M
Mitä mieltä?
Vieras
Niin pienille kuin isoillekin pätee, että itse kunkin on saatava tuntea olevansa tarpeen, kuuluvansa yhteisöön, jossa nimenomaan hänen läsnäoloaan toivotaan ja nimenomaan hänen poissaolonsa virittää kaipausta ja huolta.
Siinä se on. Lapsikirjan (Barnaboken) lähes viimeisellä sivulla seisoo tähän asti lukemistani ihmisoikeuksien julistuksista viisain. Erityisesti muistan sen nelivuotiaan pyrkiessä vatkaamaan kakkutaikinaa vispilällä, vaikka sähkövatkain tekisi saman parissa minuutissa. Tai kun vasikanjalkainen 14-vuotias vaatii Nyyti nyytiäistä iltasaduksi ääneen luettuna, vaikka imaisee Sinuhen parissa päivässä.
Koko Ruotsin virallinen äiti Anna Wahlgren, 67, aloitti Lapsikirjan kirjoittamisen 1980. Nuorin hänen yhdeksästä lapsestaan oli silloin vajaan vuoden. Jatkossa sinuttelemme, sillä Anna hän on meille kaikille 647-sivuisesta punakantisesta klassikosta uskoa hakeneille vanhemmille.
Lapsikirjan panivat alulle Annan ensimmäinen mies, äidinkielenopettaja Lars Danius ja Annan yhdeksän lasta. Danius jankutti kymmenen vuotta samaa asiaa: olet erinomainen äiti ja loistava kirjoittaja, sehän on lyömätön yhdistelmä! Tee kirja lapsista.
Ja Anna alkoi kirjoittaa. Pesi peppuja ja pyykkiä, laittoi ruokaa, antoi kauhan pikkukokillekin, kävi läpi neljättä avioeroaan ja elätti katraansa kirjoittamalla - kunhan vain koko lauma olisi kasassa. Barnaboken ilmestyi Ruotsissa 1983, vuotta myöhemmin suomeksi.
Kirjan voittokulku on jatkunut näihin päiviin. Lapsikirja julkaistaan vihdoin syksyllä myös englanniksi.
Ölandsgatanin intialaisessa kellariravintolassa Södermalmilla istuu punaiseen mekkoon pukeutunut matalaääninen nainen ja nauttii punaviinistä. Punainen on elämänilon ja rakkauden väri, sanoo Anna ja nauraa tupakoitsijan käheää nauruaan.
Ei, ei hän ole rakastunut, vaikka miehet ovat saaneet tulla ja mennä. Tai ehkä rakkaudeksi saa kutsua syvää, platonista ystävyyttä naiseen, jonka kanssa voi jakaa lähes kaiken ilman jankutusta, syyllisyyttä ja vaatimuksia. Kun kaikki on kerrankin kohdallaan. On iloa ja hyvää seuraa.
Omista lapsista ja lapsenlapsista varsinkin. Kaksi tulokastakin odottaa vatsoissa.
Anna sai esikoisensa yhdeksäntoistavuotiaana. Halusitko todella hänet?
- No jaa. Olin mennyt naimisiin ja siihen yhdistelmään kuului silloin lapsia. Yhdeksän kuukauden ja viikon kuluttua saimme tyttären, puolentoista vuoden kuluttua toisen. Toisesta olisi tietenkin pitänyt tulla poika, että olisi ollut kahta lajia, ja kaksihan olisi ollut se sopiva määrä, nauraa Anna.
Nykyään lapsia etupäässä hankitaan, älykkäitä, kauniita ja helppohoitoisia. Ikuinen vastarannan Anna puhuu halveksien hyvinvointiyhteiskunnan manipuloivasta sosiaalipolitiikasta, joka kehottaa lastentekoon, ettei maahanmuuttajia tarvittaisi.
Anna ampuu surutta myös psykiatriaa, terapiaa ja lääketehtaita, äitien avuttomuutta ruokkivaa hoivajärjestelmää ja kulutusyhteiskuntaa. Ihmisistä on tehty tarpeellisia vain kuluttajina. Samassa kaaressa lapsesta on tullut este ja hidaste, konttaava kapula täyttä vauhtia porhaltavien markkinoiden rattaissa.
