K
Kepsis
Vieras
Ensinnäkin en tiedä millainen tämä palsta on ollut joskus, sillä kai ei ole mitään väliä, tuskin on ihan samanlainen kuin silloin kun on laitettu nettiin.
Mutta... Jotenkin on alkanut tässä viime viikkoina tuntumaan että täällä on pointtina vain ja ainoastaan joko a) provota b) tuomita c) haukkua d) joku edellisten yhdistelmä huomion saamiseksi.
täällä on aika monta todella kivaa ihmistä joiden kanssa keskusteleminen on oikeasti kivaa, mutta sitten, täällä on myös todella iso porukka niin mustia kuin harmaita joilla ei näytä muuta tekemistä olevan kuin edellä mainitut aakkoskohdat.
sinänsä se ei nyt hermoja polta että on olemassa tämä pohjasakka niin sanotusti joilla ei ole parempaa tekemistä kuin käyttäytyä törkeästi, se mikä minua lähinnä harmittaa on että ikäänkuin tässä olisi lisääntynyt tämä typerä käytös ja jotkut aiemmin ihan mukavat mustat olisi myös langenneet näihin typeryyksiin ketjusta toiseen.
Nykyään ei välttämättä tarvitse aloittaa keskustelua mitenkään tyhmästi tai provosoivasti kun paikalle tulee suoraan järkyttävän puolustusaseman valmiiksi kaivanut henkilö ja pistää virtuaalisesti tankilla ylitsesi, vain siksi kun sinun mielipide ja muutama asia mitä olit pähkäillyt, ei miellyttänyt häntä.
onko näin että peli on jo menetetty ja pitää vain tiettynä aikana vuorokaudesta jutustella täällä jos ei halua 90% varmuudella jotain scheissen heittosotaa, vaan ihan normaalin keskustelun, missä voi olla jyrkkiäkin mielipiteitä ja jopa kiihtyneitäkin kommentteja, mutta puuttuisi nuo alun kohdat jotka ovat todella loukkaavia.
tähän voi tietysti joku tulla taas heittämään jonkun niistä perus ajattomista lässytyksistä , eli "älä ota niin vakavasti" tai "tää on vaan internetti, ihan sama mitä sanoo" tai "mene pois jos ei miellytä." mutta kuten tuonne aloitukseen laitoin, tämä on turhis, jos ei miellytä teksti, mene itse pois (aika ovela, eiks je
)