Ä
ärsyttää
Vieras
Lasten oma päiväkoti meni kiinni heinäkuuksi ja sijaishoito on järjestetty kunnan päiväkodissa. Aloitettiin kunnan ostopaikoilla yksityisessä päiväkodissa ja elokuussa jatkuu palvelusetelillä.
Aloitin työt todella extempore, koska lasten hoitopaikka järjestyi parissa päivässä kun olin varautunut siihen että menee vähintään 2 viikkoa. Menin siis uuteen työpaikkaan ja sovittiin, että aloitan heti kun lapsille löytyy hoitopaikka.
Tajusin torstaina, että lasten pitää mennä jo tiistaina uuteen hoitopaikkaan (mulle soitettiin sieltä puolen kuun tienoilla ja ilmoitettiin tutustumispäivästä joka oli seuraavana päivänä, mutta unohdin sen aivan täysin). Soitin siis tähän toiseen päiväkotiin ja sovin pikaisen tutustumispäivän seuraavaksi päiväksi. Puhelimessa ollut hoitaja oli tosi mukava ja ihan hyvillä mielin lähdettiin sitten katsomaan.
Päästiin portista sisälle ja pihalla oli yhteensä 5 hoitajaa, joista 2 meidän tulevassa ryhmässä. KUKAAN ei tervehtinyt, ei lähestynyt, EI MITÄÄN vaikka haahuiltiin ihan eksyneen näköisinä siihen pihaan. Itse olen palveluammatissa ja mun mielestä se, että aikuiset ihmiset eivät tervehdi vaan toljottavat kuin lehmä uutta navettaa, on jo niin moukkamaista ettei mikään..
Haahuiltiin siihen aidan viereen ja äärimmäisen kyllästynyt vanhempi nainen sitten kysyi että ollaanko tulossa tutustumaan. Kertoi sitten päiväkodista kaikkea yleistä ja kysäisin sitten että eikös tämä ole auki 5-21 ja vastasi mulle erittäin töykeästi että on meidän OMILLE lapsille, joilla on peruste aamu- tai iltahoidolle. Aha, ei me sellaista tarvita ja tiedän mihin en ainakaan ole lapsiani viemässä vaikka tarvittaisiinkin..
Puhui todella halveksuvaan sävyyn meidän päiväkodista, "En tiedä minkälainen tapa siellä on, mutta me ei anneta lapsia kuin niille joiden nimet on laitettu tähän lappuun". Ööö, no ei sielläkään? "En tiedä minkälainen tapa siellä on, mutta tänne tuodaan lapsille oma nimikoitu vesipullo että voidaan juottaa helteillä". Noh, siellä tarjotaan aina mehua ihan talon puolesta
Jäi niin p*skan maku suuhun koko paikasta.
Tuntuu, että meidän lapset on eristetty kuin jotkin spitaaliset, huomioliivit päällä pihalla, että "erottaa lainalapset" ja muutenkin tuntuu siltä, että aivan sama, ei oo meidän omia hoitolapsia. Pari nuorempaa hoitajaa on kyllä olleet ihan mukavia.
Lapsien potalle opettelu ja tutin poisjättäminen on ottanut todella paljon takapakkia tässä neljän päivän aikana. Esikoisella menee päivässä saman verran vaippoja mitä omassa pk:ssa viikossa. Ekana pk-päivänä oli tutti päiväunilla mutta ei enää sen jälkeen, kuopuksellakaan ei ole ollut enää pariin viikkoon. Nyt sijaishoidossa on molemmilla koko ajan tutti. Kaikista näistä on mainittu niissä tietoja lapsesta- lomakkeessa. (Ei tuttia päiväunilla, varalta oli mukana ekana päivänä kun kummallekin outo paikka).
Lisäksi nyt sijaishoidon aloittamisen jälkeen ollaan huomattu mielenkiintoinen ilmiö: lapsia ei saa illalla nukkumaan! Heräävät samaan aikaan, nukkuvat yhtä pitkät päiväunet, mutta ei. Ennen ei tarvinnut muuta kuin kipata sänkyyn, nyt ollaan monena iltana nukutettu vähintään puoli tuntia.
Tänään kuopuksen kengät oli pilattu, vaikka kumpparitkin olisi ollut (esikoisella kyllä oli jalassa) ja lopullinen niitti oli se, että siellä pidetään ovia lukossa jatkuvasti ja tänäänkään ei sisällä ollut ketään eikä siis päästy hakemaan edes tavaroita! Ovella oli isä lapsensa kanssa, joka kuulemma oli soitellut ovikelloa jo jonkin aikaa. Seisoin siinä 2 sec ja silloin vetaisin viimeistään kurren muuntajaan. Sanoin yhdelle hoitajalle, että lapselle on kumpparitkin ja kun selvisi, ettei ole paikan omaa hlökuntaa, en saanut enää pidettyä suutani kiinni vaan totesin, etten tykkää paikasta pätkääkään. Kysyi sitten että miksi ja vastasin, että oli vain niin tökerö vastaanotto että jäi p*skanmaku suuhun ja pahenee vain.
Ainoa hyvä puoli on se, että lapset näyttäis viihtyvän.
Jännä nähä miten huomenna, varmasti hoitaja kertonut mielipiteestäni muillekin, sielläpähän saivat ämmät juorunaihetta