M
Mitä tehdä!?!
Vieras
Eli tilanne on nyt tämä. Muutimme puoli vuotta sitten tähän kerrostalo-asuntoon, ja jo ensimmäisten viikkojen aikoina heräsin monesti yöllä todella kovaan meteliin. Tuntui että yläkerran asunnossa tavarat lenteli, mies huutaa ja riehuu, lapsi/lapset itkevät hysteerisesti ja välillä olen kuulevinaan "älä lyö". Tätä on siis jatkunut melkeinpä koko puoli vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti..
Nyt viime yönä heräsimme taas lapseen todella kovaan itkuun ja miehen huutoon.
Yritin kuunnella mitä siellä huudetaan, mutta miehen huuto on todella epäselvää, kuin humalaisen puhetta, lapsen puheesta sen verran saa selvää, että alle kouluikäinen kumminkin on.. Hiivin lastenhuoneeseemme, jonne äänet kuuluu parhaiten.. Kuului vaimeaa itkua, yhtäkkiä miehen askeleet, lapsi huutaa älä lyö ja sen jälkeen todella kovaa itkua.. Hätäännyksissäni huusin sitten, että nyt lopetat sen lapsen lyömisen minä soitan sinulle poliisit ja niin teinkin.
Olin vain hölmö kun huusin sen hänelle, osasi varautua ja nyt siellä on vieläkin hiljaista. Poliisit eivät sitten menneet heille sisälle, kun eivät enää huutoa kuulleet..
Tätä tapahtuu siis vain yö aikaan klo 01 jälkeen.. Olen alkanut miettimään jo kaiken näköisiä asioita, ensin alkaa siis miehen huuto ja sen jälkeen lapsen itku.. Sitten tavaroiden heittely ja lopuksi kai sitten lyöminen.. Säälittää todella pieni lapsi.. Koskaan en ole heitä pihassa tai rapussa tavannut, enkä ulkona nähnyt. Naapurilta kuulin sen verran, että lasten äiti asuu jossakin muualla. Mitä pitäisi tehdä? Lastensuojelu-ilmoitus?