- On niin paljon ihmisiä, jotka päättävät lasten asioista työkseen tajuamatta yhtään, mistä on kysymys. Monesti he ovat vielä miehiä, joilla ei ole tippaakaan kokemusta pikkulasten hoidosta. Sitten tämä hoivakartelli nostaa sormensa ja alkaa opettaa, miten naisten pitäisi äitiytensä suorittaa, Anna ihmettelee.
Samassa ketjussa ovat lääketehtaat ja lääkärit, jotka kirjoittavat monet resepteistä tarkkaan ottaen rakkauden puutteeseen ja tarpeettomuuden tunteeseen. Pienen lapsen äiti jää usein yksin ja kokee lapsen lopulta esteenä normaalille elämälle.
- Ruotsissa uusia mahdollisia potilaita syntyy vuosittain 109 000 ja äidit päälle. Kuka silloin haluaisi hellittää kontrollista, joka tuottaa väsyneitä, heikkoja ja epätoivoisia äitejä, Anna nauraa härskisti.
No eivätkö äidit ole yhtään viisastuneet 25 vuodessa?
- Päin vastoin he ovat entistä laiskempia ottamaan asioista selvää. He uskovat aina vain vankemmin hoitajien ja lääkärien jumalansanaan. Meillä kaikilla on kuitenkin vaistot, mutta niitä ei saa enää kuunnella.
Anna ihmettelee vuonna 1992 Ruotsissa annettua hoitosuositusta, jonka mukaan vauva pitää nukuttaa selälleen. Sitä ennen vauvoja oli pääasiassa nukutettu vatsalleen, koska ihmistaimihan pyrkii äitinsäkin rinnoille ryömimällä ja kehityskulku kahdelle jalalle etenee päinmakuun kautta. Maakontakti on ihmistaimen vaistoissa, selällään ollessa tuntuu uhatulta. Armoa anoessaan koiratkin heittäytyvät selälleen.
Suositukset vaihtelevat, koska vähistä lapsista ollaan huolestuneempia kuin koskaan aikaisemmin. Pienetkin muutokset imeväiskuolleisuuskäyrissä saavat suositusjohdon luomaa taas uutta strategiaa äitiarmeijalle.
Eikä Anna päästä synnytyksen jälkeistä masennustakaan vähällä.
- Totta kai hormonitasot vaihtelevat rajusti synnytyksen jälkeiseen ja vaikuttavat mielentilaan. Mutta pohjimmiltaan on mielestäni kyse siitä, että masennukselle kuin masennukselle on markkinat.
- Meidät tehdään riippuvaisiksi ja avuttomiksi. Heikkouden politiikalla nainen pidetään kurissa, sanoo Anna, jolla itselläänkin on kokemus vähemmän ruusuisesta alkutaipaleesta lapsen kanssa.
Anna torjui pitkään yhden lapsistaan, joka muistutti liikaa ihmistä, jota hän inhosi. Sylivauva sai saidat annokset iloa ja seurustelua ja vetäytyi. Samaan aikaan arkea koetteli ensimmäinen avioero, ja lapsia hoiti toinen aikuinen.
Huumori ja äidin sitkeys palauttivat yhteyden, mutta aika jätti jälkensä.
Yksi Annan avaimista on elämänilo. Sen lapsi tuo tullessaan. Joka siihen ei tartu, ei ole halukas itse kasvamaan ja oppimaan. Miksi sitten on horteessa vaeltavia kaksivuotiaita ja keppostelevia kahdeksankymppisiä?
- Olen nähnyt vuoden ikäisen kadottavan elämänilonsa, koska lapsen naurua ja innostusta ei ole ruokittu. Ja muistan itse kuinka minua on katsellut peilistä nainen, jota en halunnut tuntea. Silloin oli aika repäistä itsensä irti siitä elämästä,
Anna on ollut kuusi kertaa naimisissa, jopa kahdesti saman miehen kanssa. Yhdeksällä lapsella on neljä isää.
- Lastenhoito jäi lähes kokonaan minun harteilleni, ja yksi sabotoi koko ajan sitä mitä tein. Halusin kirjoittaa ja kehittyä, mutta sekin tuntui toisesta vastenmieliseltä. Voihan sitä jäädä lasten tähden, mutta jos elää vuosia elämää jota ei tahdo elää, se sammuttaa elämänilon - ja sitä en halunnut.
Niin Anna valitsi lapset ja niukan toimeentulon, oman vapauden ja työn kotona.
