Apua! Mies on villiintynyt liikaa, miten hoidan?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Naisena sanoisin, että ei tarkoittaa aina ei:tä, etenkin, jos on kyse toisilleen vieraista ihmisistä. Naisen mieli voi toki muuttua, mutta en kehottaisi vieraita miehiä uskomaan siihen, että jos nainen sanoo ei tartuttuasi häntä rinnoista, niin hän oikeasti olisikin halunnut sitä. Se on aika helvetin satuttavaa, jos mies alkaa käyttää naista tuolla lailla oman seksuaalisen tyydytyksensä saamiseksi ja jättää pitkäksi aikaa arkuuden olla oma itsensä miesten läheisyydessä, kun koko ajan mielessä hiipii pelko, että mistä tulee seuraava kourija.

Tuo naisen mielen muuttuminen voi tulla esiin parisuhteessa helpommin kuin vieraiden kesken. Ainakin itse saatan sanoa miehelle ei, jos hän tekee seksuaalisen aloitteen, mutta voin sitten innostua mukaan hetkeä myöhemmin, mutta en ikinä tahtoisi, että joku alkaa kouria rintojani ja selittää, että vaikka sanot ei, niin uskon, että kuitenkin haluat sitä. En tosin ole enää nuori nainen, mutta olen ollut, enkä silloinkaan halunnut kenenkään tarttuvan rintoihini ilman lupaani.
 
Onnistuva mies.
Tarkentakaa vielä käsite vieras mies.
Onko kaikki muut miehet vieraita paitsi oma aviopuoliso?

Tuskin sitä rintojen kourimista kukaan hyväksyy.
Varmaan se koskettelutoive voi olla nuorilla tytöillä, kun sitä kumppania vähän etsiskelevät.
Ymmärrän niin, että silloinkin kosketus pitää olla hellää ja huomaamatonta.
Ikäänkuin vahingossa tapahtuvaa.
Vaikkapa käsivarren pieni hellä osuminen rintoihin.

Minusta itsestäkin tuntuu kivalle, jos toinen henkilö koskettaa vahingossa vaikkapa jossakin tungoksessa.
 
vierailija
(Minua saa kyllä sinutella)

Vieraalla miehellä tarkoitin kaikkia miehiä (ja miksei myös naisia, mutta naiset harvemmin ovat käyneet sillä lailla käsiksi kuin miehet), joiden kanssa en ole suhteessa, ei väliä onko mies aviomies tai avomies.



Mutta asiaan: toki kosketus tuntuu hyvältä, harva ihminen tuskin haluaisi elää koko elämäänsä ilman kosketusta, mutta ei-toivottu kosketus ei tunnu hyvältä, etenkin, jos se tehdään siinä mielessä, että haetaan itselle seksuaalista nautintoa.

Muuten: naiset huomaavat ERITTÄIN helposti eron tahallisen kosketuksen ja tahattoman kosketuksen välillä. Sitä ei voi peitellä edes väkijoukossa, sen vain huomaa, en tiedä miten, mutta se on aivan ilmiselvää, että milloin mies painautuu vasten tahallisesti, milloin tahattomasti. Muutenkin tytöt ovat paljon herkempiä huomaamaan hienovaraista viestintää: esimerkiksi koulussa tytöt osaavat kuulla jo opettajan äänensävystä tai katseesta, että milloin tuli se ns. viimeinen varoitus, kun pojat eivät tilannetta välttämättä tajua edes silloin kun opettaja korottaa ääntä.

Minulla on latinomies ystävänä ja häneltä sallin enemmän kosketusta kuin suomalaisilta, vaikka meillä ei edes ole suhdetta. Tämä johtuu yksinomaan kulttuurieroista: heillä on fyysisempi kulttuuri ja heillä koskettaminen ei ole samalla lailla sävytettyä kuin Suomessa. Hyvin harvassa ovat sellaiset suomalaiset miehet, jotka ovat yhtä lailla sinut koskettamisen kanssa. joskus naisena on hyvin hankalaa olla suomalaisen miehen kanssa lähekkäin, kun hän todellakin saattaa kuvitella, että halaus tai hymy on merkki siitä, että haluaa mennä harrastamaan seksiä. Jotenkin sitä toivoisi, että suomalaiset miehetkin oppisivat näkemään naisen ensisijaisesti ihmisenä, vertaisenaan, kuin naisena, jota voi mielellään/hätätilassa panna/solmia suhteen.




