et vieläkään ymmärtänyt pointtiani rakas watson...
Ilman avioehtoa nainen voi oletettavasti lähtökohtaisesti uskoa, että perhe elätetään yhdessä ja projekti ja lapsukaiset on yhteiset ja yhteisesti ollaan niistä vastuussa sekä avioliitossa, että jos sattuu ero eikö?
Mut jos toinen puoliso on sitä mieltä et pitää olla avioehto, voi toinen ajatella, että mitäs sitten jos ensimmäinen kuitenkin haluaa erota ja on valmistautunut jo eroon ja voi käydä niin, että toinen kuitenkin joutuu ajattelemaan, että ensimmäinen petaa jo eron varalle asiansa ja sitten voi käydä niin, että hän voi joutua tilanteeseen, missä onkin lasten kans ihan puilla paljailla.. Tai siis tossa ekajutussa voi laskeskella, et homma on yhteinen, mut tokajutussa voi kaikki elatuksen murheet kaatua toisen niskaan ja sit jos ei ole yhtään kerennyt varautua, voi olla aika hankala tilanne..
Ylipäätään nuo tekniset asiat ymmärrän järjellä, mutta tuo tuo sellasta levottomuutta kuitenkin luottamukseen jollain tasolla. Et jos toinen kuitenkin ajattelee, et jos tästä erotaan ja pelkää.
En oikein niinkään ajattele, miten kirjotat tuossa. Kyllä jokaiselle ihmiselle esimerkiks elämäntyö on tärkeetä jo ihan korvien välin kannalta. Toisaalta ne pikkurouvat siellä kotona tekee moni kovasti myös TYÖTÄ jos et tiennyt, ja mä olen nähnyt ehkä liikaakin perheitä, missä äiti on lopulta se, joka elättää, meilläkin oli isä se pikkurouva välillä, ja koville sekin joutui. Lisäks tässä kun lama pukkaa taas päälle, ei niitä rikkaita pankkitilejä taida oikeasti olla yhtään missään lopulta.
Siks se onkin helpointa, et olis yhtä paljon niitä lusikoita ja arvostusta toiseen, jos pistäis hynttyyt yhteen. Eihän se monesti niin ihan mene, mutta noin teoriassa ainakin.
vähän taidettiin kärjistää asiaa puolin ja toisin, toisaalta kun väitteleminen on niin mukavaa, kun ei tarvi oikeasti tehdä tällasta päätöstä.
ja kun joku oikeasti tykkäiskin väitellä.
Voishan se olla, että kun oikein rakastua räpsähtäis, niin ehkä siinä kuitenkin lopulta pistäis asioita tärkeysjärjestykseen.
Mut toivois vaan, et tuo ei niinkuin sais liikaa jotenkin sellasta painoarvoa, tai pyöris liikaa mielessä, että ensisijaisesti olis ne luottamuksen tunteet ja arvostuksen tunteet ja ajatus, et vois ja luottais jakaa koko elämänsä toisen kanssa. Voihan se nimittäin olla niinkin että hyvässä ja pahassa sitä yhdessä joutuu tai saa olla. Entäs jos saamisetkin muuttuu velaks.. Sillonkin haluis kuitenkin yhteistä parasta.
ÖÖ totanoin no lopulta kaikki tekee itse kuin hyväks näkee. Mä vaan kyllä nostaisin vakavan kissan pöydälle, jos mies kosis ja ilmottas avioehdosta samaan syssyyn.
Ainakin sen yhteisen elämän perusteista kyllä vois vääntää kättä ihan sovinnolla, mut kun homma on musta melko vakava juttu lopulta. Ettei ihan niin vain tosta erota tai olla pistämässä niitä lusikoita jakoon.