Anteeksiantamisesta ja pyytämisestä

[vierastus]

Kertokaas mielipiteitä.
Mun sukulainen on sitä mieltä, että anteeksi ei tarvitse pyytää, koska Jeesuskin käski ANTAMAAN anteeksi, ei pyytämään. Itse olen kyllä eri mieltä, opettihan Jeesus Isä meidän rukouksessakin pyytämään syntejä anteeksi.

Sitten toinen, tällä hetkellä ajankohtaisempi ajatus samasta aiheesta; mieheni on sitä mieltä, että ihminen on ylpeä, jos ei pysty antamaan anteeksi. Siis jos joku on loukannut eikä pyydä anteeksi, niin silti pitäisi vain nöyrtyä ja antaa anteeksi.
Itse en pidä itseäni ylpeänä, vaikka en olekaan vielä pystynyt antamaan isoa loukkausta anteeksi sukulaiselleni, joka ei edes kadu sanomisiaan. Toivon, etten tulisi katkeraksi ja että pystyisin antamaan anteeksi, mutta vielä en ole siinä onnistunut. Olenko nyt siis ylpeä, kun loukkaannuin siitäkin, että mies haukkui minut ylpeäksi, kun en ole pystynyt antamaan sukulaiselle anteeksi? Vai onko mies ylpeä, kun ei pyydä ylpeäksi nimittelyään anteeksi, vaikka näkee, että olen sydänjuuriani myöden loukkaantunut? (ja mies itse kylä mököttää vaikka useamman päivänkin,jos jostain loukkaantuu, ei "nöyrry" sen vertaa, että anteeksi antaisi...)
Kirjoitettuani tämän, asia vaikuttaa ihan lapselliselta, kun luen sen tästä näytöltä, mutta älkää naurako, tämä on tärkeä asia mulle tällä hetkellä.

 

[no]

Tuskinpa sitä sukulaista paljon liikuttaa annatko anteeksi vai et, joten itsellesi vaan lisäät kuormaa, et muille.

 

[piina]

Tuskinpa sitä sukulaista paljon liikuttaa annatko anteeksi vai et, joten itsellesi vaan lisäät kuormaa, et muille.

Jep, itselle sitä eniten hallaa tekee jos ei anteeksi anna (siis edes meilessään). Mutta ei sitä heti pysty antamaankaan, vaan itsellekin voi antaa aikaa. Ei anteeksi voi antaa, ennenkuin siihen on valmis. Jaa ylpeys... en näe, että ylpeys olisi ainakaan suoraan siihen syynä. Ehkä sen verran ylpeäkin pitää itsestään olla, ettei anna toisten talloa syyttäsuotta yli.

 

[Emilyn]

En anna anteeksi kaikkia asioita, en vaikka pyydettäisiin, enkä etenkään jos ei pyydetä. Se ei tee minusta katkeraa, suhtautumiseni kyseisiin tapauksiin on välinpitämätön, eivät hetkauta elämääni mitenkään. Menneet on menneitä ja pysykööt siellä.

 

[vierastus]

Tuskinpa sitä sukulaista paljon liikuttaa annatko anteeksi vai et, joten itsellesi vaan lisäät kuormaa, et muille.

Mutta mun miehen mielestä mun pitäis niellä "ylpeyteni" antaa anteeksi ja jatkaa elämää kuin ennenkin. Eli siis alkaa kanssakäyminen tämän sukulaisenkin kanssa, johon on välit ihan poikki.
Miehen mielestä mun pitäisi aloittaa sovinnon tekeminen. Yhden kerran olen sukulaiselle vastannut puhelimeen, kun mies uskotteli, että vastaa nyt, ties vaikka pyytäisi anteeksi. Vastasin ja sama haukkuminen jatkui, ilman, että sain mahdollisuutta edes puolustautua. Ja alunperinkin syy koko riitaan on tässä sukulaisessa, hän tuli kotiini, eikä kunnioittanut tahtoani eräässä asiassa vaan teki kotonani asioita, jotka olin kieltänyt. Ja kun kerroin, että mua loukkaa, ettei hän kunnioita mun mielipdettäni, alkoi haukkuminen.

