Arkikammoinen mies

[Keisha]

Mitä teen mieheni kanssa, kun hän ahdistuu arkielämästämme?

Itse olen kokopäivätyössä päiväkodissa ja olen useimmiten väsynyt työpäivän jälkeen. Kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa meluisan päivän jälkeen. Mieheni taas on suurimman osan päivästään kotona, työskentelee tietokoneella ja n. 1-3 kertaa viikossa hoitaa asiakastapaamisia. Kun tulen kotiin, mieheni kaipaa ihmisten seuraa. Ymmärrän kyllä tämän, mutta itse en kaipaa.

Tänään mieheni pyysi minua lähtemään kanssaan biljarditurnaukseen, josta kieltäydyin vedoten pitkään päivään, alkavaan flunssaan ja päänsärkyyn. Mikään noista ei ollut tekosyy. Mieheni loukkaantui, sanoi että maataan sitten taas sohvalla koko ilta. Hänen mielestään emme koskaan tee mitään, vaikka viime viikonloppuna kävimme kyllä karaokeillassa, koska hän pitää siitä.

Mietin, että pitäisikö minun vain niellä väsymykseni ja yrittää raahautua mukaan? En väitä, etteikö siellä voisi olla hauskaa, mutta lähtisin mukaan vain miehen mieliksi. Välillä tuntuu, kuin olisin jokin viihdetoimisto miehelleni. Ehdotin, että hän menisi yksin, mutta se ei kuulemma olisi hauskaa. Kaveritkaan eivät päässeet mukaan.

Mies sitten päätyi pelaamaan nettipokeria pimeään huoneeseen, jonka jälkeen siirtyi sohvalle ja mukamas "nukkui" siinä kaksi tuntia. Edes saunaan ei kelvannut mennä yhdessä.

Välillä tuntuu kuin eläisi uhmaikäisen kanssa, töistä kun pääset niin sama odottaa kotona. Aina ei jaksaisi..

 

[drelli]

Eikö miehellä ole ystäviä joiden kanssa käydä ulkona?

 

[Ap.]

Ei pahemmin ole vielä, kun vasta ollaan uudelle paikkakunnalle muutettu. Tuoltahan niitä kavereita kai saisi, kun vain jaksaisin lähteä mukaan. Mutta kun en jaksa. Leffaan voisin lähteä, siellä ei tarvitse olla sosiaalinen. Kun koko päivän on sosiaalinen ja tekopirteä, ei iltaisin jaksa tutustua humalaisiin ihmisiin kapakassa.

Ja niinhän siinä kävisi, että mies pelaisi ja tutustuisi ihmisiin, ja minä istuskelisin pöydässä lukemassa lehteä ja kuuntelemassa ukkojen turinoita. Ja välillä hurraisin miehelle. En vaan ole sellainen vaimo, ainakaan vielä.

 

[Ei kenenkään]

tarvitse jaksaa yhtään enempää kuin oikeasti jaksaa!

Ymmärrän ihan täysin olosi ja tilanteesi. Millä se ratkaistaan, sitä en totisesti ymmärrä...

 

[Kostiainen]

Minä taas ymmärrän teitä molempia, vaikken ratkaisua tiedä minäkään. Ymmärrän miestäsi, joka päivät omineen oltuaan kaipaa seuraa. Ymmärrän sinuakin, joka päivän työn jälkeen et kaipaa muuta kuin kodin rauhaa.

Olen näet itse elänyt ihan samanlaisessa tilanteessa vuosikymmenet: vaimoni ei jaksa päivänsä jälkeen juuri mitään ylimääräistä, kun itse olisin menossa vaikka mihin (paitsi baareihin). Se on ollut vaan joko tyydyttävä siihen sohvankulmaan, tai sitten keksittävä itsekseen jotain ajankulua, kun ei toista voi oikein pakottaakaan väsyneenä liikkeelle. Hiihtelen sitten yksikseni, tai kesäisin (jollainen taas on tulossa!!) kalastelen. Kaikesta huolimatta ollaan tultu toimeen vuosikymmenet; vaatii vaan joltistakin totuttelua tämäkin liittomuoto.... Ja hiukan oma-aloitteista kekseliäisyyttä.

Niin, että mitäkö teet miehesi kanssa? Et kai mitään erityistä. Teidän on vain hyväksyttävä toistenne erilaiset päivät ja niistä johtuvat erilaiset tarpeet. Voi olla vaikeaa sovittaa niitä yhteen, mutta huomaa: ei mahdotonta.