Mutta miksi Anna sai lapsipeukalon eikä viherpeukaloa? Miten hän on kyennyt etupäässä omien lastenhoitokokemustensa perusteella neuvomaan satoja tuhansia vanhempia?
Annan nykyisessä kurssiparatiisissa Jämtlannin Gastsjön saarella autetaan vuosittain satoja unihäiriöisiä pikkulapsia Annan räätälöimillä neljän yön kursseilla, ja Anna vastaa omalla nettisivullaan jatkuvasti epätoivoisten vanhempien kysymyksiin.
Omia vanhempiaan Anna ei ainakaan voi taidoistaan kiittää.
- Äidilläni ei ollut taitoa eikä halua käsitellä lapsia, eihän hän meitä edes halunnut. Se on kumma juttu. Yhden vahingon kyllä ymmärtää, mutta miten niitä voi olla kolme tai enemmän?
Annalla on yksi vanhempi veli, nuorempi sisko ja neljä vanhempaa velipuolta. Perhe hajosi, kun Anna oli seitsemän. Neljä vuotta nuorempi sisko joutui syntymässä saadun aivovamman seurauksena hoitokotiin, ja Anna päätyi kymmenvuotiaana sisäoppilaitokseen.
- Jo siellä auttelin ja lohdutin pienempiä, mutta minulla ei ollut omaa kotia, jonne muut lähtivät lomillaan. Silloin päätin, että omasta elämästäni en halua ainakaan sellaista, mitä koin lapsuudessani. Halusin selviytyä ja rakastaa.
Lohkesiko isältä ja äidiltä rakkautta edes silloin, kun Annasta tuli koko Ruotsin tuntema kasvattaja 1980-luvulla?
- Äitini paisteli vanhainkodissa tyttärensä maineessa ja esitteli aikakauslehtiä, joissa minua haastateltiin. Ei hän kuitenkaan mitään hellyyttä silloinkaan osoittanut. Isäni taas, jota en oppinut tuntemaan koskaan, oli taiteisiin mieltynyt kiinteistöpohatta. Hän olisi mielellään jättänyt lapsensa perinnöttömiksi, mutta ei voinut.
Niin Annalla on laihojen vuosien jälkeen oma Gastsjö, kurssikeskus ja koko suvun kesäkoti. Äiti maksaa, kuten Linus-poika naureskelee niukan lapsuuden jälkeen.
Mutta minkälaisia lapsia sinä Anna onnistuit kasvattamaan?
- Heillä on valtavasti keskinäistä rakkautta, ja kaikki ovat omalla tavallaan luovia. Jos tulee henkilökohtainen tai taloudellinen kriisi, he keksivät ratkaisun eivätkä osta sitä.
Annan kymmenen käskyä
1. Nykyajan lastenkasvatuksen suurin virhe on, että kulutusyhteiskunnassa ei opita elämään ja tekemään työtä yhdessä lasten kanssa. Aikuisista tulee palveluntarjoajia ja lapsista vapaa-ajan leluja.
2. Vanhemmat ovat epävarmoja kasvattajia, koska he ovat antaneet huiputtaa itsensä ulos normaalista työstä ja touhusta lastensa kanssa. Vanhemmuus on opettamista, tien näyttämistä, läsnäoloa.
3. Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona. Maailman pitää olla pieni ennen kuin se voi olla suuri. Perusturvallisuus ja kieli kehittyvät näinä ikävuosina. Kumpaakaan ei voi pakottamalla nopeuttaa. Et saa tomaattiakaan kasvamaan heittämällä siemenet maahan, ensin ne pitää saattaa taimiksi kasvatusruukussa.
4. Ota jo pieni lapsi mukaan arkiaskareisiin, vaikka se veisikin aikaa. Jokainen ihminen haluaa olla tarpeellinen. Viimeistään kymmenen vuoden sisällä saat omatoimisen apulaisen.
5. Pieniä lapsia ei tarvitse viedä harrastuksiin. Koti, ulkoilu ja mahdolliset sisarukset riittävät. Anna heille sen sijaan edellytykset oppia, vaikka pallo, instrumentti tai shakkinappulat.
6. Lapset ovat parhaita kasvattajiamme. Joka haluaa kasvaa ja avartaa näkemyksiään, hankkii lapsen. Vanhemmiten lapsi on usein myös niitä harvoja ystäviämme, jos olet onnistunut säilyttämään rakkauden ja luottamuksen.
7. Kaikki lapset ovat pikku humoristeja. Yhteinen nauru sysää syrjään raskaimmankin syyllisyyden ja avuttomuuden. Vaikeina hetkinä se on myös helpompi pusertaa esiin kuin kaiken voittava rakkaus. Lapsi tulee maailmaan mukanaan kassillinen iloa, jonka hän on valmis jakamaan kanssasi. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä.
8. Jokainen lapsi avaa uuden rakkauden oven sydämeemme. Ilman tätä tiettyä lasta se ei koskaan avautuisi. Minun sydämessäni on yksi ovi, joka lonksuu. Menetin pikku Aronini, kun hän oli 3 vuotta ja 10 kuukautta. Lapsen menettämisestä ei toivu koskaan, vaikka sisaruksia olisi kuinka monta.
9. Avioeron jälkeen lapsen on saatava tuntea, että pysyvä koti on jommankumman vanhemman luona. Viikko siellä ja toinen täällä on hirveä ratkaisu. Kun lapselle sisustetaan huone kahteen paikkaan, saadaan ainoastaan juurettomia kuluttajia ja tyytyväisiä kauppiaita. Mikä lohtuostosten ja terapiakäyntien määrä!
10. Pikkulapsivaiheen jälkeen kriiseihin kannattaa varautua 6-vuotiaan, 11-vuotiaan ja 14-vuotiaan kanssa. 14-vuotiaan suorastaan kuuluu olla masentunut välillä. Hänhän sukeltaa pintaa syvemmälle ja askartelee kuoleman, Jumalan ja paholaisten kanssa.
Lähde: Anna Wahlgrenin teokset
FAKTA
Kasvattajaksi kantapään kautta
Kuka: Kirjailija Anna Wahlgren.
Lapsuus: Syntyi Lundissa 1942. Kuusi sisarusta, Anna toiseksi nuorin. Vanhemmat erosivat 1949, ja perhe hajosi paria vuotta myöhemmin. Anna pantiin sisäoppilaitokseen, jossa hän kävi oppikoulun.
Nuoruus: Ylioppilaaksi 1961. Samana vuonna Anna avioitui äidinkielenopettajansa Lars Daniuksen kanssa, liitosta syntyi kaksi tytärtä Sara (-62) ja Nina (-63). Pyrki Dramatenin teatterikouluun kolmesti onnistumatta.
Perhe: Loput lapset Felicia (-67), Maja (-68), Linus (-69), Aron (-71), Aurora (-76), Eleonora (-78) ja Isadora (-79) syntyivät Annan kirjallisen uran rinnalla. Aron kuoli 1975 kurkkumätään. Ensimmäinen novelikokoelma En av kvällarna i november ja lastenkirja Burken ilmestyivät vuonna 1968.
Ura: Anna Wahlgrenilta on ilmestynyt 26 kirjaa, joista suurin osa on kaunokirjallisia teoksia - romaaneja, novelleja ja lastenkirjoja. Annan kymmenes lapsi Barnaboken (-83) oli kolmen vuoden työn tulos, ja siinä Anna kertoo kokemustensa perusteella kaiken, mitä vanhempien on hyvä tietää 0-16-vuotiaiden kasvatuksesta ja kehityspiirteistä.
Sitaatti: "Kirjoitin Lapsikirjan omille lapsilleni, mutta myös jokaiselle naiselle, jolle siitä vain voi olla hyötyä. Kirjoitin kirjan, jota olisin tarvinnut silloin, kun minusta itsestäni tuli ensi kertaa äiti."
Menestys: Pohjoismaissa Lapsikirjaa (Tammi) on ostettu yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomessa on menossa 17. uudistettu painos. Kirjassa on nykyään lähes 1 000 sivua. Kirja on julkaistu myös saksaksi, viroksi, flaamiksi ja englanniksi. Anna on saanut paljon palautetta myös lukijoilta, joilla ei ole lapsia. Ruotsalaisilta taksikuskeilta irtoaa kommentteja yhtä hyvin kuin hätääntyneiltä äideiltä. Lapsikirjaa voi lukea myös kaunokirjallisina esseinä.
Nyt: Viimeisin teos Sova hela natten antaa selkeitä ohjeita unihäiriöistä kärsivien lasten palauttamiseksi normaaliin unirytmiin. Kirja julkaistiin vastikään myös englanniksi. Anna irrottautui lopullisesti Bonnier Carlsen -kustantamosta 2007, lähes 40 vuoden yhteistyön jälkeen. Syynä olivat huolimattomuudet uusintapainoksissa ja tehoton markkinointi. Nyt hän kustantaa itse kirjansa.
Siinä se on. Lapsikirjan (Barnaboken) lähes viimeisellä sivulla seisoo tähän asti lukemistani ihmisoikeuksien julistuksista viisain. Erityisesti muistan sen nelivuotiaan pyrkiessä vatkaamaan kakkutaikinaa vispilällä, vaikka sähkövatkain tekisi saman parissa minuutissa. Tai kun vasikanjalkainen 14-vuotias vaatii Nyyti nyytiäistä iltasaduksi ääneen luettuna, vaikka imaisee Sinuhen parissa päivässä.
Koko Ruotsin virallinen äiti Anna Wahlgren, 67, aloitti Lapsikirjan kirjoittamisen 1980. Nuorin hänen yhdeksästä lapsestaan oli silloin vajaan vuoden. Jatkossa sinuttelemme, sillä Anna hän on meille kaikille 647-sivuisesta punakantisesta klassikosta uskoa hakeneille vanhemmille.
Lapsikirjan panivat alulle Annan ensimmäinen mies, äidinkielenopettaja Lars Danius ja Annan yhdeksän lasta. Danius jankutti kymmenen vuotta samaa asiaa: olet erinomainen äiti ja loistava kirjoittaja, sehän on lyömätön yhdistelmä! Tee kirja lapsista.
Ja Anna alkoi kirjoittaa. Pesi peppuja ja pyykkiä, laittoi ruokaa, antoi kauhan pikkukokillekin, kävi läpi neljättä avioeroaan ja elätti katraansa kirjoittamalla - kunhan vain koko lauma olisi kasassa. Barnaboken ilmestyi Ruotsissa 1983, vuotta myöhemmin suomeksi.
Kirjan voittokulku on jatkunut näihin päiviin. Lapsikirja julkaistaan vihdoin syksyllä myös englanniksi.
Ölandsgatanin intialaisessa kellariravintolassa Södermalmilla istuu punaiseen mekkoon pukeutunut matalaääninen nainen ja nauttii punaviinistä. Punainen on elämänilon ja rakkauden väri, sanoo Anna ja nauraa tupakoitsijan käheää nauruaan.
Ei, ei hän ole rakastunut, vaikka miehet ovat saaneet tulla ja mennä. Tai ehkä rakkaudeksi saa kutsua syvää, platonista ystävyyttä naiseen, jonka kanssa voi jakaa lähes kaiken ilman jankutusta, syyllisyyttä ja vaatimuksia. Kun kaikki on kerrankin kohdallaan. On iloa ja hyvää seuraa.
Omista lapsista ja lapsenlapsista varsinkin. Kaksi tulokastakin odottaa vatsoissa.
Anna sai esikoisensa yhdeksäntoistavuotiaana. Halusitko todella hänet?
- No jaa. Olin mennyt naimisiin ja siihen yhdistelmään kuului silloin lapsia. Yhdeksän kuukauden ja viikon kuluttua saimme tyttären, puolentoista vuoden kuluttua toisen. Toisesta olisi tietenkin pitänyt tulla poika, että olisi ollut kahta lajia, ja kaksihan olisi ollut se sopiva määrä, nauraa Anna.
Nykyään lapsia etupäässä hankitaan, älykkäitä, kauniita ja helppohoitoisia. Ikuinen vastarannan Anna puhuu halveksien hyvinvointiyhteiskunnan manipuloivasta sosiaalipolitiikasta, joka kehottaa lastentekoon, ettei maahanmuuttajia tarvittaisi.
Anna ampuu surutta myös psykiatriaa, terapiaa ja lääketehtaita, äitien avuttomuutta ruokkivaa hoivajärjestelmää ja kulutusyhteiskuntaa. Ihmisistä on tehty tarpeellisia vain kuluttajina. Samassa kaaressa lapsesta on tullut este ja hidaste, konttaava kapula täyttä vauhtia porhaltavien markkinoiden rattaissa.
- On niin paljon ihmisiä, jotka päättävät lasten asioista työkseen tajuamatta yhtään, mistä on kysymys. Monesti he ovat vielä miehiä, joilla ei ole tippaakaan kokemusta pikkulasten hoidosta. Sitten tämä hoivakartelli nostaa sormensa ja alkaa opettaa, miten naisten pitäisi äitiytensä suorittaa, Anna ihmettelee.
Samassa ketjussa ovat lääketehtaat ja lääkärit, jotka kirjoittavat monet resepteistä tarkkaan ottaen rakkauden puutteeseen ja tarpeettomuuden tunteeseen. Pienen lapsen äiti jää usein yksin ja kokee lapsen lopulta esteenä normaalille elämälle.
- Ruotsissa uusia mahdollisia potilaita syntyy vuosittain 109 000 ja äidit päälle. Kuka silloin haluaisi hellittää kontrollista, joka tuottaa väsyneitä, heikkoja ja epätoivoisia äitejä, Anna nauraa härskisti.
No eivätkö äidit ole yhtään viisastuneet 25 vuodessa?
- Päin vastoin he ovat entistä laiskempia ottamaan asioista selvää. He uskovat aina vain vankemmin hoitajien ja lääkärien jumalansanaan. Meillä kaikilla on kuitenkin vaistot, mutta niitä ei saa enää kuunnella.
Anna ihmettelee vuonna 1992 Ruotsissa annettua hoitosuositusta, jonka mukaan vauva pitää nukuttaa selälleen. Sitä ennen vauvoja oli pääasiassa nukutettu vatsalleen, koska ihmistaimihan pyrkii äitinsäkin rinnoille ryömimällä ja kehityskulku kahdelle jalalle etenee päinmakuun kautta. Maakontakti on ihmistaimen vaistoissa, selällään ollessa tuntuu uhatulta. Armoa anoessaan koiratkin heittäytyvät selälleen.
Suositukset vaihtelevat, koska vähistä lapsista ollaan huolestuneempia kuin koskaan aikaisemmin. Pienetkin muutokset imeväiskuolleisuuskäyrissä saavat suositusjohdon luomaa taas uutta strategiaa äitiarmeijalle.
Eikä Anna päästä synnytyksen jälkeistä masennustakaan vähällä.
- Totta kai hormonitasot vaihtelevat rajusti synnytyksen jälkeiseen ja vaikuttavat mielentilaan. Mutta pohjimmiltaan on mielestäni kyse siitä, että masennukselle kuin masennukselle on markkinat.
- Meidät tehdään riippuvaisiksi ja avuttomiksi. Heikkouden politiikalla nainen pidetään kurissa, sanoo Anna, jolla itselläänkin on kokemus vähemmän ruusuisesta alkutaipaleesta lapsen kanssa.
Anna torjui pitkään yhden lapsistaan, joka muistutti liikaa ihmistä, jota hän inhosi. Sylivauva sai saidat annokset iloa ja seurustelua ja vetäytyi. Samaan aikaan arkea koetteli ensimmäinen avioero, ja lapsia hoiti toinen aikuinen.
Huumori ja äidin sitkeys palauttivat yhteyden, mutta aika jätti jälkensä.
Yksi Annan avaimista on elämänilo. Sen lapsi tuo tullessaan. Joka siihen ei tartu, ei ole halukas itse kasvamaan ja oppimaan. Miksi sitten on horteessa vaeltavia kaksivuotiaita ja keppostelevia kahdeksankymppisiä?
- Olen nähnyt vuoden ikäisen kadottavan elämänilonsa, koska lapsen naurua ja innostusta ei ole ruokittu. Ja muistan itse kuinka minua on katsellut peilistä nainen, jota en halunnut tuntea. Silloin oli aika repäistä itsensä irti siitä elämästä,
Anna on ollut kuusi kertaa naimisissa, jopa kahdesti saman miehen kanssa. Yhdeksällä lapsella on neljä isää.
- Lastenhoito jäi lähes kokonaan minun harteilleni, ja yksi sabotoi koko ajan sitä mitä tein. Halusin kirjoittaa ja kehittyä, mutta sekin tuntui toisesta vastenmieliseltä. Voihan sitä jäädä lasten tähden, mutta jos elää vuosia elämää jota ei tahdo elää, se sammuttaa elämänilon - ja sitä en halunnut.
Niin Anna valitsi lapset ja niukan toimeentulon, oman vapauden ja työn kotona.
Mutta miksi Anna sai lapsipeukalon eikä viherpeukaloa? Miten hän on kyennyt etupäässä omien lastenhoitokokemustensa perusteella neuvomaan satoja tuhansia vanhempia?
Annan nykyisessä kurssiparatiisissa Jämtlannin Gastsjön saarella autetaan vuosittain satoja unihäiriöisiä pikkulapsia Annan räätälöimillä neljän yön kursseilla, ja Anna vastaa omalla nettisivullaan jatkuvasti epätoivoisten vanhempien kysymyksiin.
Omia vanhempiaan Anna ei ainakaan voi taidoistaan kiittää.
- Äidilläni ei ollut taitoa eikä halua käsitellä lapsia, eihän hän meitä edes halunnut. Se on kumma juttu. Yhden vahingon kyllä ymmärtää, mutta miten niitä voi olla kolme tai enemmän?
Annalla on yksi vanhempi veli, nuorempi sisko ja neljä vanhempaa velipuolta. Perhe hajosi, kun Anna oli seitsemän. Neljä vuotta nuorempi sisko joutui syntymässä saadun aivovamman seurauksena hoitokotiin, ja Anna päätyi kymmenvuotiaana sisäoppilaitokseen.
- Jo siellä auttelin ja lohdutin pienempiä, mutta minulla ei ollut omaa kotia, jonne muut lähtivät lomillaan. Silloin päätin, että omasta elämästäni en halua ainakaan sellaista, mitä koin lapsuudessani. Halusin selviytyä ja rakastaa.
Lohkesiko isältä ja äidiltä rakkautta edes silloin, kun Annasta tuli koko Ruotsin tuntema kasvattaja 1980-luvulla?
- Äitini paisteli vanhainkodissa tyttärensä maineessa ja esitteli aikakauslehtiä, joissa minua haastateltiin. Ei hän kuitenkaan mitään hellyyttä silloinkaan osoittanut. Isäni taas, jota en oppinut tuntemaan koskaan, oli taiteisiin mieltynyt kiinteistöpohatta. Hän olisi mielellään jättänyt lapsensa perinnöttömiksi, mutta ei voinut.
Niin Annalla on laihojen vuosien jälkeen oma Gastsjö, kurssikeskus ja koko suvun kesäkoti. Äiti maksaa, kuten Linus-poika naureskelee niukan lapsuuden jälkeen.
Mutta minkälaisia lapsia sinä Anna onnistuit kasvattamaan?
- Heillä on valtavasti keskinäistä rakkautta, ja kaikki ovat omalla tavallaan luovia. Jos tulee henkilökohtainen tai taloudellinen kriisi, he keksivät ratkaisun eivätkä osta sitä.
Annan kymmenen käskyä
1. Nykyajan lastenkasvatuksen suurin virhe on, että kulutusyhteiskunnassa ei opita elämään ja tekemään työtä yhdessä lasten kanssa. Aikuisista tulee palveluntarjoajia ja lapsista vapaa-ajan leluja.
2. Vanhemmat ovat epävarmoja kasvattajia, koska he ovat antaneet huiputtaa itsensä ulos normaalista työstä ja touhusta lastensa kanssa. Vanhemmuus on opettamista, tien näyttämistä, läsnäoloa.
3. Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona. Maailman pitää olla pieni ennen kuin se voi olla suuri. Perusturvallisuus ja kieli kehittyvät näinä ikävuosina. Kumpaakaan ei voi pakottamalla nopeuttaa. Et saa tomaattiakaan kasvamaan heittämällä siemenet maahan, ensin ne pitää saattaa taimiksi kasvatusruukussa.
4. Ota jo pieni lapsi mukaan arkiaskareisiin, vaikka se veisikin aikaa. Jokainen ihminen haluaa olla tarpeellinen. Viimeistään kymmenen vuoden sisällä saat omatoimisen apulaisen.
5. Pieniä lapsia ei tarvitse viedä harrastuksiin. Koti, ulkoilu ja mahdolliset sisarukset riittävät. Anna heille sen sijaan edellytykset oppia, vaikka pallo, instrumentti tai shakkinappulat.
6. Lapset ovat parhaita kasvattajiamme. Joka haluaa kasvaa ja avartaa näkemyksiään, hankkii lapsen. Vanhemmiten lapsi on usein myös niitä harvoja ystäviämme, jos olet onnistunut säilyttämään rakkauden ja luottamuksen.
7. Kaikki lapset ovat pikku humoristeja. Yhteinen nauru sysää syrjään raskaimmankin syyllisyyden ja avuttomuuden. Vaikeina hetkinä se on myös helpompi pusertaa esiin kuin kaiken voittava rakkaus. Lapsi tulee maailmaan mukanaan kassillinen iloa, jonka hän on valmis jakamaan kanssasi. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä.
