E
Epäonnistunut?!
Vieras
Tämä nyt ei aivan kuulu tänne vauvan hoito puolelle,mutta aattelin että täällä olisi enemmän auttavia käsiä.
Meillä on 2v 3kk tyttö,hän on aina ollu vilkas,touhukas,menevä ja kekseliäs.
Tutut ja tuntemattomat sanovat joka kerta hänet tavatessaan,että ompa siinä vauhti pimu,ei hetkeekään paikoillaan ja keksii koko ajan jotain uutta.
Tyttö on aina ollut selkeä näyttämään tunteitaan,niin suuttumusta kuin iloa.
Hän halailee ja suukottelee paljon.
Ei ole koskaan vierastanut ketään ja kenen tahansa syli on 5min tuttavuuden jälkeen kelvannut. Tarhan hän aloitti melkein vuosi sitten ja tädit ovat kuvailleet häntä iloiseksi ja meneväksi. Ei koskaan ole töninyt tai tökkinyt tarhakavereitaan.
Eli kaikki hyvin,mutta nyt tämä kesä...
Tyttö on ollut kotona kesäkuusta lähtien ja tarhaan menee taas ensi kuussa.
Puhevarasto on kehittynyt hurjasti ja vauhtia riittää.
Hän saattaa puolikin tuntia jankata kuinka isi on tyhmä,äiti on tyhmä jne.
Me tietysti kiellämme niin sanomasta,mutta hän ei usko.
Kauppaa tytön kanssa ei voi mennä,kärryihin ei suostu istumaan ja jos saa omat kärryt hän juoksee kauppaa pitkin,kerää sinne tavaroita ja taas kielletään.Huudon kanssa lähdemme aina kaupasta.Kioskilla käydessä hän mutustaa karkkilootista karkkeja,juoksee karkuun,nauraa...Kädestä kun ottaa kiinni hän menee ihan veteläksi ja kiukkuaa.
Ulkona kun ollaan ja laitetaan vettä uimaaltaaseen hän heittelee kaikkien päälle vedet.
Välillä suuttuessaan hän lyö ja raapii,mutta uskoo tässä aika nopeasti että se on väärin.
Onko tämä nyt sitä uhmaa vai olenko jotenkin epäonnistunut kasvatuksessa???
En kuitenkaan ole mikään mamo-äiti joka ei kiellä mitään vaan napakasti kyllä puutun tytön tekemisiin niin kotona kuin muuallakin.
Yleisillä paikoilla vaan ottaa pannuun,kun kaikki katsovat meitä ja varsinkin minua,kun en saa pidettyä tyttööni aisoissa.
Toinenkin asia...Kun tässä rupeisi oleen otollinen aika toiselle lapselle töiden ja muidenkin asioiden puolesta vaikka vielä tänä vuonna jos saisi aluille,mutta en kerta kaikkiaan uskalla tehdä toista lasta.
En vielä,mutta en kuitenkaan haluiaisi loputtomiin odotella.
Tuntuu,että tämä esikoinenkin kaipaa huomiota niin paljon noilla tempauksillaan yms, ja sitä hän tosin saakin.
Se vielä mainittakoon,että tyttö on minulle kaikista kamalin.
Isin seura ilman mua kelpaa mainiosti ja hän ei puhu tyhmistä yms.
Mummuille hän välillä myös näpäyttää,mutta ihmisten ilmoilla ollaan hyvää pataa.
Mummut ja isi ihmettelee monesti,että miksi mun on niin vaikea lähteä tytön kanssa kauppaan jne...Ei se ole samanlainen heille vai olenko antanut tytön ymmärtää,että äidille saa ja voi kiukutella,että meikäläisen pinna kestää??????
Jotenkin väsyttää koko päivänen kiukuttelu ja pahan teko.
Hyviä neuvoja jään kaipaamaan teiltä!
Meillä on 2v 3kk tyttö,hän on aina ollu vilkas,touhukas,menevä ja kekseliäs.
Tutut ja tuntemattomat sanovat joka kerta hänet tavatessaan,että ompa siinä vauhti pimu,ei hetkeekään paikoillaan ja keksii koko ajan jotain uutta.
Tyttö on aina ollut selkeä näyttämään tunteitaan,niin suuttumusta kuin iloa.
Hän halailee ja suukottelee paljon.
Ei ole koskaan vierastanut ketään ja kenen tahansa syli on 5min tuttavuuden jälkeen kelvannut. Tarhan hän aloitti melkein vuosi sitten ja tädit ovat kuvailleet häntä iloiseksi ja meneväksi. Ei koskaan ole töninyt tai tökkinyt tarhakavereitaan.
Eli kaikki hyvin,mutta nyt tämä kesä...
Tyttö on ollut kotona kesäkuusta lähtien ja tarhaan menee taas ensi kuussa.
Puhevarasto on kehittynyt hurjasti ja vauhtia riittää.
Hän saattaa puolikin tuntia jankata kuinka isi on tyhmä,äiti on tyhmä jne.
Me tietysti kiellämme niin sanomasta,mutta hän ei usko.
Kauppaa tytön kanssa ei voi mennä,kärryihin ei suostu istumaan ja jos saa omat kärryt hän juoksee kauppaa pitkin,kerää sinne tavaroita ja taas kielletään.Huudon kanssa lähdemme aina kaupasta.Kioskilla käydessä hän mutustaa karkkilootista karkkeja,juoksee karkuun,nauraa...Kädestä kun ottaa kiinni hän menee ihan veteläksi ja kiukkuaa.
Ulkona kun ollaan ja laitetaan vettä uimaaltaaseen hän heittelee kaikkien päälle vedet.
Välillä suuttuessaan hän lyö ja raapii,mutta uskoo tässä aika nopeasti että se on väärin.
Onko tämä nyt sitä uhmaa vai olenko jotenkin epäonnistunut kasvatuksessa???
En kuitenkaan ole mikään mamo-äiti joka ei kiellä mitään vaan napakasti kyllä puutun tytön tekemisiin niin kotona kuin muuallakin.
Yleisillä paikoilla vaan ottaa pannuun,kun kaikki katsovat meitä ja varsinkin minua,kun en saa pidettyä tyttööni aisoissa.
Toinenkin asia...Kun tässä rupeisi oleen otollinen aika toiselle lapselle töiden ja muidenkin asioiden puolesta vaikka vielä tänä vuonna jos saisi aluille,mutta en kerta kaikkiaan uskalla tehdä toista lasta.
En vielä,mutta en kuitenkaan haluiaisi loputtomiin odotella.
Tuntuu,että tämä esikoinenkin kaipaa huomiota niin paljon noilla tempauksillaan yms, ja sitä hän tosin saakin.
Se vielä mainittakoon,että tyttö on minulle kaikista kamalin.
Isin seura ilman mua kelpaa mainiosti ja hän ei puhu tyhmistä yms.
Mummuille hän välillä myös näpäyttää,mutta ihmisten ilmoilla ollaan hyvää pataa.
Mummut ja isi ihmettelee monesti,että miksi mun on niin vaikea lähteä tytön kanssa kauppaan jne...Ei se ole samanlainen heille vai olenko antanut tytön ymmärtää,että äidille saa ja voi kiukutella,että meikäläisen pinna kestää??????
Jotenkin väsyttää koko päivänen kiukuttelu ja pahan teko.
Hyviä neuvoja jään kaipaamaan teiltä!
)
Itse uskon johdonmukaisuuteen: kieto, varoitus ja sitten jokin sopiva rangaistus. Omani on oppinut käyttäytymään erittäin hyvin näillä keinoin. Otan hänet aina mielelläni joka paikkaan mukaan. Minusta tuntuu, että lapsellakin on helpompi olla kun hän tietää pelisäännöt. Rajojaanhan nuo pienet etsivät ja ne on vain pakko asettaa.