Avautuminen ystävästä (turha)

[sammakko]

Ystävä, aikoinaan hyvinkin läheinen, ottaa nykyään päähän NIIN raskaasti. Hänellä on kolme lasta, 5v-7 kk ikäiset, ja luonnollisesti siis kotona heidän kanssaan, äitiyslomalla kun on.

Koko sen ajan kun heillä on lapsia ollut, hän kuuluuttaa ja vakuuttaa kuinka MAAILMAN IHANIMPIA hänen lapset on ja kuinka MIKÄÄN EI OLE IHANAMPAA KUIN ÄITIYS, koko hänen elämäsnsä on NIIN jumalattoman ihanaa ja autuasta. Tätä saan lukea joka päivä facebook-päivityksistään, neljä-viisi erilaista versiota edellämainituista asioita päivittäin. Lisäksi luetellaan kaikki tehdyt kotityöt sekä mitä vielä on tarkoitus tehdä.

Totuus on kuitenkin se, että hän on jatkuvasti pinna kireällä ja huutaa ja puhuu todella rumasti vanhemmille lapsilleen. Tätä olen ollut itse moneen kertaan kuulemassa. Eikä mitään sattunnaista pimahtelua, itselleni on tullut se kuva, että se on hänen tyylinsä puhua näille lapsilleen. Vauvalle hän lepertelee ja kantaa sylissä koko ajan. Hän ei (omien sanojensa mukaan) pysty olemaan lapsistaan erossa edes kauppareissun ajan, vaan menevät sinne aina koko sakki. Missään eivät ole olleet miehensä kanssaa kaksistaan (esim. ulkona syömässä) lastensa syntymän jälkeen,aina kotona koko perhe yhdessä. En tiedä, kaipaisiko mies kahden keskistä aikaa vaimonsa kanssa, ystäväni ei kuulemma sellaista kaipaa.

Ystäväni kertoi myös,että mies on häntä kehoittanut menemään välillä töihin, edes osa-aikaiseksi, (aikaisempien vanhempainvapaiden välissä siis), mutta ei kuulemma halua olla yhtään erossa lapsistaan kun ovat niin lyhyen aikaa pieniä, haluaa nauttia nyt joka hetkestä kotona heistä. Lapset eivät myöskään käy kerhossa tms.

Itseä ahdistaa joka kerta kun sielläkäydään, koti pitää olla tiptop, lastenhuoneessakaan yhtään lelua ei saa olla levällään (edes leikeissä), lapsille räyhätään tyyliin kahvipöydässä kun ei osata pyytää kauniisti lisää keksiä tai mehulasi kaatuu.

Kiitos.

 

[:,(]

kiitti...

 

[hanki oma elämä]

pakkoko siellä on kylässä käydä

 

[jaah]

Jos mä olisin facebookissa niin olisit kai mun kaveri..?
Kun en oo, niin sun kaveri on vaan mun kaa ihan samanlainen.
Mulla kans monta lasta, vauvaa kannan sylissä koko ajan, huudan isommille(oon aika temperamenttinen ja odotan lapsilta käytöstapoja ja siksi en jaksa leperellä hellästi isolle lapselle joka tahallaan tekee jotain kiellettyä).Mut toisaalta meillä halataan ja jutellaan lasten kanssa myös paljon, et vaikka on huutoa ja komentamista on myös sitä rakkautta, huolenpitoa ja välittämistä.
Koti meillä on aika tiptop, se on mun harrastus et on siistiä ja viihtyisää.
Äitiys ja lapset on mun elämän ihanin asia, töihin ehtii kun lapset on isompia.
Ei käydä miehen kaa oikein missään, mut kun lapset menee nukkuu niin halaillaan, pelailaan ja jutellaan joka ilta pari tuntia.
Meillä tosin isommat on kerhoillut ja mies ei käske mua töihin.

Mä väitän et meidän perhe on onnellinen, luulen et niin on myös ap:n kaverin perhe ja et ap:llä on pahoja ongelmia ymmärtää et hänen oma tapansa toimia ei ole ainut oikea?

Mulla on kavereita jotka tekee useimmat asiat eri lailla kun me, eikä se mua haittaa, niden tapa on niille sopiva, meidän tapa meille.