8. Jokainen lapsi avaa uuden rakkauden oven sydämeemme. Ilman tätä tiettyä lasta se ei koskaan avautuisi. Minun sydämessäni on yksi ovi, joka lonksuu. Menetin pikku Aronini, kun hän oli 3 vuotta ja 10 kuukautta. Lapsen menettämisestä ei toivu koskaan, vaikka sisaruksia olisi kuinka monta.
9. Avioeron jälkeen lapsen on saatava tuntea, että pysyvä koti on jommankumman vanhemman luona. Viikko siellä ja toinen täällä on hirveä ratkaisu. Kun lapselle sisustetaan huone kahteen paikkaan, saadaan ainoastaan juurettomia kuluttajia ja tyytyväisiä kauppiaita. Mikä lohtuostosten ja terapiakäyntien määrä!
10. Pikkulapsivaiheen jälkeen kriiseihin kannattaa varautua 6-vuotiaan, 11-vuotiaan ja 14-vuotiaan kanssa. 14-vuotiaan suorastaan kuuluu olla masentunut välillä. Hänhän sukeltaa pintaa syvemmälle ja askartelee kuoleman, Jumalan ja paholaisten kanssa.
Lähde: Anna Wahlgrenin teokset
FAKTA
Kasvattajaksi kantapään kautta
Kuka: Kirjailija Anna Wahlgren.
Lapsuus: Syntyi Lundissa 1942. Kuusi sisarusta, Anna toiseksi nuorin. Vanhemmat erosivat 1949, ja perhe hajosi paria vuotta myöhemmin. Anna pantiin sisäoppilaitokseen, jossa hän kävi oppikoulun.
Nuoruus: Ylioppilaaksi 1961. Samana vuonna Anna avioitui äidinkielenopettajansa Lars Daniuksen kanssa, liitosta syntyi kaksi tytärtä Sara (-62) ja Nina (-63). Pyrki Dramatenin teatterikouluun kolmesti onnistumatta.
Perhe: Loput lapset Felicia (-67), Maja (-68), Linus (-69), Aron (-71), Aurora (-76), Eleonora (-78) ja Isadora (-79) syntyivät Annan kirjallisen uran rinnalla. Aron kuoli 1975 kurkkumätään. Ensimmäinen novelikokoelma En av kvällarna i november ja lastenkirja Burken ilmestyivät vuonna 1968.
Ura: Anna Wahlgrenilta on ilmestynyt 26 kirjaa, joista suurin osa on kaunokirjallisia teoksia - romaaneja, novelleja ja lastenkirjoja. Annan kymmenes lapsi Barnaboken (-83) oli kolmen vuoden työn tulos, ja siinä Anna kertoo kokemustensa perusteella kaiken, mitä vanhempien on hyvä tietää 0-16-vuotiaiden kasvatuksesta ja kehityspiirteistä.
Sitaatti: "Kirjoitin Lapsikirjan omille lapsilleni, mutta myös jokaiselle naiselle, jolle siitä vain voi olla hyötyä. Kirjoitin kirjan, jota olisin tarvinnut silloin, kun minusta itsestäni tuli ensi kertaa äiti."
Menestys: Pohjoismaissa Lapsikirjaa (Tammi) on ostettu yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomessa on menossa 17. uudistettu painos. Kirjassa on nykyään lähes 1 000 sivua. Kirja on julkaistu myös saksaksi, viroksi, flaamiksi ja englanniksi. Anna on saanut paljon palautetta myös lukijoilta, joilla ei ole lapsia. Ruotsalaisilta taksikuskeilta irtoaa kommentteja yhtä hyvin kuin hätääntyneiltä äideiltä. Lapsikirjaa voi lukea myös kaunokirjallisina esseinä.
Nyt: Viimeisin teos Sova hela natten antaa selkeitä ohjeita unihäiriöistä kärsivien lasten palauttamiseksi normaaliin unirytmiin. Kirja julkaistiin vastikään myös englanniksi. Anna irrottautui lopullisesti Bonnier Carlsen -kustantamosta 2007, lähes 40 vuoden yhteistyön jälkeen. Syynä olivat huolimattomuudet uusintapainoksissa ja tehoton markkinointi. Nyt hän kustantaa itse kirjansa.