 

[Vieras]

Tuskinpa sitä sukulaista paljon liikuttaa annatko anteeksi vai et, joten itsellesi vaan lisäät kuormaa, et muille.

Mutta mun miehen mielestä mun pitäis niellä "ylpeyteni" antaa anteeksi ja jatkaa elämää kuin ennenkin. Eli siis alkaa kanssakäyminen tämän sukulaisenkin kanssa, johon on välit ihan poikki.
Miehen mielestä mun pitäisi aloittaa sovinnon tekeminen. Yhden kerran olen sukulaiselle vastannut puhelimeen, kun mies uskotteli, että vastaa nyt, ties vaikka pyytäisi anteeksi. Vastasin ja sama haukkuminen jatkui, ilman, että sain mahdollisuutta edes puolustautua. Ja alunperinkin syy koko riitaan on tässä sukulaisessa, hän tuli kotiini, eikä kunnioittanut tahtoani eräässä asiassa vaan teki kotonani asioita, jotka olin kieltänyt. Ja kun kerroin, että mua loukkaa, ettei hän kunnioita mun mielipdettäni, alkoi haukkuminen.

Hei, mulla aika lailla vastaava tilanne. Kyseessä miehen veli ja vuosia ollaan nyt oltu tekemisissä vain pakkotilanteissa. Mun mielestäni jos miehessä ei ole tarpeeksi miestä pyytämään anteeksi sanomisiaan, saa olla sitten koko juttu. En mä ala nöyrtymään, koska mut haukuttiin ilman syytä aika törkeästi, vedettiin muita sukulaisia juttuun mukaan eikä pyydetty anteeksi vaikka selvisi että hän oli väärässä ko asiassa.

Ehkä se sitten on tietty ylpeys? Musta on tärkeää pitää kiinni siitä, että mulla on oikeus odottaa anteeksipyyntöä. Eikä mun ole pakko olla tekemisissä ihmisen kanssa joka ei törkeyksiään edes pyydä anteeksi niin kuin aikuinen ihminen. A.pyynnön kyllä hyväksyn jos se joskus tulee mutta epäilen ettei tule. Lähinnä ehkä kyse siitä että haluaisin toisen osapuolen myöntävän olleensa väärässä. Kun kaikki muutkin on sen jo tajunneet.

 

[ymmärrän]

tiedän teoriassa että kuuluu antaa anteeksi, mutta itsekin mietin että miten se tapahtuu, kun mun mielestä ei voi vain päättää että annan anteeksi ja sillä selvä.se ei tunnu jotenkin todelliselta. ja mun mielestä asiaan vaikuttaa se, onko ihminen läheinen vai ei. jos on kovin läheisestä ihmisestä kysymys, kuten puolisosta, anteeksiantaminen on vaikeampaa kun loukkaus on syvempi mitä läheisempi ihminen on. täytyy myöntää, että itselläkin on "kiviä reessä" ja ne muuttuu aikaa myöten vihaksi. kunpa vain voisi unohtaa kaiken menneen.

 

[vierastus]

Tuskinpa sitä sukulaista paljon liikuttaa annatko anteeksi vai et, joten itsellesi vaan lisäät kuormaa, et muille.

Mutta mun miehen mielestä mun pitäis niellä "ylpeyteni" antaa anteeksi ja jatkaa elämää kuin ennenkin. Eli siis alkaa kanssakäyminen tämän sukulaisenkin kanssa, johon on välit ihan poikki.
Miehen mielestä mun pitäisi aloittaa sovinnon tekeminen. Yhden kerran olen sukulaiselle vastannut puhelimeen, kun mies uskotteli, että vastaa nyt, ties vaikka pyytäisi anteeksi. Vastasin ja sama haukkuminen jatkui, ilman, että sain mahdollisuutta edes puolustautua. Ja alunperinkin syy koko riitaan on tässä sukulaisessa, hän tuli kotiini, eikä kunnioittanut tahtoani eräässä asiassa vaan teki kotonani asioita, jotka olin kieltänyt. Ja kun kerroin, että mua loukkaa, ettei hän kunnioita mun mielipdettäni, alkoi haukkuminen.

