Aurinkokunnalle ja miksei muillekin

[Jätkä]

[QUOTE="noh";23106683]No kyllä se on aika herkkua kasvaa perhessä, jossa lapsia 2 tai kolme kuin joutua jatkuvasti sisarústen jalkoihin. Jatkuvaa kilpailua vanhemman huomiosta. Sisarukset ovat lapsen luontaisia kilpailijoita. Sisaruuden hyvät puolet tulevat esiin myls pienissä perheissä, ei siihen vaadita monipäistä laumaa.[/QUOTE]

Minusta tuossa ajatuksessa mennään jotenkin metsään, jos ajatellaan sisaruksien olevan kilpailijoita. En nyt osaa pukea sitä sanoiksi järkevästi (lisää kahvia) meillä on neljä lasta ja jokainen heistä on rauhallinen, sosiaalinen, osaavat niin jakaa kuin olla itsekkäitäkin. Jokaiselle on tähän mennessä riittänyt aikaa ja jokainen heistä saa myös omaa aikaa, tarkoitan siis tuolla omalla ajalla sitä rauhoittumista ja ihan yksinkin olemista.
En ole huomannut lapsissamme kilpailua keskenään oikeastaan missään muodossa, tietysti lapsilla on joitakin asioita (varsinkin noilla isommilla) joissa pitää näyttää toiselle olevansa esim parempi tmv,, mutta vanhempien ajasta meillä ei kilpailla/tapella.
Tietysti lasten iätkin vaikuttavat paljon, meillä sattuu olemaan aika isot välit varsinkin noiden pienimpien syntymissä.

Tai sitten en vaan huomaa kilpailua tämän pienen katraani seassa, kun keskityn vaan painamaan päivät eteenpäin.

 

[kikikii]

Osittain aloitusta vastaavista asioista on keskusteltu tuossa ketjussa "radiosta kuultua -lapsettomat onnellisempia". Siinä asetelma on ollut se, että lapsettomat ovat sitä mieltä, jotta lapsia tehdään vain siksi, että vanhemmat saavat sisältöä elämään. Jostakinhan ihminen repii aina sisältönsä elämään ja mun mielestä lapset on ihan terve vaihtoehto vaikkapa viinaan ja baarissa istumiseen verrattuna. Kuitenkaan lapsille tämä sisällön antaminen vanhempien elämälle ei saa muodostua rasitteeksi eli se ei saa olla lapsien vastuulla, että vanhemmilla on sisältöä elämässään. En ole aivan varma osasinko nyt selittää kovin ymmärrettävästi, miten näen asian.

Jos lapset on vain sisällön tuojia vanhempien elämässä, tällöin lasta ei välttämättä nähdä omana itsenään vaan juuri täälläkin mainittujan "äidin mussukka"-silmälasien läpi.

 

[ryysyrannan rinsessa harmaana]

Niin ja enpä usko että lapsi (varsinkaan 5+) tulee vanhemmilleen sanomaan että koen että mua ei huomioida. Varsinkaan kun tietää että vanhemmat tekee kaikkensa niillä resursseilla joita on.

Kyllä mä ajattelen jääneeni huomiotta vielä tänäkin päivänä.

 

[Peppari]

Öö? Niin niin, sitähän mä hain takaa. Jos tällä lapsella olisi useampi ihminen antamassa hänelle huomiotaan niin se huomiontarve minulta vähenisi, silloin hän ei kokisi niin montaa pettymystä päivässä, kun minä en joutuisi torjumaan (vähän turhan jyrkkä sana tähän väliin ehkä kuitenkin..) häntä niin usein.

Lapsen tuleekin kohdata pettymyksiä, ja sinun tehtävä on auttaa häntä selviytymään niistä. Ei kukaan voi saada jatkuvaa jakamatonta huomiota, vaan kyllähän jo kahden lapsen perheessä joutuu opettelemaan sitä odottamista ja omaa vuoroa.

 

[fifiia]

Sisaruskateus ei varmasti ole kiinni perheen koosta, vaan ennemmin suunnilleen tasapuolisesta huomioimisesta. Kateutta voi joskus aiheuttaa jopa se että yksi on ollut sairaana ja saanut silloin enemmän huomiota. Pienet ristiriidat eivät toki ole maatamullistavia eivätkä johda elinikäisiin riitoihin.

