Aurinkoinen, äidin kulta on muuttunut kauheaksi, ei jaksa

[Sanna]

En tiedä, että mitä oikein teen väärin.

Minulla on 1v9kk vanha tyttö ja hän on aina ollut sellainen tosi yli kiltti ja iloinen . Äidin pikku apulainen.

Nyt hän itkee ja huutaa joka päivä ja aivan älyttömistä asioista, mikään ei ole hyvin ja en tiedä mitenpäin pitäisi äidin olla, että olisi hyvin.

Ruokailut ovat kiukuttelua, ennen syötiin nätisti, mutta nyt on sellainen vaihe, että mikään ruoka ei kelpaa.
Jos lapsi saisi päättää niin eläisi pelkällä keksillä.

Tänään tarjosin kun tultiin tarhasta kotiin kaalilaatikkoa, joka on herkkua. Mutta otti vähän suuhun ja sitten sylkäisee pois ja jos yrität tarjota lisää tulee kauhea itku ja aletaan huutamaan keksiä.
Sitten kun menin sanomaan, että keksiä ei saa kun ei syö ruokaakaan niin alkoi kauhea itku.

Kun leikitään ja istun väärään paikkaan tulee raivari, jos palapelin palat ei sovi paikoilleen tulee raivari. Jos kielletään tekemästä jotain alkaa itku.

Jotenkin alkaa menemään hermo. Väsyttää.
Taitaa olla uhma alkamassa vai tuleeko jo näin nuorena?

Yritän kieltää ja antaa periksi sopivassa suhteessa, mutta mikään ei ole hyvin.
Tekee pahaa kun toinen huutaa ja haluaa jotain kiellettyä, tekisi mieli antaa periksi, mutta järki sanoo ettei se ole lapselle loppujen lopuksi hyväksi.

Miten te olette ratkaisseet nämä uhma? kiukuttelut. Antaako vaan huutaa ja lohduttaa kun itku loppuu vai ottaa syliin ja antaa huutaa siinä.
Esikoisen äiti on ihan pallo hukassa täällä

 

[Juh]

Uhmaahan se. Meillä samanlaista, tosin meillä on poika. Lisäksi vielä purraan (onneksi vähenemään päin) ja raavitaan.
Älä anna periksi, hermoja se vaatii, mutta välillä tulee tasaisempia kausia. En osaa sanoa ottaako syliin vai ei, koska meillä esikoinen sai kahta kauheamman kohtauksen jos otti syliin kun oli raivoissaan, pikkuveli taas on niin tuulella käyvä, että riippuu päivästä. Mutta aikuisen kuuluu jaksaa ottaa vastaan pienen ihmisen raivo. Jaksamisia!

 

[Lammas]

Meillä esikoinen aloitti kanssa suunnilleen samassa iässä tuon tollasen uhmaamisen. Meni ohi jossain vaiheessa, kun ei vaan annettu periks ja annettiin vaan huutaa jos ei miellyttänyt mitä sanottiin. Joskus huusi kauan ja joskus vähän aikaa, mutta aina se meni ohi ja päivää jatkettiin taas normaalisti. Nyt ei tarvi kuin kerran vaan sanoa ja uskoo heti ilman kiukkuamista.

 

[Tigru87]

Juu, uhmaahan se. :hug: Meillä se alkoi jo 1v2kk iässä. :kieh: Ja loppua ei näy. Mutta selvät rajat täytyy vaan asettaa ja niistä täytyy pitää kiinni, vaikka kuin kiukkuaa vastaan. jaksuja. :hug:

 

[ap]

Täytyy ymmärtää.

Tekee vain niin pahaa kun toinen huutaa tikahtumiseen asti ja hänellä on paha olla.
Halit ei auta, huutaa vaan. Tekisi mieli antaa periksi ja antaa syödä keksiä, mutta täytyy olla lujana.

Ajan kanssa varmaankin rauhoittuu.

Kyllä se tästä, on vain niin kurjaa kun toinen on surullinen ja täytyy siitä huolimatta olla lujana eikä antaa periksi.