi raskaus eikä parin kuukauden takaisen keskenmenon jäännöksiä. Verikokeessa raskaushormoniarvo oli jotain vähän päälle 300. Jännittää mihin tämä tästä etenee vai eteneekö ollenkaan.
 
Johanna 30 v.
En tiedä olenko nyt päässyt odottavien äitien valiojoukkoon vai onkohan kyse vain kuukautiskivuista..Pillerit on jätetty pois kesäkuussa häidemme jälkeen ja nyt odotan taas kuukautisia, mutta nyt tuntuu jotenkin kummalta. Vessassa ravaan alvariinsa, alavatsa ja -selkä kuin tulessa, koko ajan syötättää ja huono olo tulee ja menee. Nukkumaan olen valmis suoraan työpäivän jälkeen eikä mikään uni riitä. Toisaalta mietin, että taitaa olla vaan korvien välissä koko homma, kun sitä pikkuihmistä kuitenkin niin kovasti jo perheeseen toivotaan..Olen kuitenkin surffaillut monilla sivuilla ja olen muilta sivuilta ymmärtänyt, että kovat menkkamaiset alavatsa- ja alaselkäkivut kuuluvat asiaan. Oikein paljon tsemppiä, että uutiset ovat hyviä ja uusi ihminen saanut alkunsa..
 
rv 9 + 3
Mulla myös raskaus alkoi aivan järkyttävillä kivuilla. Kipuja ei ollut joka päivä, vaan ehkä 3 pv:n välein, mutta silloin aamusta iltaan kauhea jomotus. välillä kuin kovat kuukautiskivut, välillä kuin olisi koko vatsa ja selkä ihan tulessa. Olin varma, että kesken menee. Rv 7 + 5 kävin yksityisellä ultrassa ja lääkäri sanoi, että kohdussa kaikki on kunnossa ja kivut johtuu jostain muusta (epäili kohdun venymistä). Nyt mennään 9 +-viikoilla enkä oikein vieläkään osaa huokaista, kun tänään taas alaselkää jomottaa kunnolla ja mahassa vihlaisee. Virtsatietulehdusoireita on myös, vaikka labrassa katsottu moneen kertaan, että tulehdusta ei ole.

Että sellaista täällä. Mullakin kaikki tutut ja jopa jotkut lääkärit sanoo, ettei ole normaalia tällaiset kivut, mutta minkäs teet. Häiritsee vaan, kun ei tiedä mistä kivut johtuu ja onko alkiolla kaikki hyvin.
 
vauvaoireitako nämä?
Alkuperäinen kirjoittaja rv 9 + 3:

Olenkohan mä nyt sit raskaana, menkkamaisia kipuja ollut 10 pvää, menkat myöhässä nyt viikon.
Raskaus ei ole suunniteltu, todella yllätys, en edes ole varma olisiko positiivinen sellainen tässä elämäntilanteessa. Muutama virtsis ollut pitkin syksyä, olen estokuurilla, mut oireita ollut parin viikon aikana. Nyt särkee alaselkää ja jomottaa munasarjojen ja kohdun kohdalta.
Ilmeisesti raskaustestin paikka, itku tulee kun ajattelen.
Ehkäisynä on ollut kondomi nyt 4 kk, sitä on käytetty huolellisesti, mitään unohduksia ei ole sattunut eikä rikki ole mennyt. Tosin tiedän ettei mikään ehkäisy ole satavarma...

Miten raskaustestin kans on, kannattaako tehdä mihin aikaan vuorokaudesta? Miten luotettavina pidätte niitä?
 
ANNA-36
En tiedä olenko nyt päässyt odottavien äitien valiojoukkoon vai onkohan kyse vain kuukautiskivuista..Pillerit on jätetty pois kesäkuussa häidemme jälkeen ja nyt odotan taas kuukautisia, mutta nyt tuntuu jotenkin kummalta. Vessassa ravaan alvariinsa, alavatsa ja -selkä kuin tulessa, koko ajan syötättää ja huono olo tulee ja menee. Nukkumaan olen valmis suoraan työpäivän jälkeen eikä mikään uni riitä. Toisaalta mietin, että taitaa olla vaan korvien välissä koko homma, kun sitä pikkuihmistä kuitenkin niin kovasti jo perheeseen toivotaan..Olen kuitenkin surffaillut monilla sivuilla ja olen muilta sivuilta ymmärtänyt, että kovat menkkamaiset alavatsa- ja alaselkäkivut kuuluvat asiaan. Oikein paljon tsemppiä, että uutiset ovat hyviä ja uusi ihminen saanut alkunsa..

oletko tarkistanut ettei sinulla ole pitkälle edennyt virtsatieinfektio, sillon tulevat myös nuo oireet. kannattaisi käydä lääkärissä pikaisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä