O
ostajako
Vieras
Olemme etsineet asuntoa puolisen vuotta. Pankista on saatu lainalupaus ja hyviä kohteita on tullut vastaan, mutta kotia emme ole vielä löytäneet.
Olemme mieheni kanssa kuitenkin täysin asennoituneet siihen, että lähitulevaisuudessa meillä on oma koti, ja olemme ajatuksesta aivan innoissamme. Nyt asunnon ostamista varjostaa kuitenkin epävakaa maailman talous, ja monelta taholta on meille sanottu, että asunnon ostamista kannattaisi nyt lykätä. Toiset ovat olleet sitä mieltä, että ihan pienessä hetkessä nähdään jo suunta ja pystytään ennustamaan jotain asuntojen hintojen mahdollisesta laskusta, toiset taas ovat sitä mieltä, että pitäisi odottaa vähintään vuosi ennen kuin alamme uudestaan etsiä kotia. Tunnen oloni todella apeaksi kun edes ajattelen sitä vaihtoehtoa, että meidän pitäisi asua vuokralla vielä pitkään, niin valmistautunut olen ollut oman kodin ostamiseen.
Kaipaan siis vinkkejä ja ajatuksia siitä, kannattaako tässä maailman tilassa haaveilla asunnon ostamisesta. Olemme ensiasunnon ostajia.