K
katto pään päälle
Vieras
Mitähän tässä nyt kannattaisi tehdä ? Meni miehen kanssa lusikat jakoon, hän jää asumaan omakotitaloomme ja itse muutan lasten kanssa uuteen asuntoon. Talosta saamani raha riittäisi kyllä omankin kaksion ostoon (+ vähän lainarahaa päälle) mutta kaksio ei nyt riitä tälle perheelle (minä + 2 teiniä + 2 koiraa) joten vuokralle on mentävä, ainakin aluksi, ehkä noin 1-2 vuodeksi.
Vuokra-asunnot ovat täällä meillä maaseudulla todella hirveän hintaisia, kolmion vuokra pyörii siinä yli 800 / kk + sähkö + vesi. Lisäksi kolmioita on tarjolla todella vähän. Joten olen tässä jo miettinyt asumisoikeusasuntoa. Onko mitään järkeä ? Alkupääomaa vaatii noin 25 000 mutta käyttövastike on näissäkin vähintään 700 + sähkö + vesi. Eli kuukausimenot ajaa melkein samoihin vuokra-asumisen kustannusten kanssa.
Toivoisin kokemuksia asumisoikeusasunnossa asuvilta. Mitä hyötyjä on verrattuna vuokra-asumiseen ? Vai onko mitään. Vuokra-asuminen tulee kuitenkin olemaan meillä väliaikaista, viimeistään kun nuorempikin saa opiskelut valmiiksi parin vuoden päästä niin silloin on edessä ihan oman asunnon hankinta. Voi olla että jo ennen sitäkin vaihdetaan pienempään asuntoon, esim. kaksioon jos esikoinen päättää muuttaa omilleen. Tarvetta kolmiolle ei silloin olisi vaan mahtuismme isoon kaksioonkin.
Kun elämäntilanne on nyt muutenkin avoin, niin tässä vaiheessa en edes halua ostaa omaa asuntoa vaan rauhassa pohtia ja miettiä mitä tehdä ja mihin sitten lopulta tulee asettauduttua. Jälkikasvun opiskelun takia on kuitenkin tällä samalla paikkakunnalla pysyttävä tai ainakin jossain lähiympäristössä.