N
"nyt harmaana"
Vieras
Tämä kundi on käynyt meillä säännöllisen epäsäännöllisesti koko mun ja mun miehen yhdessäolon ajan, ja ovat nuoruuden ystäviä kotipaikkakunnaltaan. Aluks mulla ei ollut mitään erityistuntemuksia tätä kaveria kohtaan, hän oli musta ihan mukava ja tykkää samanlaisesta musiikista kuin mä jne. Sitten yhtenä illanistujaiskertana meillä kotona lähestyi mua ja yritti suudella. Torjuin hänet tuolloin ja lähdin nukkumaan, ja sen jälkeen ei olla asiasta puhuttu. Kerroin tuosta myös miehelleni, joka päätti ettei halua puhua kaverinsa kanssa asiasta jos se vaan ei toistu.
Tän jälkeen mua on kuitenkin himottanut tuo mies ihan hulluna, mutta siis vain puhtaasti seksi mielessä. Haaveilen siis että saisin edes kerran harrastaa seksiä hänen kanssaan, en minkäänlaisesta suhteesta. Hän on iso, komea, mukava, ja sopivan "röyhkeällä" asenteella varustettu ja saa mut ihan villiksi pelkällä läsnäolollaan. En silti oikeasti ikinä sotkeentuis häneen, mun mies ja perhe ovat mulle hetlken huumaa tärkeämpiä.
Hän oli meillä eilen juhlimassa, ja tänään en oo muuta pystynyt ajattelemaankaan kuin häntä. Onneksi en sentään eilen toteuttanut humalaista suunnitelmaani vietellä häntä ja miestäni yhdessä kanssani sänkyyn, varsinkin kun hänellä oli tyttöystävä mukana.
mutta vakavasti otettuna, mitä mä nyt teen??