Ä
"äiti"
Vieras
Kyseessä 7v poika joka käy eskaria. Käyttäytyy ihan hyvin eskarissa. Ylivilkkautta kyllä on välillä eikä oikein malta keskittyä aina. ruokailussa saattaa esim olla puhelias ja pelleilee ja liikuskelee koko ajan. Psykologi on tutkinut ja todennut että on hieman kehityksessä jäljessä. Mutta osaa kuitenkin jo lukea ja kirjoittaa. Siis ihan normaali tällai mutta joissain asioissa on hieman jäljessä, sosiaalisten suhteiden muodostamisessa jne.
Kotona on nykyään ihan kamala, tai on ollut aina hyvin äkkipikainen ja saanut riehumiskohtauksia.
Tänään tuli eskarista kotiin ja riehuminen alkoi lähes samantien. En lähtenyt ulkoa kaatamaan hälle mehua lasiin niin hän hermostui siitä ihan täysin. Olin siis kahden nuoremman lapsen kanssa ulkona. Poika sitten alkoi repimään puita ja alkoi uhkailemaan kaikkia ja huutamaan. Yritti kaataa heinut ja heitteli meitä kaikella mahdollisella. Meidän oli pakko lähteä sisälle ja jättää poika ulos rauhoittumaan.
Siis ihan kamalaa..ja noloakin. En tiedä miten hänen kanssaan enää selviää sitten kun kasvaa vielä isommaksi. Psykologi ja neuvola ei oikein ota asiaan mitään kantaa. Joten tuntuu että olen hyvin yksin tämän asian kanssa...