I
"Iina"
Vieras
10 viikon ikäisellä vauvalla vaihtelevasti erilaisia oireita, ensimmäinen joka huomattiin oli todella runsas pulauttelu jota tapahtui vielä 1,5h syömisen jälkeenkin. Tämä oire lieventyi kun aloimme käyttää neuvolan ohjeistuksella Nutrilonin maidonsakeuttajaa. Pulauttelee kyllä vieläkin mutta vähemmin.
Syömisen jälkeen on usein itkuinen ja ärtynyt, välillä oikein kuulee kun nieleskelee ruokatorveen nousevaa nestettä. Yleensä helpottaa kun hytkytellään sitterissä vähän pystymmässä asennossa. Yösyöttöjen yhteydessä tuota itkuisuutta ei ole, se ihmetyttää.
Tässä oireita joista en ole varma olisivatko merkkejä allergiasta vai onko vaan asiaan liittymättömiä juttuja:
-Hormoninäppyjen parannuttua kasvoista (n. 3 viikkoa sitten) niitä on vieläkin niskassa, hartioissa ja jonkin verran vatsan iholla.
-Ihon kuivuus, erityisesti poskissa ja olkapäillä.
-Pakaravaon punoitus peräaukosta ylös asti.
-Toisinaan posket ja suun ympärys punoittaa syömisen jälkeen (harvoin, ehkä 2-4 kertaa viikossa)
Neuvolassa ei ole sanottu juuta eikä jaata, kun paino nousee tasaisesti (+2 käyrillä..) ja lapsi nukkuu yöt hyvin, kysyin että pitäisikö varata lastenlääkärille aikaa, terkka oli sitä mieltä että ei, silti asia vaivaa itseäni.