Avautuminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sopimaton naapuri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Sopimaton naapuri

Vieras
Nyt on pakko avautua jonnekin. Harmittaa ihan hirveästi. Olen nuori yksinhuoltaja äiti ja muutimme muutama vuosi sitten lapsen kanssa kotikaupunkiini omakotitalo alueelle vuokralle. Tuntui lottovoitolle päästä suuren kaupungin pienestä kerrostaloloukosta idyllisempään ympäristöön asumaan kohtuu hintaan.
Nyt en kuitenkaan enää ole varma voitosta vaikka rakastan kotiamme ja ympäristöä ja voimme paljon paremmin. Naapurimme eivät kuitenkaan tunnu hyväksyvän meitä... Osa toki on mukavia ja kohtelee meitä ihmisinä osa taas sylkee päälle pelkällä katseella. Pahin on lähimmän naapurimme rouva, joka avautuu meistä muulle naapuristolle ja kertoo heille huomauttaneensa meille henk. koht. asioista jotka häntä häiritsee. Todellisuudessa tämä ihminen ei edes moita sano kun pakon edessä minulle mitään muuta ei koskaan ole sanonut. Olen yrittänyt parhaani mukaan huolehtia osaltani kaikista alueen yleiseen viihtyvyyteen liittyvistä asioista ja olla ystävällinen kaikille. Tuntuu kurjalta kuulla kuinka on haukuttu selän takana ja kerrottu kuinka välinpitämätön olen asioissa, joiden eteen en ole voinut tehdä mitään kun en ole tiennyt että se häntä häiritsee! Esim että täytämme liikaa roskista joka on yhteisessä käytössämme. Minulle hän ei ole tästä sanonut, mutta naapurustolle valittaa ja kertoo huomauttaneensa. Suurin häiritsevä asia taitaa kuitenkin olla se, että olemme vuokralla emmekä saman arvoisia siten muiden kanssa
 
Leuka pystyyn. Kyseinen rouva olisi varmasti samanlainen valittaja asuisipa naapurissa kuka vaan. Nyt jos hän vielä huomaa, että tunnet itsesi alempiarvoiseksi, niin se vaan lisää hänen haluaan polkea sinua. samanarvoinen ihminen olet kuin muutkin. Älä pidä muita itseäsi parempina, koska niin ei ole.
 
Ostappa rouvalle lahjaksi tekopenis ja laita siihen mukaan saatekirje, jossa pyydät häntä hoitelemaan itseään, ettei tarvitse ongelmiaan naapureihin purkaa.
 
Onko sinulla yhtään mukavaa naapuria? Tai sellaisia, jotka kuitenkin tervehtivät ja heittävät jonkun sanan vallitsevasta säästä? Jos on, niin keskity vain heihin. Älä ajattele riivinrautarouvaa. Opettele olemaan ajattelematta häntä.

Riivinrautanaapureille on iso ilo, jos heidän ilkeytensä tekee vaikutuksen. Heillä itsellään on niin paha olla, että on ihan sama vaikka sinä olisit enkeli taivaasta tarjoamassa hänelle Jackpotin päävoittoa. Hän keksisi joka tapauksessa silloinkin pahaa sanottavaa sinusta.

Suurin osa naapureistasi tuskin välittää oletko vuokralla vai omistaja. Jos elät muuten asiallisesti, kasvatat lapsesi tavoille ja tervehtimään naapureita, niin lupaan, että normaalijärkiset aikuiset yleensä pehmenevät söpöille lapsille kuin jaksaisivat kuunnella riivinrautanaapurin jupinoita.

Minä tein sen virheen, että välitin riivinrautanaapurin ilkeyksistä ja juoruiluista. Hän nautti ihan mielettömästi saadessaan kiusata minua. Ja keräsi muutaman naapurin kaverikseen kiusaamaan minua lisää ja ihan vain keksimällä vääriä todisteita minua vastaan . Nyt tilanne on se, että hoidan asiat hänen kanssaan vain juristin kautta. Jos joku olisi neuvonut minua ignooraamaan hänet heti kättelyssä, niin miten paljon helpommalla olisi päässyt. Opettelemalla vain olemaan ajattelematta häntä.
 

Yhteistyössä