Alle 2 vuotias poika putosi kaivoon ja kuoli Lahdessa. :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja voieii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

voieii

Vieras
Eteläisessä Lahdessa tapahtui aamupäivällä onnettomuus, jossa alle 2-vuotias lapsi putosi sadevesikaivoon ja kuoli.

Poliisin alustavan puhuttelun mukaan äiti oli pienen lapsensa kanssa taloyhtiön pihalla leikkimässä. Äidin käännettyä hetkeksi huomionsa muualle lapsi oli pudonnut vieressä olleeseen noin pari metriä syvään sadevesikaivoon, jonka pohjalla oli kymmeniä senttejä vettä.

Muut paikalla olleet henkilöt hälyttivät apua, kertoi komisario Päivi Suokas Päijät-Hämeen poliisista.

Suokas ei vielä osannut sanoa, kauanko lapsi ehti olla kaivossa, ennen kuin pelastuslaitoksen miehet saivat vedettyä hänet ylös. Elvytys ei kuitenkaan enää auttanut.

Suokkaan mukaan poliisi paneutuu nyt erityisesti siihen, kenellä oli vastuu kaivon puutteellisesta suojaamisesta Kivikadulla eteläisessä Lahdessa.

IL


Kauhea juttu. :,(
 
inhottava ja kamala tapaus :( tosi paha mieli tuli lasten vanhempien puolesta. Meilläkin kaksi v.lapsonen, ja pelkään aina kans näitä kaivojen lähistöjä.. Sen ikänen ei osaa vielä varoa eikä ymmärrä sanottua. Isomman lapsen kans en niin pelkää kun olen sanonut että kaivojen lähelle/päälle ei mennä. On ymmärtänyt asian.
 
Aivan kamala juttu. Pitää olla kyllä tosi tarkkana lasten kanssa ulkoillessa. Mutta tosi hurjaa, että vielä kerrostalon pihalla on tommonen vaaranpaikka. Mutta sitä en ymmärrä, miksi äiti ei ole itse tiputtautunut kaivoon auttamaan lastaan jos kerran on ollut vaan pari metriä syvä...En siis missään nimessä halua syyllistää äitiä tms, mutta niin olisin varmaan itse toiminut.
 
Tosin nyt vasta luin ess.fi jutun ja huomasinkin, että kaivo on ollut niin kapea ettei äiti sinne mahtunut...Eli siinä siis syy. Varmasti vielä kamalampaa äidin olla ja odottaa pelastusviranomasia kun tietää, ettei voi mitenkään auttaa.
 
:(

Eikö noihin kaivoihin saada mitään sulkusysteemiä, että niitä ei saisi auki kuin sellaiset henkilöt joilla niihin asiaa on. Joku nuorisoporukka / muut pöpit voivat lämpimikseen kiskoa noita kaivonkansia auki ja jättää niine hyvineen + poistua paikalta.

Voi pientä rakasta :( Niin paljon voimaa äidille, isälle ja kaikille, joita asia henkilökohtaisesti koskettaa :(
 
Ei sen äitin ole tarttenu ku laittaa pikkusisarukselle hanskaa käteen ni sil aikaa 2v tippunu.. huh teitä sairaita. Jättäkää nyt edes se äiti rauhaan. Kamalaa jo muutenki
 
[QUOTE="vieras";23606644]Aivan kamala juttu. Pitää olla kyllä tosi tarkkana lasten kanssa ulkoillessa. Mutta tosi hurjaa, että vielä kerrostalon pihalla on tommonen vaaranpaikka. Mutta sitä en ymmärrä, miksi äiti ei ole itse tiputtautunut kaivoon auttamaan lastaan jos kerran on ollut vaan pari metriä syvä...En siis missään nimessä halua syyllistää äitiä tms, mutta niin olisin varmaan itse toiminut.[/QUOTE]