 

[oma tila]

Voihan sitä mennä yksinkin tai kaverin kanssa miesten menoihin, ei aina tarvitse kumppania mukaan. Olette kohta liikaa läheisriippuvaisia. Itsenäistykää hieman!

 

[no]

Voihan sitä mennä yksinkin tai kaverin kanssa miesten menoihin, ei aina tarvitse kumppania mukaan. Olette kohta liikaa läheisriippuvaisia. Itsenäistykää hieman!

Samaa mieltä, nykyaikana tuo suhde ei tule onnistumaan, siis minun milestäni.

 

[Samassa tilanteessa]

Olemme mieheni kanssa samassa tilanteessa, sillä erotuksella, että meillä minä olen se kotona tietokoneella työskentelevä osapuoli. Mies käy työssä toimistolla, ja hänen työnsä on melko sosiaalista, joten iltaohjelmaksi riittäisi kotona oleskelu, TV:n katselu, netissä surffailu ja ehkä ulkoilu. Itse kaipaan tietysti muiden ihmisten seuraa iltaisin.

Kysyit pitäisikö sinun väsymyksestäsi huolimatta mennä miehen mukaan iltamenoihin. Koska olette juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle, sanoisin, että kyllä se ainakin kannattaisi. Kun olisitte aktiivisia, mies saisi sitten niistä menoista uusia kavereita ja alkaisi pian käydä heidän kanssaan ulkona ja itse voisit pikku hiljaa jättäytyä pois näistä menoista. Kannattaisi ehkä myös kannustaa miestäsi mukaan joihinkin järjestettyihin harrastuksiin.

Kokemuksesta voin sanoa, että ymmärrän kyllä miestäsi. Muutto uudelle paikkakunnalle yhdistettynä kotona tehtävään työhön on sellainen tilanne, että yksinäisyys ja eristätyminen on vaarana. Jos tilanne pitkittyy, niin se alkaa sitten hiertää teidän välejänne.

 

[Voisiko?]

Voisiko kotona tietokoneella tehtävää työtä tehdä ilta-aikaan? Näin saisi rauhaa kaipaava puolisko sitä ja työt kotona olevalla tulisi tehtyä. Hän voisi siten päiväsaikaan käydä vaikka missä riennoissa ja harrastuksissa. Esim. kuntosaleilla on merkillisen paljon miehiä päiväsaikaankin!

 

[vapaalla]

Minusta sinä annat liikaa itsestäsi työlle. Työ ei saa olla ihmisen koko elämä. Sen pitäisi olla vain osa sitä, jotta vapaa-aikanaan jaksaa elää ja nauttia.

Parisuhteessa molempien pitäisi joustaa toisen hvyäksi, joten jos käytte ulkona joka toinen päivä, ja joka toinen vietätte koti-iltaa, niin molemmat saavat mitä haluavat.

Oletko harkinnut vuorotteluvapaan tms. pitämistä, jotta voisit elää työn ulkopuolellakin?

 

[Rakastan työtä]

Nykyään on kyllä pakko antaa omalle työlleen niin paljon kuin ikinä pystyy. Sitäpaitsi, jos rakastaa työtään, ei se tunnu suurelta uhraukselta. Vapaa-aika on sitä varten, että kerätään voimia seuraavaa työpäivää varten. Jos koko ajan on menossa, se kostautuu työuupumuksena.

 

[vapaalla]

Nykyään on kyllä pakko antaa omalle työlleen niin paljon kuin ikinä pystyy. Sitäpaitsi, jos rakastaa työtään, ei se tunnu suurelta uhraukselta. Vapaa-aika on sitä varten, että kerätään voimia seuraavaa työpäivää varten. Jos koko ajan on menossa, se kostautuu työuupumuksena.

Totta. Joillekin työ on arkea tärkeämpää. Jotkut taas tekevät työtä elantonsa takia ja nauttivat enemmän vapaa-ajastaan.
Parisuhteessa en haluaisi jäädä kakkossijalle siinä kumpi on tärkeämpää puolisolleni työ vai vapaa-aika minun kanssani.
Olen kerran ottanut eron työnarkomaanista, jolle työ oli kaiken etusijalla.