Pari kertaa on oma sydän särkynyt siinä, kun mies on esittäytynyt haluavansa ihan vain olla ystävä, mutta sitten onkin alkanut iskeä ja kun en ole lämmennyt iskemiselle, niin mies häviää kuin pieru Saharaan. Olen miettinyt monesti, että miksi mies ajattelee, että mikään suhde voisi kehittyä, jos sen peruskivi on valhe....tuollaisessakin tulee helposti vain hyväksikäytetty olo.



Eri asia toki sitten on, jos ystävyyssuhde on alkanut ihan vilpittömin mielin ja sitten vain satutaan ihastumaan, mutta kun se suhde alkaa vilpittömin mielin, niin sitten on helppo siirtyäkin siitä eteenpäin, toisin kuin suhteissa, jotka alkavat valheilla.



Pahoitteluni, taisi mennä aiheen ohi nämä jaaritukseni…ihmissuhteet vain ovat mielenkiintoinen aihe.
 
Onnistuva mies.
Edelleen kunnioitan naisia, ja teidän mielipiteitä siinä määrin, että jatkan teitittelyä.
Ja syynä on myös se, kun en halua mielipidettäni kohdistaa kehenkään, kuten sinuttelussa helposti käy.

Minä en ole koskaan ajatellut kosketusta seksuaalisena.
Tuosta olen nyt yrittänyt oppia pois.
Varmasti tuota en olisi ikinä keksinyt, jos siitä ei olisi puhuttu.
Joten aina kannattaa puhua.
Johtuu varmasti siitäkin, kun minulle on itsestään selvää, että seksi kuuluu vain avioliittoon.
Ja nykyään tietysti myös avoliittoon.

Tuo jäi epäselväksi miksi latinomiehen kosketus on hyväksytympää.
Onko kyseessä oma ennakkoluulo?
Miten latino tekee sen erilailla?

Toisaalta on se toinenkinpuoli, joka on vielä tärkeämpi juttu.
Se, että nainen uskaltaa koskettaa minua.
Terveydenhoitaja on hyvä koskettamaan, niin miksi ei sitten vaikka merkonoomi.
 
Onnistuva mies.
Suomalainen mieskö ei pysty siihen samaan mihin ulkomaalainen pystyy.
Kyllä minulle ainakin on tullut yllätyksenä se, miten naiset kokevat kosketuksen.
Eli se on seksihakuista.
Kyllä minulle se kosketus on jotain ihan muuta.
Vaikka siitä tulee hyvänolon tunne, niin siitäkään huolimatta en näe sitä seksuaalisena.
Tuosta syystä minun on todella vaikeaa ymmärtää sitä, että kosketus on aina seksuaalista häirintää.
No kyllä osaan väistyä, jos selkeästi sanotaan minun tulleen liian lähelle.
Tietysti siinä on se suurin ristiriita, kun haluaisin ja tykkäisin kovasti, kun minua lähestyttäisiin.
Aina ei tietenkään tarvitse kosketella, riittää kun tulee lähelle.
No se on sitten eriasia saako minulle tulla tuo tuntemus.
Jos ei, niin kai siitä sitten yritettävä päästä eroon.
Minulle tietysti riittää sekin, jos saan kirjoittaa kyseisestä tuntemuksesta, ja jos se vielä hyväksytään, niin sekin on ok.
 
vierailija
Olen pahoillani, huomaan kuinka väärin tulkitsit kirjoituksiani.

En missään väittänyt etteikö suomalainen mies pystyisi samaan mihin ulkomaalainen pystyy.

Oma kokemukseni on sellainen, että ulkomaalaiset osaavat koskettaa paremmin, se on luontevampaa heiltä ja tulee luontevammin heiltä. Jos ihminen kasvaa kulttuurissa, jossa kosketus on normaalia ja kuuluu jokaiseen kanssakäymiseen, silloin kosketuksen taidon oppii ja myös ottamaan sitä vastaan. Suomessa ei ole tavanomaista halata jokaista uuttaa tuttua, antaa poskipusuja, tai vaikka ottaa kaveri kainaloon, ihan noin niinkuin normisti.


Kyllä minulle ainakin on tullut yllätyksenä se, miten naiset kokevat kosketuksen.
Eli se on seksihakuista.
Ymmärsinkö oikein, että sanot tuossa, että sinulla on kokemus, että naiset kokevat kosketuksen aina seksuaalisuuden kautta? Tai että naiset tulkitsevat at kosketuksen kuin kosketuksen seksuaalisena?


Kyllä minulle se kosketus on jotain ihan muuta.
Vaikka siitä tulee hyvänolon tunne, niin siitäkään huolimatta en näe sitä seksuaalisena.Tuosta syystä minun on todella vaikeaa ymmärtää sitä, että kosketus on aina seksuaalista häirintää.
En ole väittänyt sitäkään, että kosketus on aina seksuaalista häirintää. Kirjoitin, että naiset osaavat kyllä huomata minkätyyppisen kosketuksen saavat, me harjaannumme siihen tässä kulttuurissa.. valitettavasti.

No kyllä osaan väistyä, jos selkeästi sanotaan minun tulleen liian lähelle.
Tietysti siinä on se suurin ristiriita, kun haluaisin ja tykkäisin kovasti, kun minua lähestyttäisiin. Aina ei tietenkään tarvitse kosketella, riittää kun tulee lähelle.
Niin... Suomessa ei osata lähelle tulemisen taitoa. Suomessa henkilökohtaista läheisyyttä saa ystävyyssuhteissa ja elämänkumppaneilta. Minä harrastan tantraa ja siellä läheisyys on itsestäänselvä asia (pakko sanoa tässä yhteydessä, että toisin kuin luullaan, tantra ei ole pelkästään seksiä), ja ihmiset keskimääräin osaavat olla toistensa lähellä, nähdä ja kohdata toisensa puhtaasti ihmisenä eikä sukupuoli-identifikaation kautta. Töissäni kohtaan paljon kuolevia ihmisiä ja erotuksena muuhun sairaanhoitoon, omissa töissäni sitten ollaan ihmisen lähellä ja pidetään yllä fyysistä kosketusta. Moni potilas rauhoittuu kipulääkkeitä paremmin silloin kun kosketetaan. Kuolevien kanssa on sitten enemmän pelivaraa.

Minulle tietysti riittää sekin, jos saan kirjoittaa kyseisestä tuntemuksesta, ja jos se vielä hyväksytään, niin sekin on ok.
Taisit mennä puolustuskannalle kirjoituksestani, jos tulkitsit oikein. En missään kohdin ajatellut että sinä olisit tehnyt jotain väärin tai että toimit väärin ihmisten kanssa, enhän sinua tunne, mistä voisin tietää sellaisia.
 
Onnistuva mies.
Tuo sairaanhoitaja tausta kertoo sitten kaiken.
Kirjoituksenne on todella mielenkiintoisia, ja ajatuksia herättäviä.
Pikkuisen pitää kuitenkin ojentaa, eli kirjoitukseni ei kohdistu mitenkään teihin, ja se on yksi syy miksi teitittelen, eli puhun monikossa.
Näin jokainen halukas voi halutessaan vastata mielipiteeseeni.
Sitten on se toinenpuoli, eli en itsekään luo yhden kirjoittajan kirjoituksesta koko maailmankuvaa.

Viimeaikoina on puhuttu paljon vääristä koskettelijoista ja häirinnästä.
Tottakai se on väärin.
Nyt syyttelyn sijasta pitäisi puhua seksuaalisuuden hallinnasta.
Miten niistä kosketuksista halimisista tehtäisiin ei seksuaalisia.

Kyllä minulle tulee useastakin kirjoituksesta se yleinen käsitys, että mies hakee kosketuksella ainoastaan seksiä.
Se ei ainakaan minun kohdalla pidä paikkaansa.

Johan lapsesta asti silittely tuntuu hyvältä, vaikka seksuaalisuudesta ole mitään käsitystä.
Ainakin minusta on tuntunut.

On ainakin yhdeltä työpaikalta hyvä kokemus, miten nainen on lähestynyt ja pitänyt kättä olkapäällä.
Samaa teki kaikille miehille.
Eikä sitä pidetty seksuaalisena.

Terveydenhoitajakin koskettaa ihanasti.
Kutitta jopa jalkapohjasta.

Seuraavalla kerralla kysyn, miksi ihminen kutiaa.
 

Yhteistyössä