J
Joopa joo
Vieras
Tapasin baarissa miehen. Meillä ei ollut mitään lääppimistä, mies ei ollut sen tyylinen, mutta flirttiä kylläkin. Mies kosketti useampaan kertaan "vahingossa" ja ohimennen, iski silmää ja muuta pientä. Laulettiin yhdessä useita biisejä, ja aina kun niissä oli jotain romanttista niin haki mua katseellaan.
Mun ympärillä pyöri kyllä muitakin miehiä, erityisen fyysisesti eräs toinen, vaikka mä en siihen mukaan mennytkään. Mutta siis jostain syystä muutama muukin mies hakeutui seuraani, joka saattoi hieman vaikuttaa tän kevyesti flirttaavan miehen ajatuksiin, ehkä? Tarkoitan sitä, että ei ehkä uskaltanut siksi olla "päälle käyvempi" mun suhteen, kun ne muutkin siinä pyöri.
Joka tapauksessa. Illan päätteeksi ajauduimme eri porukoihin ja lähdin siitä yksin kotiin. Yhteystietoja ei vaihdettu, tiedämme toisistamme vain nimen ja paikkakunnan. Siinä kaikki.
Ja nyt sitten mä vaan jossittelen tuon miehen perään ja elättelen toiveita että se etsisi mut käsiinsä ynnä muuta nyyhkyleffoista tuttua soopaa.
Miks mun pitää jäädä tälleen koukkuun johonkin vieraaseen ihmiseen, miksen voi vaan antaa asian olla? Jos se nyt ois oikeesti ollut musta kiinnostunut, niin kai se sitten ois pyytänyt mun puhelinnumeroa tai jotain, eikö niin? Eli siis se oli pelkkää flirttiä, ei yhtään enempää ja siinä kaikki.
Jääkö kukaan muu haikailemaan tämmöisten tapausten perään vai osaatteko te muut ottaa asian kevyesti, ilman sen suurempia toiveiden elättelyjä? Mua ärsyttää kun mielessä pyörii vain se mies, vaikka se ei tainnut musta sen enempää olla kiinnostunut.