N
"Noviisi"
Vieras
Olen tässä pikkuhiljaa ruvennut noudattamaan vähähiilarista ruokavalioita. Tarkoituksenani on ensin pudottaa reippaasti painoa (liikakiloja n. 30) ja sen jälkeen jatkaa oman hyvinvoinnin vuoksi mahdollisimman vähähiilarisesti, taustalla migreeniä ja atopiaa joiden oireilua olisi oikein mukava helpottaa.
Olen lukenut Atkinsin kirjan, Dahlqvistin Karppaus-kirjan, Varpu Tavin pari opusta ja Uusi Atkins, Uusi sinä kirjan. Eli perustiedot on oletettavasti joten kuten hanskassa.
Otin pehmeän laskun tähän touhuun ja vähentelin hiilareita hiljakseen. Reilun viikon olin aika tiukalla linjalla, hiilarit n. 20-50g/päivä, mutta mitään merkittävää muutosta ei tapahtunut painossa. Paino tippui "vain" vajaan kilon, mutta senteistä oli kyllä selvästi lähtenyt ja mahan turvotus laskenut. Tuli ahdistus ja lannistus, mitä jos tämä ei toimikaan. Viikonlopun elinkin sitten melkein normaalisti, tosin ainoa huono hiilihydraatti jota käytin oli sokeri.
Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin olla lannistumatta. Tällä kertaa tavoitteena päästä ketoosiin, mutta mietityttää osaanko mä sittenkään toimia oikein. En haluaisi heti alkumetreillä lannistua, jos paino ei putoakaan jonkun pienen virheen vuoksi. Voiko olla, että huonoilla yöunilla (vuoden ikäinen taapero herättelee ja valvottaa vielä toisinaan öisin) on niin suuri vaikutus painon putoamiseen?
Tässä tämän päivän syömiset kommentoitavaksenne.
Aamiaisella kaksi voissa paistettua kananmunaa.
Lounaaksi voissa paistettuja pakastevihanneksia (parsakaali, porkkana, romanopapu, pikkumaissi ja paprika), maisseja yritin vältellä, jauhelihakastiketta (tomaattimurskaa ja ruokakermaa suuruksena kylläkin vehnäjauho)
Välipalaksi kupillinen kahvia kevytmaidolla ja 20g saksanpähkinöitä kun iski himo johonkin.
Päivälliseksi paistettua pekonia ja 3 paistettua munaa. Juomana vissyvesi.
Kirjasin Kiloklubiin ateriat ja se antoi seuraavat tiedot:
HH 18,3g
Rasva 150,3g
Prot. 86,39g
Miltä näyttää? Olenko edes yhtään oikeaan suuntaan menossa? Tämän päivän ruokailut ovat toki aika munapainotteisia. Ajattelin nyt alkuun jättää nuo maitotuotteetkin vähemmälle, jotta pääsiisin siihen ketoosiin. Olisin vinkeistänne ja kommenteistanne erittäin kiitollinen!