Anoppi ja lastennimet, onko muilla samanlaista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja wwww
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

wwww

Vieras
Esikoisen nimen päätimme jo todella aikaisin, mieheni itse ehdotti minulle rakkaan edesmenneen isoisäni nimeä. Se sopi vielä erikoiseen sukunimeemme ja toinen nimi tuli sitten miehen suvusta ja kolmas miehen nimestä. Anoppi ehdotteli ihan käsittämättömiä nimiä, sellaisia, jotka eivät todellakaan olisi mielestämme lapselle sopivia, kauniita tai sukunimeen sopivia (Jean-Emmanuel oli ehdoton suosikki) . Anoppi on ihan suomalainen ja sukunimi on suomalainen, mutta kuitenkin erikoinen. Halusimme lapsille selkeät, perinteiset nimet, sellaiset, ettei tarvitse aina niitä tavata, mutta eivät kuitenkaan ole jokaisella vastaantulijalla.

Esikoisen nimeä anoppi ei tuntunut koskaan sulattavan ja sitten kun kerroimme odottavamme toista lasta saimme kirjeen, jossa oli listattuna anopin suosikkinimet. Ne jatkoivat tuota Jean-Emmanuel linjaa, kaksiosaisia hienostelunimiä, jotka olivat ihan kamalia. Miehen kanssa suunnilleen pissittiin housuun listaa lukiessamme. Vauva sai nimen, jossa eka nimi oli sellainen, josta kummatkin pidimme, toinen miehen suvusta ja kolmas miehen nimestä muunnos, mutta tämäkään ei kelvannut anopille. Kutsuu lasta omilla nimillään ja kirjoittaa lapsen nimen väärin, laittaa K:n paikalle C:n. Esikoisen nimen lausuu ns. väärin, niin, että se kuulostaa ulkomaalaiselta.


Nyt sitten kolmannen kohdalla odotan jo innolla, mitä ihanuuksia anopilla on meille varalla. Meillä on siis kaksi poikaa ja nyt olisi tyttö tulossa. Haluaisin antaa lapselle isoäitini äidin nimen ja kolmanneksi nimeksi nimen, joka on minulla ja äidilläni ja isoäidilläni. Miehen kanssa ollaan sovittu, että katsellaan minkä näköinen kaveri on tulossa, mutta anoppi taitaa vaatia lapsesta jotain Isabelle-Charlotta-Beatrix- Emmanuellea. Onko muilla samanlaisia ihme sukulaisia, joilla riittää omituisia nimiehdotuksia?
 
No ei onneksi ole anopilta tai muiltakaan nimiehdotuksia tullut, eikä ole nimeämiseen puuttunut.
Tein kyllä kaikille hetki selväksi, että mitään sukurasite-nimeä lapsille ei tule, minusta jokainen lapsi ainutlaatuisena ihmisenä ansaitsee kuitenkin OMAN nimen.
 
No ainakin saa repiä hupia noista edotuksista :D Meillä kukaan ei puuttunut lapseni nimeämiseen millään tavalla, sain itse päättää. Tosin sukunimestä kävin isäni kanssa vääntöä.
 
Meillä anoppi tyrmäsi pojalle ajatellun nimen ihan täysin, naama venähti varmaan kilometrin alaspäin kun sen kuuli. Siitä alkoi sitten kauheat ehdottelut että miten olisi tämä tai tuo, mutta miksette tykkää kun samalla kirjaimellakin alkaa jne.

Pojan nimeksi ei sitten tullutkaan ensin ajateltu, mutta vain koska poika ei näyttänyt sen nimiseltä. Anopin ehdotuksia ei edes kuunneltu. Onneksi tuo nykyinen nimi tuntuu kelpaavan.
 
Onkohan meillä sama anoppi :D? Esikoisen kanssa hirveää vääntöä siitä, kuinka mummilla on OIKEUS kuulemma päättää lapsenlapsensa nimi, ja ehdotukset juurikin tuota samaa linjaa... No, päätettiin sitten miehen kanssa nimi ihan itse ja siitäkös riemu repesi, anoppi loukkaantui verisesti. Nyt toisen lapsen ristiäiset tulossa ja anoppi on taas aloittanut tuon, että HÄNEN mielestään pojastamme tulee se ja se, meidän täytyy tällä kertaa antaa hänen päättää, kun viimeksi oltiin niin ITSEKKÄITÄ eikä annettu hänen päättää...:/ Mieskin on äidilleen sanonut, että me päätämme lapsemme nimen, ei kukaan muu, mutta jotenkin anoppi ei edes noteeraa näitä lausahduksia. Kauhulla odotan ristiäisiä ja sitä showta minkä anoppi pistää pystyyn kun nimi ei olekaan se hänen valitsemansa...

Niin, ja siis esikoiselle kaiverrutti ristiäislahjan omalla nimiehdotuksellaan, kun oli niin varma, että hänen valitsemansa nimi lapselle tulee, vaikka yritettiin kyllä sanoa, ettei tule. Siitäkin olemme sitten saaneet kuulla sen sata kertaa, kuinka arvokas lahja on ny ihan pilalla kun siinä on väärä nimi... Ei aina tiedä itkeäkö vai nauraa...:D
 
Meillä anoppi ehdotteli kovasti eri nimiä pojallemme ja tytöllemme. Pojan nimen kun kuuli niin ensimmäinen kommentti oli että miksi ei ole nimiä suvusta?! Kun odotin tyttöä niin anoppi ilmoitti että "jos se on tyttö niin olisi kiva jos saisi minun nimeni "!! No kun tyttö syntyi ja oltiin jo nimi päätetty mutta ei kerrottu sitä muille, kuitenkin kerrottiin sen verran ettei ole nimeä suvusta niin taas kysymys: miksi ei?! Kuitenkin tytön etunimi kelpasi koska se oli kuin olikin myös anopin nimilistassa. :D Tosin ei me sitä sen takia valittu vaan tyttö oli niin nimensä näköinen.
 
Mulla silloinen anoppini oli onnellinen siitä että ylipäätään pääsi ristiäisiin ja että ollaan ylipäätään tekemisissä.... LAsteni isä kun ei siihen asti juuri vanhempiensa kanssa tekemisissä ollut...
 
Ei ole samanlaista. :D Jostain syystä anoppisi haluaisi hienostella lastenne nimien kanssa, tiedä sitten, mikä siinä on taustalla. Oletko sinä ap jostain ns. hienosta suvusta?
 
En minä mistään erityisen hienosta suvusta ole, suvussa on henkilöitä, jotka ovat ns. korkeassa asemassa, mutta ei me mitään aatelisia suinkaan olla. Itselläni on ihan tavallinen nimi, ja niin on miehellänikin. Ihmettelen, että miksi on omille lapsilleen ns. normaalit ja ihan kivat nimet valinnut, kun meille noita Emmanuelleja ehdottelee.

Ollaan joka kerta tehty selväksi, että itse ne nimet valitaan, mutta ei se mitään auta. Keskimmäisen kohdalla tuli tosiaan se kirje, jossa luki (Anopin nimi) suosikit vauvan nimeksi, ja sitten pitkä lista niitä Jean- Olivereita, Jean- Emmanueleja ja muita vastaavia. Haluaisin tietää millä nimillä on lapsenlapsensa kertonut kavereilleen. Anoppi on muutenkin vähän hienostelija, aina kehuskelee kuinka paljon on jostain maksanut ja minne seuraavaksi matkustaa ja mikä oli kuinka kallista.
 
Onkohan meillä sama anoppi :D? Esikoisen kanssa hirveää vääntöä siitä, kuinka mummilla on OIKEUS kuulemma päättää lapsenlapsensa nimi, ja ehdotukset juurikin tuota samaa linjaa... No, päätettiin sitten miehen kanssa nimi ihan itse ja siitäkös riemu repesi, anoppi loukkaantui verisesti. Nyt toisen lapsen ristiäiset tulossa ja anoppi on taas aloittanut tuon, että HÄNEN mielestään pojastamme tulee se ja se, meidän täytyy tällä kertaa antaa hänen päättää, kun viimeksi oltiin niin ITSEKKÄITÄ eikä annettu hänen päättää...:/ Mieskin on äidilleen sanonut, että me päätämme lapsemme nimen, ei kukaan muu, mutta jotenkin anoppi ei edes noteeraa näitä lausahduksia. Kauhulla odotan ristiäisiä ja sitä showta minkä anoppi pistää pystyyn kun nimi ei olekaan se hänen valitsemansa...

Niin, ja siis esikoiselle kaiverrutti ristiäislahjan omalla nimiehdotuksellaan, kun oli niin varma, että hänen valitsemansa nimi lapselle tulee, vaikka yritettiin kyllä sanoa, ettei tule. Siitäkin olemme sitten saaneet kuulla sen sata kertaa, kuinka arvokas lahja on ny ihan pilalla kun siinä on väärä nimi... Ei aina tiedä itkeäkö vai nauraa...:D

Voi hyvänen aika.. Voiko olla noin typerää toimintaa???? Siis lahjakin kaiverrettuna...
Ja minäkö luulin omaa anoppiani omituiseksi.. :D
 
Ei onneksi ole noin kilahtaneita vaatimuksia mun anopilla, mut kyllä mun oma äiti ilmoitti et jos esikoinen olisi ollut tyttö, niin Lumiksi olisi sitä kutsunut, oli nimi mikä hyvänsä :x Onneksi tuli poika.. :D Ja nimiki kelpaa!
 
Mun oma äitini on juuri tuollainen. :D

Homma alkoi jo siitä, kun menin naimisiin mieheni kanssa. Meidän olisi EHDOTTOMASTI täytynyt ottaa sukunimeksi hänen tyttönimensä. (Minä otin miehen sukunimen, josta pidin ja pidän yhä.)

Kun sitten odotin esikoista vuotta myöhemmin, äitini oli ihan varma, että tyttö sieltä on tulossa. Osteli vaaleanpunaisia hörhelöitä jo kun olin rv 15 ja hössötti, miten tytöstä tulee sitten Karla, koska hänestä se on kaunis nimi. Kehtasi vielä suuttua, kun terve poika syntyi puolisen vuotta myöhemmin... Tokihan hänellä pojallekin oli nimi valmiina, Weetihän siitä tietysti tulee tuplaveellä. Ei muuten tullut. :D

Nyt meillä on pikkuinen tyttövauva, josta kuulemma on tulossa Karla Carita Eveliina... Terveisiä vain äidille, jos luet tämän jostain syystä. EI TULE!
 
ööö, meillä suku kuuli tytön nimen vasta ristiäisissä :) Eikä niin minkäänlaisia listoja, ehdotelmia nimistä tms. ehdottanut kukaan. Kuten en minäkään ole ehdotellut kenenkään lapsille niniä etukäteen.

Ihana anoppi :)
 
Juu kyllähän noita ehdotuksia saa tulla mutta itse ollaan päättämässä nimi omille lapsille. Halusin alunperin suvusta nimen mutta ku siitä näytti anopin ja äitin kanssa tulevan riitaa että kumman suvusta ja kumman isomummusta se nimi revitään niin annoin sit ihan uuden nimen ilman sukurasitetta. ei tartte kenenkään loukkaantua sitten. Ja mun mielestä anopit ja äitit on saanu aikanaan päättää omille lapsilleen nimen niin kyllä vauvan vanhemmilla on täys oikeus vuorollaan oma lapsensa nimetä.
 
Laittakaa se lista minkä seuraavaksi saatte ristiäisiin esille vaikka seinälle. Otsikoksi "nimivaihtoehdot". Ehkä anoppi ymmärtää kun paperin eteen alkaa kertyä nauravia vieraita :)
 
Mun anoppi ehdotti ja tyrkytti esikoisemme nimeksi Hannelore! Ja vähän se kyl loukkantu, kun mää vaan nauroin. Eikä tullut tytöstä Hannelorea, mutta meidän antamamamme nimeä kyllä aina kehui ja ylisti, että oikeesti oli ihan kiva anoppi, ja hyvä mummo lapsillemme.
 
Miehen yhdellä sisaruksella on lapsi ja lapsen nimi on vähän tätä Jean-Emmanuel- linjaa. Ja vielä kirjoitettu vääntämällä J-kirjain Y:ksi. On mielestäni ruma nimi, mutta ilmeisesti anopista ihana.Anoppi on aika persoona, ilmeisesti miehensä on pitänyt sen verran kurissa, ettei lapsensa nyt sitten ole anopille mieleisiä nimiä saaneet.
 
En minä mistään erityisen hienosta suvusta ole, suvussa on henkilöitä, jotka ovat ns. korkeassa asemassa, mutta ei me mitään aatelisia suinkaan olla. Itselläni on ihan tavallinen nimi, ja niin on miehellänikin. Ihmettelen, että miksi on omille lapsilleen ns. normaalit ja ihan kivat nimet valinnut, kun meille noita Emmanuelleja ehdottelee.

Ollaan joka kerta tehty selväksi, että itse ne nimet valitaan, mutta ei se mitään auta. Keskimmäisen kohdalla tuli tosiaan se kirje, jossa luki (Anopin nimi) suosikit vauvan nimeksi, ja sitten pitkä lista niitä Jean- Olivereita, Jean- Emmanueleja ja muita vastaavia. Haluaisin tietää millä nimillä on lapsenlapsensa kertonut kavereilleen. Anoppi on muutenkin vähän hienostelija, aina kehuskelee kuinka paljon on jostain maksanut ja minne seuraavaksi matkustaa ja mikä oli kuinka kallista.

Haha, tuli heti mieleen Pokka Pitää sarjan Hyasintti :D
 
Meille syntyi tyttö helmikuussa ja kyllähän sukulaiset heitti ideoita nimestä, mutta ne sentään oli järkeviä... Eikä mitään tollasia Jean-Emmanueleja tai muita omituisuuksia ja erikoisuuksia.

Meidän omat vaihtoehdot ei kaikki sitten niin fiksuja lopulta olleetkaan :D Nimim. harkitsin tyttärestäni Luna Stellaria Seleneä :D Ei tullut kyllä sitt sitä, ei vaan näyttänyt yhtään Lunalta, tai stellarialta tai seleneltä. Niin ja sukunimi meillä ihan yksi suomen yleisimmistä sukunimistä, joten olisi tuo Luna Stella Selene voinut hieman hassulta kuulostaa.
 

Yhteistyössä