Hae Anna.fi-sivustolta

Auto, isä ja tsunami

Viestiketju osiossa 'Unien tulkinta' , käynnistäjänä Nukkumaija, 28.06.2005.

  1. Nukkumaija Vierailija

    Näin viime yönä unta, jossa olin lähdössä matkalle kuolleen isäni kanssa. En varsinaisesti nähnyt autossa isääni, mutta tiesin hänen olevan siinä. Auto oli hänen vanha autonsa.

    Kun käynnistin auton, huomasin, että polttoainevalo paloi. Kysyin isältäni, mille asemalle hänellä on luottokortti, jotta tiedän ajaa oikeaan paikkaan. Isä kertoi ja lähdin ajamaan. Ajossa huomasin, että auton jarrut eivät oikein toimineet ja jouduin risteyksissä ajamaan erityisen varovaisesti, sillä en saanut autoa kokonaan pysähtymään.

    Unessa tunnelma oli hyvä ja ongelmista huolimatta ajaminen tuntui olevan hallinnassa.

    Aamulla mieheni puolestaan kertoi nähneensä unta tsunamista. Olimme rannalla ja lähdimme juoksemaan ylös rinnettä. Kasvit hidastivat etenemistä ja tulva-aalto saavutti meidät. Puu, josta pidin kiinni katkesi ja lähdin ajelehtimaan virran mukana. Huusin miestäni apuun ja hän tuli pelastamaan minua. Samalla kuitenkin irrotin puusta ja lähdin uimaan poispäin.

    En ehtinyt kuulla unesta tämän enempää, kun mieheni kiirehti töihin :)

    Osaisiko joku tulkita? Liittyvätkö nämä unet ylipäätään mitenkään toisiinsa ja mikä on niiden viesti?
     
  2. Sinilemmikki Vierailija

    Isäsi taisi ottaa elämän vähän rennommin kuin sinä :) luulisin että tuli antamaan sinulle sellaista ohjetta ja muutenkin nautti vain yksinkertaisesti yhdessäolosta kanssasi rennoissa merkeissä. Itse ohjaat kuitenkin omaa elämääsi, ja isäsi on tyytyväinen siihen.

    Mitä tulee miehesi tsunami-uneen, niin siinä taitaa olla tunteilla ja stressillä osuutta asiaan. Voi olla, että miehesi alitajunnasta vain kimpoaa tällainen pieni pelko sinun menettämisestäsi. Jutelkaa asioista, ehkä miestäsi vaivaa jokin sellainen asia... tai sitten vain tuli sellainen alitajuinen pohdittu asia ulos unessa, tarkoittamatta sen kummempaa.

    En osaa liittää näitä unia toisiinsa - te molemmat olette käyneet omilla kunnaillanne :)

    t. Sinilemmikki
    Rakkautta ja iloa sydämiin :)
     
  3. Nukkumaija Vierailija

    Kiitos tulkinnastasi Sinilemmikki!

    Osuit varmasti oikeaan suhteessani isääni. Isä otti asiat aina lunkisti, minulla on taas aina oltava tunne, että asiat ovat minun hallinnassani. Isä oli minulle läheinen ja rakas ja kaipaan häntä vieläkin, kuolemasta on aikaa runsaat kuusi vuotta. Olen ennekin nähnyt unta, jossa kuljemme isän kanssa samalla ajoneuvolla. Edellisen kerran matkasimme moottoripyörällä. Ensin ajoi isä, mutta sitten vaihdoimme paikkaa ja isä siirtyi takaistuimelle. Jatkan tavallaan isäni elämäntyötä, joten voisivatko unet jotenkin liittyä siihen?

    Mieheni näkee aika usein unia, joissa minulle tapahtuu jotakin. Olenkin sanonut hänelle, että toivon todellakin, että hän ei näe enneunia! Enkä se on sitten alitajuista menettämisen pelkoa.
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti