Asperger puolisona

Ennen Breivikiä, yli parikymmentä vuotta sitten mietittiin, ovatko kaikki kouluampujat ssri-lääkkeiden käyttäjiä.

Mikä on ssri-lääke?

 

Mikä on ssri-lääke?

googlaa SSRI-lääkkeet, löydät asiallisen tiedon niistä. Oikein käytettyinä nekin toimivat, mutta niitä käytetään kovin herkästi liikaa. Silloin ne saattavat toimia juuri päinvastoin, kuin on tarkoitus.

 

Minun poikani on LUK, työskentelee IT-alalla. Olen ihmetellyt, ja jopa syyttänyt häntä empatiakyvyttömyydestä ja tunnekylmyydestä. Hän ei pidä yhteyttä, olen hänen estolistallaan kuten varmasti moni muukin. Smalltalk ei oikein suju ja hän karttelee kameroita. Liikuntajuttuja lukuun ottamatta hän nähdäkseni välttelee työpaikkansakin järjestämiä "kissanristiäisiä". Työ on hänelle kylläkin hyvin tärkeä, ja ainakin toistaiseksi hänellä on ollut tuuria; älysi hieman myöhäsytytyksellä hakeutua lukioon, ja pystyi myös omaksumaan korkeakouluopintoja ja aikansa monissa duuneissa " harhailtuaan" pääsi oman alansa töihin. Entisetkin työpaikat olivat vaativia, ja hän pärjäsi niissä hyvin. Tästä kaikesta olen onnellinen, vaikka hän ei esim. kuukauden kestäneen saitaalassa oloaikanani käynyt kertaakaan katsomassa (asuu sairaalakaupungissa!). Asiallisiin asioihin hän reagoi ja vastaa tekstarilla, mutta hänelle on turha selittää, että maailmassa nyt vain on semmoinen tapa että lapset käyvät joskus katsomassa vanhempiaan ja päinvastoin. Minun vierailuyritykset tyssäävät hänen lenkille tai suihkuun lähtemiseen tai vaikkapa kauppareissuunsa. Kerran ehdotin että voisimme mennä yhdessä pizzalla, tarkoitukseni oli saada jutella. "Minä en oikein pizzasta välitä", tuumasi hän. En jaksanut selitellä, että voidaanhan me toki syödä jotakin muutakin. Olen nyt hyväksynyt tilanteen, ja osaan ehkä suhtautua paremmin. On hän auttanut minua taloudellisesti, kun olen melko varaton työkyvyttömyyseläkeläinen. Poika on nelikymppinen, ja luojan kiitos perheetön. Muuten, myös minä tumnostan itsrssäni AS- piirteitä, vaikkakaan sitä ei ensi näkemältä uskoisi. Puhun melko vuolaasti, mutta en katso kameraan, ja kasvot ei jää mieleen, ja jo lapsena olin outolintu, elin paljolti mielikuvitusmaailmassa, sekä keskityin ja keskityn yhä yhteen asiaan, usein intohimoisesti vain juuri siihen. Olen yliherkkä melulle ja liiallisille ärsykkeille. Toivottavasti me, poikani ja minä, pärjäillään.