 

[kääntäen]

Nykyään on kyllä pakko antaa omalle työlleen niin paljon kuin ikinä pystyy. Sitäpaitsi, jos rakastaa työtään, ei se tunnu suurelta uhraukselta. Vapaa-aika on sitä varten, että kerätään voimia seuraavaa työpäivää varten. Jos koko ajan on menossa, se kostautuu työuupumuksena.

Jos rakastaa puolisoaan, yhdessä vietetty aika hänen kanssaan/hänen toiveidensa mukaisesti ei tunnu uhraukselta.

 

[Peiliin katsomista]

Minä olisin kyllä miehesi puolella. Haluatko sinä miehestä vain kivan kotiesineen, jonkin joka on kiltisti hiljaa nurkassa ja jonka voit nostaa esille silloin harvoin kun keksit sille jotain käyttöä? Miksi yleensä haluat olla miehesi kanssa - siksi, että "sellainen" nyt vain kuuluu olla? Miehesi haluaa sinulta seuraa ja huomiota, ja se on ihan normaalia kun kerran suhteessa ollaan. En näe tuossa mitään "arkikammoista". Kannattaisiko sinun miettiä, millainen vaimo sinä olet miehellesi?

 

[24/7]

ja olkaa kimpassa niin työssä kuin arjessakin/juhlassakin. Johan kitinä loppuu molemmilta!

 

[Ap.]

Kiitos kaikista vastauksistanne. Mukavaa kuulla, että on muitakin samassa tilanteessa eläviä.

Ymmärrän itsekin mieheni ahdistusta. Kun olin itse työttömänä ja päivät kotona, olin iltaisin energinen kuin duraceljänis, kaipasin juttuseuraa ja elämää ympärilleni. Kyllä se ahdisti,että puoliso oli väsynyt, nukkui usein päiväunet ja meni vielä aikaisin sänkyyn. En halua, että puolisoni kokee samanlaista ahdistusta, nopeasti hän minuun tällä menolla kyllästyy.

Edes loman pitäminen ei ole tällä hetkellä mahdollista. Teen päiväkodissa jatkuvia pätkätöitä, eli työsuhde kestää elokuusta kesäkuun alkuun ja sitten on kuukauden työttömyysaika. Niin laitonta kun se onkin. Koko ajan pitää osoittaa olevansa pätevä työssään, että saa työsuhteelle jatkoa. Taloutemme on viime kuukausina ollut eniten minun varassani. Lomalla olen viimeksi ollut lokakuussa, päivän (ylityövapaa). Vaihdoin päiväkotia muuton takia, eikä tänä keväänäkään ole lomia ennen elokuuta. Toki sekin väsyttää.
Olen miettinyt, että alkaisin tekemään töitä osa-aikaisesti, olisi omalle mielenterveydelle ja parisuhteelle parhaaksi. Ne ovat minulle tärkeämpiä kuin työ. Mutta, ryhmään tarvitaan kokopäiväinen hoitaja ja meidän talous tarvitsee kokopäiväisen palkan.

Siinä vaiheessa kun mies alkaa toden teolla tienaamaan enemmän kuin minä, lyhennän kyllä työpäiviäni mahdollisuuksien mukaan ja pidän vaikka palkatonta virkavapaata. Kai se vaan näin taantuman aikaan kaikilla on hieman raskaampaa. Ja jos olen enemmän kotona, olen kiinnostuneempi lähtemään miehen seuraksi. Mutta ikävä kyllä mahdotonta tällä hetkellä.

"Haluatko sinä miehestä vain kivan kotiesineen, jonkin joka on kiltisti hiljaa nurkassa ja jonka voit nostaa esille silloin harvoin kun keksit sille jotain käyttöä? Miksi yleensä haluat olla miehesi kanssa - siksi, että "sellainen" nyt vain kuuluu olla?" -kysymykseen:
Mielestäni tein kysymyksessäni varsin selväksi sen, ettei minua haittaa, jos mieheni käy riennoissaan yksin. Se että mieheni on valinnut sen vähemmän sosiaalisen työn, ei ole minun vikani. Olen mieheni kanssa, koska rakastan häntä ja olen onnellinen hänen kanssaan. Kirjoitin tänne palstalle, koska haluan että myös mieheni on onnellinen.

Onneksi kohta on taas viikonloppu, jos vaikka yrittäisi viettää sitä laatuaikaa Haluan panostaa liittoomme ja saada sen onnistumaan, mutta en uuvuttaa itseäni. Olen vaimo, en viihdetoimisto.

