M
Mariella81
Vieras
Eli jo lähes kaiken kokeilleena otan kaikki neuvot vastaan. Tilanne on siis tämä: tyttö 10 kk, herää joka ikinen yö (viimeisen 2,5 kk aikana nukuttu 2 kertaa täysi yö) n. klo 01-03 välisenä aikana ja valvoo noin 2-4 tuntia. Eroahdistusta ei ole, eikä hampaitakaan näyttäisi olevan tulossa, ja silloin kun niitä tuli niin ei aiheuttanut normaalia enempää kitinää, kerran ollut kipeänä (silloin nukuttiin toinen noista täysistä öistä).
lapsi siis nukkuu omassa huoneessa, jonne nukahtaa itsekseen suhteellisen hyvin tiettyjen rutiinien jälkeen. Omaan huoneeseen siirrettiin kun heräili herkästi meidän yöääniin, asennon vaihtoon tai esim. miehen kuorsaukseen, selkeästi tästä nukkuminen parantunut. Pääsääntöisesti nukkuu kitinöittä klo.20-01 välisen ajan jolloin ensimmäisestä ähkäisystä on jo hereillä. Viime kuussa hän pyrki jatkuvasti seisomaan mutta nyt tuo pönkiminen on jonkin verran rauhoittunut. Ei siis juurikaan itke, muutakuin yksin yöllä jätettäessä. Ei auta vesi, tutti, imetys eikä viereen ottaminen. Rauhoittuu kyllä yleensä tassuttelulla (olen joskus tassutellut tuon 3 tuntiakin) mutta herää yleensä noin 15 minuutin kuluttua uudelleen. HUonetta on vaihdellen pidetty viileänä ja lämpimänä, ei vaikutusta. Toissa yönä nukkui todella hyvin, mutta vaikka teimme kaikki juuri samalla tavalla eilen illalla, yö oli aivan katastrofaalinen , olen nukkunut 6 tuntia 3:ssa pätkässä. Nykyään on jo todella vaikea pysyä rauhallisena, kun alkaa tuo oma univelka painaa päälle. Onko jollain vastaava kokemus, onko tietoa mistä johtuu, tai mikä ihme voisi auttaa.
Kiitollisena kaikesta avusta!