Auttaako osastojakso ahdistukseen?

[masentunutko??]

Ihan järkyttävän p*ska olo henkisesti melkein joka päivä. Välillä on jopa viikko sillein, ettei oo p*ska olo, mut nyt on taas tiistaista asti ollut ihan jatkuvasti..

Pari kertaa sen takia joutunut päivystykseen ja viime kerralla, lääkäri vaan tokas, että jos sä et itse suostu osastolle, niin me päätetään se sinun puolesta ja vittuimainen naurahdus perään. Sillon olin sitä mieltä, että en mee sinne. Lopulta en sit joutunutkaan ku tuli hakija hakemaan sieltä ym.

Kuukaus sit puhuin erään ihmisenkaa tästä olosta.. Se sano, että kaikki lapsuuden tapahtumat ja sellaset varmaan vaikuttaa tähän oloon. Sit se puhu myös siitä osastosta... Kerroin sille hirveet kokemukset sieltä, jossa mm. laitoksen johtaja toimi väärin, kun puhu täyttä p*skaa lääkärille, joka kirjas M1-lähetteen. Se tyyppi puhu sen osastojakson puolesta, että se auttais tähän oloon. Ja ei se olis sellasta välttis ku sillon alaikäisenä, kun ei tarttis m1-lähetteellä sinne mennä, vaan ihan vapaaehtoisesti..

Tukihenkilö puhu viimeks mun terapeutinkaa, että sit ku tulee uuteen paikkaan aika, ni varataan lääkärille aika, että mahdollisesti saan jonkun lääkityksen. Mä en halua mitään hemmetin lääkkeitä. Niilläkö kaikki ratkeaa? Eiks kaikissa masennuslääkkeissä oo sivuvaikutuksina itsetuhoiset ajatukset?? Polveen määräs lääkäri triptyliä, siitä tuli ks. ajatuksia, joten siihen sen käyttö loppuikin, vaikka auttoikii heti.

Auttaiskohan osastojakso tähän oloon? Jatkuvasti p*ska olo, vähän välii itken sen takia... Joka päivä mietin, että en jaksa tätä elämää enää..(ei se sitä tarkoita, että haluis kuolla.) <- tota se päivystyksen lääkäri ei voinut tajuta...

 

[apu]

Kuulostaa tosi pahalta tuo sinun olo. Kannattaa ottaa apu vastaan ettei mene vielä pahemmaksi. Voimia paljon! !

 

[masentunutko??]

Kuulostaa tosi pahalta tuo sinun olo. Kannattaa ottaa apu vastaan ettei mene vielä pahemmaksi. Voimia paljon! !

Sen takia just sitä osastoo mietin, ettei tuu vielä pahempi olo, tai ettei tuu tehtyä itelle mitään typerää, jota jälkikäteen kuitenkii katuisin... Tosin se osastojuttu pitäs pitää salassa kaikilta, sisarukset, äiti, kukaan ei tajuais sitä, äitiltä tulis hirveetä halveksuntaa, kuten aiemminkii. Kuten esim siitä terapeutin luona käynnistä, vaikken sille siitä kertaakaan sanonut, mut sisko oli möläyttänyt.

Ja jos sais jotain apua tähän ennen koulun alkua..

 

["rrr"]

En osaa osastosta valitettavasti sanoa mitään kun en ole itse ollut.

Mutta noista lääkkeistä...

Joo, ainakin monessa on mahdollisena sivuvaikutuksena itsetuhoiset ajatukset. Mahdollisena. Valtaosalle sellaisia ei tule. Ymmärrän että pelottaa koska sulla on tuollaista kokemusta jo olemassa, mutta se ei missään nimessä tarkoita sitä että nyt tulisi jonkun muun lääkkeen kanssa, tai samankaan.

