E
epätoivoinen
Vieras
Eli tilanne siis tämä, en halua nyt kirjoittaa mustana, koska moni tunnistaa minut siitä.
Mutta itse asiaan: tein eilen positiivisen raskaustestin joka oli järkytys, koska ehkäisy on ollut koko ajan. Olin kk takaperin sairaalassa aivoverenvuodon vuoksi ja silloin tehtiin raskaustesti mutta oli negatiivinen. Sain silloin kovia särkylääkkeitä, mm. tramadolia ja muita siihen lisäksi. Ja silloin kuvattiin pääkin. Lääkitys jatkui vielä kotonakin. Nyt olin la. jauhlimassa ystäväni synttäreitä ja siis join. Sen jälkeen alkoi pahoinvointi joka on edelleenkin. Ja tosiaan eilen tein positiivisen testin. Mietinkin että olenkohan ollut jo viime kuussa raskaana, mutta niin alussa ettei testi näyttänyt positiivista? Ja miten kaikki nämä hoidot ja lääkkeet on vaikuttaneet vauvaan? Mulla on ens kuun alussa taas päänkuvauksiin meno jossa tarkastellaan että onko hyytymät lähteneet pois(ei siis olleet verisuonissa ja ne lähtevät itsestään pois). Mitä mun pitäis nyt oikeen tehdä? Hirveä huoli että onko "vauvalla" kaikki ok, vai täytyykö miettiä jopa aborttia, jota en millään haluais edes ajatella. Minulla siis ennestäänkin jo kaksi pientä lasta, enkä itse jaksis jos tämä masuasukki oiskin sairas. AUTTAKAA, nyt kaikki neuvot on tarpeen