Totta on varmasti että parisuhteen kustannuksella ei pidä lapsille uhrautua liikaa. Aikuisen tarpeet kuitenkin voivat usein odottaa jonkun aikaa, pienen lapsen perustarpeiden tyydytys välttämättä ei. Isossa perheessä voi olla että lapset paremmin oppivat huolehtimaan toisistaan, pienemmät lapset saavat huomiota myös isommilta. Toisaalta, jos isommilla lapsilla on tunne että he ovat joutuneet olemaan pikkusisaruksen hoitajia liikaa, se helposti aiheuttaa ristiriitaa sisarusten välille myöhemmin.

Se onko lapsia vähän vai paljon tuskin kertoo vanhempien uhrautuvuudesta tai lasten "omistamisesta". Minusta aika usein isossa perheessä käy niin että esim. kuopus on se josta vanhemmat eivät halua luopua, jota he eivät halua "päästää maailmalle".

 

[Kerpele]

Lapsen tuleekin kohdata pettymyksiä, ja sinun tehtävä on auttaa häntä selviytymään niistä. Ei kukaan voi saada jatkuvaa jakamatonta huomiota, vaan kyllähän jo kahden lapsen perheessä joutuu opettelemaan sitä odottamista ja omaa vuoroa.

Ihan totta kyllä.

 

[Hlk]

Lapsen tuleekin kohdata pettymyksiä, ja sinun tehtävä on auttaa häntä selviytymään niistä. Ei kukaan voi saada jatkuvaa jakamatonta huomiota, vaan kyllähän jo kahden lapsen perheessä joutuu opettelemaan sitä odottamista ja omaa vuoroa.

Näin. Jos lapsi saa jatkuvasti jakamatonta huomiota niin tottahan tuo olettaa saavansa sitä aina. Sitten tulee näitä tilanteita kun esim. tulee vieraita niin lapsi keskeyttää jatkuvasti ja hyppii vaikka seinille niin että hän olisi huomion keskipiste.
Järki mukaan tähänkin hommaan. Ei se elämä voi pyöriä lapsen ympärillä (paitsi ehkä vauvana). Mun mielestä lapsi otetaan mukaan perheen arkeen ja askareisiin.
Kyllä mä väitän että mä huomaan jos lapsella on joku mieltä vaivaava asia ja siinä tapauksessa voin vaikka ottaa tämän lapsen piirtelemään kanssani ja jutella niitä näitä vähän sivummalla niin että voi ilman paineita ja muiden korvilta suojassa kertoa asiansa. Halauksia, syliä, suukkoja tulee päivän mittaan jaeltua paljon. Lapsi voi tuntea olevansa rakastettu ihan arjessakin. Ei siihen aina tarvita mitään laatuaikaa.
Voi tulla sitten myöhemmin ongelmia esim. päiväkodissa kun ei olekkaan huomion keskipisteenä vaan saattaa joutua odottelemaan vuoroaan kauankin. Kyllä on hyvä opettaa lasta itsenäiseksikin tietysti ikätaso huomioiden. Mielikuvitusta.
(ja tällä kirjotuksella tarkoitan pääosin näitä vaaleanpunaisten lasien läpi kasvatettuja, ei saa tulla pettymyksiä- lapsia)

 

["Klara"]

Olisin mielummin ottanut enemmän sisaruksia ja normi suurperheen kuin ollut äiti äidilleni ja 4 vuotta nuoremmalle sisarelleni. Ensimmäisiä muistoja lapsuudesta on kuinka lämmitin maitoa pikkusisarelleni joka oli itkenyt tunteja koska äiti eikä isä jaksanut/viitsinyt nousta sängystä.

Uskomattoman ahdasmielistä on väittää että muutama lapsisten perheiden lapset voivat paremmin.
Näin ei ole edes tilastollisesti esim. huostaanotot.

Materiaa palvovia, elämysaddikteja on nykyään lapsissa jo aivan tarpeeksi. Läheisriippuvaisia lapsia ja vanhempia.. Curling vanhemmuutta, saatikka vanhempia joiden elämän sisältö on lapsi. Joka pakotetaan harrastamaan jne. lapsilla ei ole mahdollisuutta tai aikaa olla lapsia.

Joka asialla on kääntöpuoli. Surullista vain se että suurperheet ovat aina tavalla tai toisella hampaissa.

En minäkään alenna sektio äitejä, pulloruokkijoita, kertistenkäyttäjiä, valmispurkkien syöttäjiä, päiväkotiin 10kk viejiä, yh:ta jne.

Ehkäpä ongelmani on juuri se, että minusta kaikkien kukkien tulisi saada kukkia.