Kukaan ei ajattele, että lääkitys ratkaisee kaikki ongelmat! Niitä on nimenomaan tarkoitus käyttää muun hoidon/avun/kuntoutuksen (esim jo mainitsemasi terapia ja tukihenkilö) tukena. Toimiessaan oikein masennuslääke tavallaan vie sen ikävimmän terän omista oireista pois, jolloin sairastaja pystyy paremmin keskittymään siihen muuhun kuntoutukseen, ja muutenkin olo ei ole ihan niin paska koko ajan.
Itse kohdistan masennuslääkkeisiin liittyvän kritiikkini ainakin pääosin niihin tilanteisiin, jossa niitä määrätään vähän mihin sattuu (tyyliin selkäsärkyihin, normaaliin suruun tms) ja niihin, joissa niitä tarjotaan ainoana hoitomuotona. Koen kuitenkin että on myös ihmisiä jotka jossain vaiheessa niistä aidosti hyötyvät ja itseni lasken ehdottomasti tähän ryhmään. Ei olisi mistään tullut mitään ilman masennuslääkitystä, mutta nyt olen hiiiitaaaaaasti ( ) saamassa itseäni toimintakuntoon terapian ja muun kuntoutuksen avulla, lääkitys edelleen päällä. Mulla sivuvaikutuksena oli alussa se, että teki parin viikon ajan aika paljon pahaa, mutta ei mitään sen kummempaa oikeastaan. Nykyisin en edes huomaa että syön lääkettä, muuta kuin siitä että olo ei ole ihan kamala.

"Joka päivä mietin, että en jaksa tätä elämää enää..(ei se sitä tarkoita, että haluis kuolla.) <- tota se päivystyksen lääkäri ei voinut tajuta..."

Minä tajuan mitä tarkoitat tuolla.
Toivottavasti saat apua. Jaksamisia.

 

[masentunutko??]

[QUOTE="rrr";30039083]En osaa osastosta valitettavasti sanoa mitään kun en ole itse ollut.

Mutta noista lääkkeistä...

Joo, ainakin monessa on mahdollisena sivuvaikutuksena itsetuhoiset ajatukset. Mahdollisena. Valtaosalle sellaisia ei tule. Ymmärrän että pelottaa koska sulla on tuollaista kokemusta jo olemassa, mutta se ei missään nimessä tarkoita sitä että nyt tulisi jonkun muun lääkkeen kanssa, tai samankaan.

Kukaan ei ajattele, että lääkitys ratkaisee kaikki ongelmat! Niitä on nimenomaan tarkoitus käyttää muun hoidon/avun/kuntoutuksen (esim jo mainitsemasi terapia ja tukihenkilö) tukena. Toimiessaan oikein masennuslääke tavallaan vie sen ikävimmän terän omista oireista pois, jolloin sairastaja pystyy paremmin keskittymään siihen muuhun kuntoutukseen, ja muutenkin olo ei ole ihan niin paska koko ajan.
Itse kohdistan masennuslääkkeisiin liittyvän kritiikkini ainakin pääosin niihin tilanteisiin, jossa niitä määrätään vähän mihin sattuu (tyyliin selkäsärkyihin, normaaliin suruun tms) ja niihin, joissa niitä tarjotaan ainoana hoitomuotona. Koen kuitenkin että on myös ihmisiä jotka jossain vaiheessa niistä aidosti hyötyvät ja itseni lasken ehdottomasti tähän ryhmään. Ei olisi mistään tullut mitään ilman masennuslääkitystä, mutta nyt olen hiiiitaaaaaasti ( ) saamassa itseäni toimintakuntoon terapian ja muun kuntoutuksen avulla, lääkitys edelleen päällä. Mulla sivuvaikutuksena oli alussa se, että teki parin viikon ajan aika paljon pahaa, mutta ei mitään sen kummempaa oikeastaan. Nykyisin en edes huomaa että syön lääkettä, muuta kuin siitä että olo ei ole ihan kamala.

"Joka päivä mietin, että en jaksa tätä elämää enää..(ei se sitä tarkoita, että haluis kuolla.) <- tota se päivystyksen lääkäri ei voinut tajuta..."

Minä tajuan mitä tarkoitat tuolla.
Toivottavasti saat apua. Jaksamisia.[/QUOTE]

Siltä se vähän tuntuu, ku joka paikassa tarjoovat lääkkeitä. "Ota lääkettä, se auttaa." Ehkä on vähän huonoja kokemuksia lääkkeistä. Alaikäisenä olin osastolla psyokologin keksimän puhumattomuuden takia, ni siihenkii määräsivät jonkun lääkkeen. Sit olin laitoksessa, jonne tuli ks.osaston lääkäri, ni sano vaan, että "Haluatko aloittaa lääkityksen." Sanoin että en varmasti ikinä. Se sitten ihmetteli, että miksi en halua. Kaikki muut oli lääkityksen alaisena, paitsi minä...

 

[Nap]

Kyllähän sitä varmaan kannattaa kokeilla, jos sattuu osastopaikkoja olevan vapaana. Noita kun on niin rajattu määrä, ja niitäkin kait annetaan ensisijaisesti niille, jotka on itselleen vaarallisia (itse tämän olen kokenut).

Mutta mieti nyt sitä lääkitystä ja sen kanssa joku terapia. Ja tietenkin kunnolla, ei hätiköiden, tutkitut diagnoosit. Ei se ihan heti auta, mutta pikkuhiljaa puhumalla lähteä niitä oloja ja solmuja availeen.
Paremmin se terapia miun mielestä lääkityksen rinnalla auttaa. Ja tietenkin sairaslomaa, jis työelämässä/opiskelemassa olet.

Minä muinoin olisin antanut vaikka oikean käteni lääkityksestä ja terapiasta, mutta eipä sitä tarjottu ennen kun olin itselleni vaarallinen ja kävin osastolla huilaamassa.

 

[masentunutko??]

Kyllähän sitä varmaan kannattaa kokeilla, jos sattuu osastopaikkoja olevan vapaana. Noita kun on niin rajattu määrä, ja niitäkin kait annetaan ensisijaisesti niille, jotka on itselleen vaarallisia (itse tämän olen kokenut).

Mutta mieti nyt sitä lääkitystä ja sen kanssa joku terapia. Ja tietenkin kunnolla, ei hätiköiden, tutkitut diagnoosit. Ei se ihan heti auta, mutta pikkuhiljaa puhumalla lähteä niitä oloja ja solmuja availeen.
Paremmin se terapia miun mielestä lääkityksen rinnalla auttaa. Ja tietenkin sairaslomaa, jis työelämässä/opiskelemassa olet.

Minä muinoin olisin antanut vaikka oikean käteni lääkityksestä ja terapiasta, mutta eipä sitä tarjottu ennen kun olin itselleni vaarallinen ja kävin osastolla huilaamassa.

Hyvin innokkaasti se päivystävä lääkäri olis sillon ollut sinne tunkemassa, vaikka periaatteessa syytä ei olis ollut.. Ja jos menisin ni varmaan vapaaehtoisesti, toisaalta en ees tiiä että pystyisinkö astumaan sinne jalallanikaan, ku saattais tulla ihan pikkanen ahistuskohtaus. (järkyttävän huonot kokemukset ks. talosta ja eräässä ls-laitoksessa käydessä, tuli muistot osastosta mieleen ja hirvee ahistus..

Syksyllä ku alkaa koulu, ni en mä sieltä halua mtn sairaslomaa.. Viime vuonna piti sama koulu lopettaa polvikipujen takia.. Nyt ajattelin käyä ton koulun, vaikka olis mikä. Polvi ei saa enää estellä.

 

["xxx"]

Kyllä kannattaa aloittaa se lääkitys niin olosi paranee, eikä tartte välttämättä mennä osastolle. Monissa lääkkeissä on sivuvaikutukset mutta ei ne kauaa kestä. Luultavasti pelkkä osastohoito ei auta, koska serotiinivaje aivoista ei täyty sillä.

 

[Nap]

[QUOTE="xxx";30039134]Kyllä kannattaa aloittaa se lääkitys niin olosi paranee, eikä tartte välttämättä mennä osastolle. Monissa lääkkeissä on sivuvaikutukset mutta ei ne kauaa kestä. Luultavasti pelkkä osastohoito ei auta, koska serotiinivaje aivoista ei täyty sillä.[/QUOTE]

Tätä mie peesaan. Ja joo, oikeanlääkkeen ja annostuksen löytämiseen voi tovi jos toinen vierähtää, mutta kannattaa se operaatio aloittaa pikimmiten, tosin hankkia se diagnoosi/diagnoosit ennen kun mitään nappia lähtee naamaan heittään.