Hei, mulla aika lailla vastaava tilanne. Kyseessä miehen veli ja vuosia ollaan nyt oltu tekemisissä vain pakkotilanteissa. Mun mielestäni jos miehessä ei ole tarpeeksi miestä pyytämään anteeksi sanomisiaan, saa olla sitten koko juttu. En mä ala nöyrtymään, koska mut haukuttiin ilman syytä aika törkeästi, vedettiin muita sukulaisia juttuun mukaan eikä pyydetty anteeksi vaikka selvisi että hän oli väärässä ko asiassa.

Ehkä se sitten on tietty ylpeys? Musta on tärkeää pitää kiinni siitä, että mulla on oikeus odottaa anteeksipyyntöä. Eikä mun ole pakko olla tekemisissä ihmisen kanssa joka ei törkeyksiään edes pyydä anteeksi niin kuin aikuinen ihminen. A.pyynnön kyllä hyväksyn jos se joskus tulee mutta epäilen ettei tule. Lähinnä ehkä kyse siitä että haluaisin toisen osapuolen myöntävän olleensa väärässä. Kun kaikki muutkin on sen jo tajunneet.

Mä luulen, että sä (ja mä itsekin) olet siis tavallaan antanutkin jo anteeksi. Nyt haluttais vaan niinku sinetti sille jutulle anteeksipyynnön muodossa.
Mä en voi kuvitella, että menisin sukulaiseni luo ja sanoisin, että vaikka sä et kadu, mä annan sulle anteeksi.
Mielessäni voin sen tehdä, niin ylpeä en ole, mutta anteeksi pyyntöä odotan, että voin ääneen sanoa antaneeni anteeksi.

 

[piina]

Tuskinpa sitä sukulaista paljon liikuttaa annatko anteeksi vai et, joten itsellesi vaan lisäät kuormaa, et muille.

Mutta mun miehen mielestä mun pitäis niellä "ylpeyteni" antaa anteeksi ja jatkaa elämää kuin ennenkin. Eli siis alkaa kanssakäyminen tämän sukulaisenkin kanssa, johon on välit ihan poikki.
Miehen mielestä mun pitäisi aloittaa sovinnon tekeminen. Yhden kerran olen sukulaiselle vastannut puhelimeen, kun mies uskotteli, että vastaa nyt, ties vaikka pyytäisi anteeksi. Vastasin ja sama haukkuminen jatkui, ilman, että sain mahdollisuutta edes puolustautua. Ja alunperinkin syy koko riitaan on tässä sukulaisessa, hän tuli kotiini, eikä kunnioittanut tahtoani eräässä asiassa vaan teki kotonani asioita, jotka olin kieltänyt. Ja kun kerroin, että mua loukkaa, ettei hän kunnioita mun mielipdettäni, alkoi haukkuminen.

Jo tapahtunut on helpompi antaa anteeksi, kuin sellainen mikä on vielä menossa eli miten voit antaa sukulaiselle anteeksi, jos hän vain jatkaa samaa rataa :/ Mulla myös vastaava tilanne eli olisin valmis antamaan sukulaiselle anteeksi, mutta ainakin edellisellä kerralla kun yritettiin selvittää välejä, niin hän vain jatkoi samaa eli nyt odottelen, että milloin hän on valmis ottamaan yhteyttä minuun... ja vaikka olenkin menneet antanut anteeksi, pelkään että joudun samaan solvaukseen takaisin, niin siihen en ole valmis, enkä tule olemaankaan. Sen verran olen saanut kerättyä itselleni ylpeyttä, että tiedän missä raja kulkee mun solvaamisen suhteen.

 

[tähdenlento09]

Meillä lapset opetetaan pyytämään anteeksi, eli se kuuluu asiaan jos törttöilee.

Anteeksi myös annetaan viimeistään sitten kun suuttumus jne. on kunnolla läpi käyty.
Riippuu siis siitä mitä laatua kyseinen loukkaava teko on ollut ja kuinka vakava.