tässä syy

Kaksivuotias lapsi kuoli pudottuaan sadevesikaivoon Lahden Kivikadulla sijaitsevan kerrostalon pihalla maanantaina aamupäivällä. Äiti oli ollut leikkimässä pienen lapsensa kanssa taloyhtiön pihalla. Kun hän oli kääntänyt hetkeksi huomionsa muualle, lapsi oli pudonnut vieressä olleeseen sadevesi- ja tarkastuskaivoon. Siinä oli kevytrakenteinen alumiininen kansi, jota ei ollut kiinnitetty lainkaan.
- Kaivon suuaukko sijaitsee maanpinnan yläpuolella. Se on halkaisijaltaan noin 35 senttiä leveä muoviputki, eli sinne ei käytännössä mahtunut putoamaan muu kuin pikkulapsi. Poliisi tutkii nyt, oliko kaivon kansi laillisesti suljettu vai oliko se jäänyt auki ja kenen on vastuu, ylikonstaapeli Antti Reijula Päijät-Hämeen poliisista kertoo.
Sadevesikaivo oli noin kaksi metriä syvä ja sen pohjalla oli kymmeniä senttejä vettä.
- Lapsi oli pudonnut kaivoon pää edellä. Äiti ei saanut nostettua lastaan pois, sillä putki oli todella kapea. Myös pelastuslaitos teki kovan työn, ennen kuin sai lapsen ylös, Reijula sanoo.
Pelastuslaitos sai nostettua lapsen kaivosta pelastusoperaation jälkeen, mutta elvytyksestä huolimatta hän menehtyi.
Onnettomuus sattui aamupäivällä noin kello 10.40.
 
Tää on kyl ihan kamalan surullinen uutinen :(!ja siel iltalehden sivulla se kuvakin, ne tyhjät rattaat siinä :(!En voi käsittää sitä ahdistusta mikä äidillä on ollut kun on varmasti yrittänyt kaikkensa ja joutunut sitten vain odottamaan apua!
 
no kai se on ihan normaalia että kiinnostaa mitä omassa kotipassa tapahtuu, mitä pahaa siinä on?

Tarkoitin lähinnä kommentissani sitä kun olit oikein parvekkeellesi mennyt.
Taidat olla niitä jotka lähtee viemään roskapussia kun näkee poliisiauton tai ambulanssin pihalla. Itse en missään niessä voisi lähteä nenä lasissa ikkunaan kun näen että jotakin jollekin on sattunut.
 
[QUOTE="vieras";23609250]Tarkoitin lähinnä kommentissani sitä kun olit oikein parvekkeellesi mennyt.
Taidat olla niitä jotka lähtee viemään roskapussia kun näkee poliisiauton tai ambulanssin pihalla. Itse en missään niessä voisi lähteä nenä lasissa ikkunaan kun näen että jotakin jollekin on sattunut.[/QUOTE]

Tietysti pitää seurata.
 
[QUOTE="vieras";23609250]Tarkoitin lähinnä kommentissani sitä kun olit oikein parvekkeellesi mennyt.
Taidat olla niitä jotka lähtee viemään roskapussia kun näkee poliisiauton tai ambulanssin pihalla. Itse en missään niessä voisi lähteä nenä lasissa ikkunaan kun näen että jotakin jollekin on sattunut.[/QUOTE]

Kyllä mää vaan menisin. Ei se sitä tapausta miksikään muuta, minä kyllä myönnän rehellisesti uteliaisuuteni, ja ihan varmasti menisin parvekkeellle katsomaan mitä tapahtuu. Tai viemään roskista,,,tai ajamaan paloauton perässsä..tai ihan mitä vaan...
 
Ihan hirveä tapaus. :'( Surunvalittelut. Ja nyt on ollut myös hirveästi liikenneonnettomuuksia ja se katoaminenkin. :'(

Mä joskus kuukausi sitten kuljin tuosta läpi, missä tapahtu, ja silloin ainakin pihalla oli jotain putkituksia sun muita käynnissä. Siis kaivauksia. Oisko kaukolämpöputkia sinnekin laiteltu? En sitten tiedä liittyykö tuo sadevesikaivo sellaisiin hommiin mitenkään, mutta tuli vaan mieleen kun tuollainen putki jätetty. Yhtään ei voida ajatella!! Pistää niin vihaksi.
 

Yhteistyössä