 

[ymmärrystä molemmille]

Eihän tässä nyt kyse ollut siitä, että vaimo ei tahdo viettää vapaa-ajalla aikaa miehensä kanssa, vaan että hän ei enää työpäivän jälkeen jaksa niitä muita ihmisiä, joille olisi pakko olla pirteä ja sosiaalinen ja viettäisi siksi mielummin aikaa ihan kaksin miehen kanssa kotona tai sitten semmoisissa paikoissa, joissa ei tartte näille muille ihmisille jutella / "feikata"! Kuten vaikka elokuvat.

Ymmärrän tosi hyvin teitä molempia, tällä hetkellä työtilanteenne taitavat olla kuitenkin sellaiset, että ratkaisun avaimet ovat enemmänkin miehen käsissä. Ihmettelen missä työskentelevät ne ihmiset, jotka ihan vapaasti ilman riskiä työpaikan menettämisestä voivat itse säädellä työnsä rasittavuutta ja työaikoja niin että jaksavat antaa kaikkensa sitten vapaa-ajalla parisuhteelle ja läheisille. Varmasti arvojärjestyksessä melkein kaikilla parisuhde on työpaikkaa tärkemäpi, mutta fakta kuitenkin on, että jostain sitä rahaa on pakko saada ja koko ajan kaiken kallistuessa ihan perustarpeisiinkin sitä kuluu enemmän eikä kaikilla ole pokkaa sossupummiksi heittäytyä. Se, että kokee työelämän vievän kaikki mehut, ei nykyaikana tarkoita että on joku äärimmäinen uraohjus, vaan sama meininki voi olla ihan perusduuneissakin. Työpanoksesta ei paljoa voi tinkiä vaikka miten tahtoisi jos mielii jatkossakin jostain rahaa saada ja kestää hengissä, joten on pakko tinkiä parisuhdeajasta vaikkei tahtoisikaan, ellei halua palaa loppuun.

Vai onko jotain mystisiä toisenkinlaisia työpaikkoja, joissa työtä saakin tehdä vaan sen verran kuin tykkää ja jaksaa? Kertokaa mulle, haluan itsekin sellaisen työpaikan.

 

[Rakastan työtä]

Jos arkikammoinen mies työskentelee osa-aikaisesti kotona ja työaikakin on aika vapaa, eikö hän voi hankkia toista työpaikkaa, eli tekisi kahta työtä. Silloin sinun ei tarvitsisi elättää perhettä yksin ja vapaa-ajan ongelmatkin ratkeaisivat saman tien.

 

[Ap.]

Mieheni työaika vaihtelee todella paljon. On viikkoja, joilloin hänellä ei ole ainuttakaan asiakasta ja viikkoja jolloin töitä on 14h/vrk. Tämä hankaloittaa toisen työn hakemista, koska koskaan ei tiedä milloin on asiakas.
Mieheni on siis myyntityössä.
Mieheni oli useita vuosia yrittäjänä, eikä osaa kuvitellakaan millaista on tehdä työtä 1600 euron kuukausipalkalla. Hänelle tämä on aivan liian vähän. Asenne on siis se, että häntä ei kokopäivätyöhön tuolla rahalla saisi kirveelläkään. Itse olen taas suhteellisen tyytyväinen, minulle se 1600 euroa on iso raha.
Mieheni kuukausitulot ovat 0-8000 euroa. On kuukausia, jolloin rahaa ei tule lainkaan, ja kuukausia milloin sitä tulee rutkasti. Mieheni on loistava työssään eikä minusta itsestäni olisi siihen. Minäkin olen loistava työssäni, eikä miehestäni olisi siihen.
Välit toki kiristyvät silloin kun tulottomia kuukausia on monta peräkkäin, mutta sinänsä en halua pakottaa häntä tehtaalle kokopäivätöihin.

Ehkä olen liian lepsu, mutta olen tyytyväinen työhöni, joka takaa meille toimeentulon jos mieheni ei tee kauppaa, ja entistä tyytyväisempi, jos saan käyttää pienen palkkani vain itseeni, kun mies on tehnyt kauppaa.

 

[Leipä pitkä ja kapea]

Vuosiansiot kokonaisuudessaan ratkaisevat tulotason, ei satunnaiset bisnekset. Veroilmoituksesta voi aina katsoa, kuka tienaa mitäkin. Matala mutta säännöllinen ansio on mielestäni hyvä, se takaa sosiaaliturvan ja eläkkeen.