V
"Väsynyt äiti"
Vieras
Taustasta sen verran, että sairastuin vaikeaan ja pitkittyneeseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen, lapset tällä hetkellä 4 ja 3v.
Käyn kuntoutuksessa, syön lääkkeeni ja todellakin hoidan itseäni kuntoon.
Olen kuntoutustuella ja vanhempi lapsista osa-aikaisessa päivähoidossa, nuorempi aloittaa kesän jälkeen.
Lapset on olleet aina huonoja nukkujia, todella harvoin on yötä, etteikö jompi kumpi heräis vähintään sen kerran, pahimmillaan herätään kymmenenkin kertaa yössä (tämä onneksi alkaa olla jo harvinaista, mutta siis kertonee siitä, että neljän vuoden aikana meillä on valvottu öitä ja paljon)
Minä hoidan pääsääntöisesti yöherätykset, lapset nukutetaan joka toinen ilta vuorotellen. Kerran viikossa(viikonloppuna) saan nukkua yhden yön rauhassa ja aamulla pitkään. Lapset heräävät meillä todella aikaisin 5.30- 6.30 (joskus jopa 4.30, huoh)
Nyt vanhempi on alkanut jättää päikkäreitä pois silloin tällöin ja kun näin on tapahtunut, nukahtaa tietenkin 19.30 sänkyynsä samantien. Jos nukkuu päikkärit, nukuttaminen kestää 0,5-1,5h. Välillä nuorempikaan ei suostu nukkumaan päikkäreitä jos isompi ei nuku, eli silloin en itsekään pysty päiväunia ottamaan.
Jos vähänkin näyttää, että vanhemman saan päikkäreille, sen teen, koska tarvitsen itsekkin ne päikkärit. Ja mielestäni vielä tarvitsee niitä unia.
Nyt siihen ongelmaan. Mies on raivoissaan, jos annan lasten nukkua päikkärit tai annan niiden nukkua pitempään kuin puoli tuntia. Jos sattuu hänen nukutusvuoronsa, niin toteaa kylmästi, että saat itse kyllä nyt taistella yöunille menosta eli minä joudun sitten nukuttamaan hänenkin vuorollaan.
Sanomattakin lienee selvää, että minä hoidan kotihommista 95% ja jos en jotain jaksa hoitaa, jää se tekemättä. Ja miehen työpäivät venyy useamman kerran viikossa, että on kotona vasta joskus kuuden jälkeen. Välillä tekee ihan myöhään yöhön.
Sitten minun pitäisi olla jalat auki vähintään kaksi kertaa viikossa (tyytyväinen olisi jos saisi joka päivä)...
Oon ihan loppu väsymyksestä, oman ajan puutteesta ja noista "suuttumisista" jos annan lasten nukkua päikkärit/nukun itse päikkärit tai en anna tarpeeksi. Vittu, ei vois vähempää kiinnostaa.
Mies on periaatteessa hyvä ja rakastava isä lapsille, silloin kun on kotona. Ja ei siis ikinä huuda minullekaan, vaan kiukuttelee ja lähinnä mököttää suuttuessaan.
Oonko ainoa, jonka mielestä joku tässä yhtälössä tökkii? Ymmärrän, ettei miehelläkään ole helppoa käydä töissä ja kotona katsella masentunutta puolisoa ja olla puutteessa (vaikka saa 1-2krt viikossa).
Ollaan juuri aloitettu pariterapiassa, mutta meillä tuntuu olevan hyvinkin erilaiset näkökulmat meidän arjesta, etten tiedä miten tästä eteenpäin.
Kiitos kun sain purkaa.
Käyn kuntoutuksessa, syön lääkkeeni ja todellakin hoidan itseäni kuntoon.
Olen kuntoutustuella ja vanhempi lapsista osa-aikaisessa päivähoidossa, nuorempi aloittaa kesän jälkeen.
Lapset on olleet aina huonoja nukkujia, todella harvoin on yötä, etteikö jompi kumpi heräis vähintään sen kerran, pahimmillaan herätään kymmenenkin kertaa yössä (tämä onneksi alkaa olla jo harvinaista, mutta siis kertonee siitä, että neljän vuoden aikana meillä on valvottu öitä ja paljon)
Minä hoidan pääsääntöisesti yöherätykset, lapset nukutetaan joka toinen ilta vuorotellen. Kerran viikossa(viikonloppuna) saan nukkua yhden yön rauhassa ja aamulla pitkään. Lapset heräävät meillä todella aikaisin 5.30- 6.30 (joskus jopa 4.30, huoh)
Nyt vanhempi on alkanut jättää päikkäreitä pois silloin tällöin ja kun näin on tapahtunut, nukahtaa tietenkin 19.30 sänkyynsä samantien. Jos nukkuu päikkärit, nukuttaminen kestää 0,5-1,5h. Välillä nuorempikaan ei suostu nukkumaan päikkäreitä jos isompi ei nuku, eli silloin en itsekään pysty päiväunia ottamaan.
Jos vähänkin näyttää, että vanhemman saan päikkäreille, sen teen, koska tarvitsen itsekkin ne päikkärit. Ja mielestäni vielä tarvitsee niitä unia.
Nyt siihen ongelmaan. Mies on raivoissaan, jos annan lasten nukkua päikkärit tai annan niiden nukkua pitempään kuin puoli tuntia. Jos sattuu hänen nukutusvuoronsa, niin toteaa kylmästi, että saat itse kyllä nyt taistella yöunille menosta eli minä joudun sitten nukuttamaan hänenkin vuorollaan.
Sanomattakin lienee selvää, että minä hoidan kotihommista 95% ja jos en jotain jaksa hoitaa, jää se tekemättä. Ja miehen työpäivät venyy useamman kerran viikossa, että on kotona vasta joskus kuuden jälkeen. Välillä tekee ihan myöhään yöhön.
Sitten minun pitäisi olla jalat auki vähintään kaksi kertaa viikossa (tyytyväinen olisi jos saisi joka päivä)...
Oon ihan loppu väsymyksestä, oman ajan puutteesta ja noista "suuttumisista" jos annan lasten nukkua päikkärit/nukun itse päikkärit tai en anna tarpeeksi. Vittu, ei vois vähempää kiinnostaa.
Mies on periaatteessa hyvä ja rakastava isä lapsille, silloin kun on kotona. Ja ei siis ikinä huuda minullekaan, vaan kiukuttelee ja lähinnä mököttää suuttuessaan.
Oonko ainoa, jonka mielestä joku tässä yhtälössä tökkii? Ymmärrän, ettei miehelläkään ole helppoa käydä töissä ja kotona katsella masentunutta puolisoa ja olla puutteessa (vaikka saa 1-2krt viikossa).
Ollaan juuri aloitettu pariterapiassa, mutta meillä tuntuu olevan hyvinkin erilaiset näkökulmat meidän arjesta, etten tiedä miten tästä eteenpäin.
Kiitos kun sain purkaa.
Illan kiukuttelun jaksaa paremmin kun sitä kestää vain hetken, 19.00 iltapala ja sitten iltapesut ja nukkumaan.
