N
"Netta"
Vieras
Mä olen pohtinut miten meidän pojalle on alkanut tulla painoa vaikka kotona syödään hyvin terveellisesti, paljon kasviksia yms. Ja esim. limppareita tai mehuja meillä ei ollenkaan juoda, herkkupäivinä karkkimäärät ovat olleet hyvin kohtuulliset kuten yksi suklaapatukka tms. eikä kukaan muu perheestä ole ylipainoinen. Ollaan lisätty liikuntaa pojalla ja aloitti uuden liikunnallisen harrastuksenkin. Ollaan tehty ns. vaivihkaa eli olen ajatellut, etten mainitse pojalle pyöreydestä, jotta en tuon ikäiselle saisi aikaan murhetta tai ongelmaa omasta ulkonäöstä tai painosta.
No, mutta nyt selvisi että poika käy ikätovereidensa tavoin kaupan jälkeen kaupassa ostamassa herkkuja ja vetämässä limua naamaan. Istuvat paikallisessa kahvilassa pullaa puputtaen jne.
En ole tiennyt asiaa ennen, sillä ollaan pojan kanssa aiemmin asiasta puhuttu ja olen enemmänkin varotellut energiajuomista että sellaista tapaa ei pidä ottaa, kun olen nähnyt koululaisia niitä ostamassa. olen myös nähnyt lähikaupassa hänen luokkakavereitaan karkkiostoksilla harvase päivä, mutta äitinä sitten ollut sokea oman poikani suhteen.
Jos joku nyt ihmettelee miten en tiedä missä lapseni liikkuu niin olen tösitä kotona neljän aikaan ja lapsi pääsee koulusta yhden-kahden pintaan. Puhelimella ollaan kyllä soiteltu ja poika on aina kiltisti ollut kotona kun saavun töistä ja läksytkin yleensä tehtynä.
Hänellä on ollut omaa rahaa käytössä eli on saanut isovanhemmilta kun saa hyviä koenumeroita tms. ja välillä annamme viikkorahaa. Usein hän on niistä säästänyt ja ostanut jotain isompaa, mutta en siis ole ollut tarkasti kärryillä että paljonko on sitten ns. tuhlannut muuhun, kun ei tavallaan ongelmaa ole ollut eli säästämisen kohde on saatu ostettua.
Selittelen nyt näin pitkästi taustoja, kun palstan tavan tuntien joka asiaan tartutaan ja sitten hyökätään
.
Mutta nyt siis selvisi, pojan itse kertomana että kun he kerääntyvät koulun jälkeen usein jollekin kaverille niin syövät karkkia ja eilen hänellä oli sitten iso sipsipussi jota söi kun tulin kotiin. Isänsä sitten sanoi nähneensä pojan maanantaita pullaa syömässä kahvilan ohi ajaessa eli aloimme ymmärtää ettei kyse kai ole yskittäisistä kerroista ja alkoi kyllä kirkastua sekin miksi lapsi vaan lihoo vaikka kotona olemma asian eteen tehneet "muutoksia" (yhä tarkempi ruokavalio jne.).
Tähän saakka olen vain luottanut lapseen, että karkkipäivät on karkkipäiviä enkä ole kuvbitellut hänen herkuttelevan koulun jälkeen lähes(?) päivittäin.
Eli mitäs nyt? Otammeko pojan rahat itsellemme ettei hän enää itsenäisesti voi rahojaan käyttää? Asiasta on myös puhuttava lapselle eli epäterveellisyyden hän toki tietääkin jo, mutta eihän se tuossa iässä vielä puhuttele... Mutta tuo lihominen? Tosi ikävä tuossa iässä siitä huomauttaa, mutta olisiko kuitenkin syytä nostaa se esiin jollain tapaa, jotta poika ymmärtää ettei noin voi jatkaa ja että sillä on syymme, että rahat häneltä pois otamme?
Ja sitten toki hampaat... lapsi pelkää muutenkin hammaslääkäriä, tähän saakka on selvinnyt ilman reikiä mutta enpä usko että kauan tuolla tyylillä ja sitten onkin melko hysteerinen kohtaus edesssä jos paikata aletaan.