Hae Anna.fi-sivustolta

Amatzoninliljan kasvattaja auta

Viestiketju osiossa 'Piha ja puutarha' , käynnistäjänä hössis, 28.02.2008.

  1. Kulkuri Vierailija

    No minun amazoninliljani rupesi kukkimaan heti, kun jouduin muuttamaan toisaalle ja asunto jäi kukankastelijoiden varaan pariksi vuodeksi. Lämmöt laskettiin alas, että kukat selviävät paremmin, kun kastelijat kävivät muualta, ja sitä kasteltiin kai parin viikon välein lopulta. Kauheasti lehtiä lakastui aina ajoittain, mutta yhtä varmasti kukka kukki joka marraskuu, kun tulin käymään kotona. Kun panin lämmöt päälle keittiöön (kukka on keittokomerossani keittiöjakkaran päällä koillisen tai lähes kai pohjoispuolen ikkunan edessä) ja aloin 'hoitaa' kukkaa, se heti melkein näkyvästi murjotti minulle. :)
     
  2. Amazoninlilja ei tykkää suorasta auringonpaisteesta, sen olen huomannut. Ikkunamme ovat länteen ja liljani on kesällä auringon vieressä, mutta ei paisteessa. Siinä se voi hyvin. Talvisin yläpuolella palaa loisteputkivalo, sävy päivänvalo, eli kelvinluku riittään korkea, jotta valo on valkoista eikä keltaista.

    Kukinta on ensimmäisen kerran nyt marras-joulukuulla, näkyy pukkaavan ensimmäistä vanaansa juuri nyt.

    Sipulikukilla pitää olla lepoaikansa ja silloin lehdet kuihtuvat pois ja ruipeloa lykkää, jos yrittää väkisin kasvattaa. Vettä ja ravinteita annetaan suoraan juuristolle, päältäpäin kastelu mädättää sipulit. Tapahtuu se sipulien katoaminen. Yleensäkin kastelun pitää olla mieluummin niukkaa kuin runsasta.

    Itse jaan kukan muutaman vuoden välein, kun sipuleita tulee purkkiin liikaa. Annan silloin sipulien kuivua sellaisenaan tovin aikaa ja istutan sitten muutaman uuteen multaan. Kommee on!
    Sopii siis laiskalle hoitajalle, joka muistaa kastella vasta, kun lehdet lepsahtavat.
     
  3. Lilly Vierailija

    Heissan. Istutin viime keväänä Amatsonin liljan sipuleita 4 saviruukkuun. Nopeasti kasvoi 8 lehteä. Kastelin kahvilla( pannuun jääneelle) koko kesän. Elokuulla yksi lehdistä kellastui ja napsasin sen pois. Huomasin syyskuulla että lehtiä oli tulossa 3 lisää. Nyt lehtiä 11. Kaikki ovat kiiltävän vihreitä ja pitkiä.
     

Tarot-ennustus – valitse kortti ja lue, mitä se enteilee elämääsi

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti