AVIOEHTO PUHUTTAA

  • Viestiketjun aloittaja naimisiin ensi kesänä
  • Ensimmäinen viesti
avioehtonainen 47 v
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
Esimerkki. Mies ja nainen menevät naismisiin, kummallakin lapsia edellisistä suhteistaan. Ei avioehtoa. Toinen kuolee tai jopa molemmat. Siinä menisi omaisuus sekaisin 'sun-ja-mun' lapsille ja pahimmassa tapauksessa mahtiriidat kahdessa suvussa. Kuka toivoisi lapsilleen moista? Turha sanoa itsekkäästi, että enpähän ole enää näkemässä.
Tuossa on hippasen asian jyvää.
Elämä kun ei ole mitenkään meidän päätettävissä, ainakaan se loppupuoli. Siinä kun sattuu tapahtumaan yhtä jos toistakin kummallista.
Hyvin paljon tapahtuu yllättävissä tapauksissa että suuriakin omaisuuksia ohjautuu "väärään" sukuun. Siitäkin huolimatta että perinnön jättäjät eivät kuuna päivänä olis halunnut niin tapahtuvan. Omaisuuksia sattaa siirtyä odottamattomille tahoille.
Juuri tästä syystä on erittäin tärkeää, että asiaan kuuluvat, estävät toimenpiteet on tehty.
Ja silloin kysytään juuri avioehtojen tai testamenttien perään.


Nimim: Kokemusta omasta elämästä.
[/quote]

No eiköhän ne tämänkin palstan parikymppiset muuta mieltään vielä, odotellaan.
 
-Witchie
Pohdin tätä juttua vieläkin.

Mieheni on miljonääri (ihan euroissakin). Peri sen aatelissukuhaaran ainoana perillisenä. Minä en kuuna päivänä olisi huolinut häntä, jos hän ajattelisi, että minun sukuni on jotenkin "väärä" eikä minun aikaisemmista suhteista olevat lapseni olisi meidän perheelle ihan yhtä tärkeitä kuin hänenkin ainoansa.

Kuka määrittelee oikeat ja väärät suvut ja perilliset? Kuka yleensä lähtee määrittelemään tai miettimään tuollaisia? Eikö se ole ihan sama, jos ne perintömiljoonat menee sekaisin yhteisen perheen lasten käyttöön tasan tulevaisuudessa? Tai eikö se ole ihan sama, vaikka ne miljoonarahat menisi vaikka hyväntekeväisyyteen kolmelle tuhannelle ihmisella vaikka tonni meidän jälkeemme?

Ainakin meille on. Ja toivon todella, että, ellei me, niin ainakin perillisemme jakaisivat potin ympäri maailmaa sitä eniten tarvitseville!

Miksi raha on teille niin tärkeää?
 
Ei kai se raha
mutta ne tulevat riidat monella surettavat. Avioehto selkeyttää asiat, ja samalla myös ihmissuhteet rauhalliselle pohjalle. Raha on tärkeää silloin, jos se puuttuu. Itse en ihan välttämättä voi mennä kauppaan ostamaan maitopurkkiakaan päivänä kuin päivänä, ihan laskematta, mutta silti kyllä sen avioehdon haluan, jos joku rupeaa tunkemaan elämään paksumman lompakon kanssa. Tietääpähän sitten sekalainen seurakunta, mikä vaikutti ja mikä ei vaikuttanut ihmissuhteeseen ja joutuvat puimaan kapakan ja työmaan kahvipöydässä jotain muuta...
 
-Witchie
Alkuperäinen kirjoittaja Ei kai se raha:
mutta ne tulevat riidat monella surettavat.
Vajavainen ymmärrykseni ei nyt riitä. Meidän lapset (=perillisemme) on opetettu ja kasvatettu niin, että rakkaus, lempeys, empaattisuus ja jakaminen on tärkeintä. Jos itsellä on ja kaverilla ei, kaverille annetaan.

Mistä ihmeestä ne riitelisivät? Ja, jos riitelevät, joku heistä ei ole ymmärtänyt meitä oikein ja joutuu kyllä kovaan kouluun muiden perillisten ja ihmisten kanssa. Eiköhän tuo opi..
 
Näin täällä taas jatkaa
Kasvatus on hyvä asia, mutta se ei aina vaan toimi. Ja kun siinä ovat osallisena vielä muut sukulaiset, ei vain se jälkikasvu. Osallisena ainakin riitelyssä, ellei rahassa. Itse kadehdin aina nuorena niitä, joilla oli sisaruksia. Kun olen aikuisena nähnyt, millaiseksi se perinnönjakotilanne voi viedä ihmisten välit, olen joutunut syvään nielaisemaan järkytyksestä. Silmät ovat väkisinkin hieman auenneet siitäkin autuudesta ja ihmisen fiksuudesta, joka ei valitettavasti kaikilla ole kaikenkestävää.
 
-Witchie
Näin täällä taas jatkaa,

Mihin tämä vastauksesi liittyi?

Minä olen työni puolesta joutunut näkemään ja kokemaan monta perinnönjakotilaisuutta ja ositusta ja avioeroa ja avoeroa.....

Fiksu ihminen on fiksu myös noissa tilanteissa. Antaa muiden pitää arvonsa ja arvokkuutensa tai arvottomuutensa. Onko perillistemme pakko seurustella arvottomien sukulaistensa kanssa? Mielestäni ei - ja toivon, että sen me olemme heille osanneet kertoa.
 
-Witchie
Alkuperäinen kirjoittaja akggjldf:
Alkuperäinen kirjoittaja -Witchie:
Miksi raha on teille niin tärkeää?
Osaisit vastata tähän jos olisit itsekin tienannut sitä joskus.
Tätä kommenttia en ymmärrä. Olen koko ikäni tehnyt töitä ja tienannut. Jos mieheni on multimiljonääri, miten se liittyy minun työn tekemiseeni? Myös mieheni käy töissä päivittäin keskivertopalkalla.
 
tätä en toivoisi koskaan.
Mä oon miettinyt tota avioehtojuttua myös. Jos mies haluis naimisiin ja lapsia mut myös avioehdon. Periaatteessa hyvä asia ja tietysti "vakuutus" omien raha-asioiden varalle. Mutta tarkottaisi silloin, että miän vakuuttaisin itseni myös omilla keinoillani juuri sen saman eron varalle.. Tää on kauhuskenaario mulle, mutta perusteet on täysin samat mun kohdalla kuin monella miehelläkin on ton avioehdon varalta.
Jos mies vaatis mua suostumaan avioehtoon, hän saisi myöskin suostua napisematta minun "vakuutukseeni".

Jos nyt ei mennä siihen, että periaatteessa jos koko ajan ajattelisin, että mies olis jo lähtökohtaisesti ollut se ajatus mielessä, et mitä jos tästä erotaan, niin sitten...
Lähtökohtaisesti ei erota. Jos se tulis eteen, ei siinä konkurssissa enää lusikkojen jakaminen merkitsis mulle, koska pidän avioliittoa tärkeämpänä.
Menettäisin niin paljon miehessä, että rahasta viis.

Mutta jos avioehto olis nyt sitten ehto. Jos olisi esimerkiksi laki, joka määräisi avioehdon tai se pitäisi olla, myös MINÄ vakuuttaisin itseni, tekisin sitten myös ne omat ratkaisut asian suhteen, että MYÖS MINÄ olisinkin sitten "vakuutettu."

Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että hankkisin täysin uuden ammatin, missä tienaisin sen verran, että pystyisin tarvittaessa elättämään lapset yksinkin. Eli jos minä olisin kotiäitinä pitkään ja eläke ei kertyisi, rahat menis taloudenpitoon eikä mihinkään pankkitileille, niin jos se ero tosiaan tulisi, mitä mies ounastelisi jo alkuun, niin minä olisinkin siinä vakuuttamatta ja vanhana kipeänä mummona miettisin, miten venyttäisin eläkepennit lääkkeisiin ja huolehtisin lapsetkin..

Eli käytännössä "perhe-elämä" minun ja miehen välillä olis se, että rahat olis erikseen.
Mä opiskelisin niin pitkään kuin musta tuntuu, että pystyisin itse elättämään itseni + lapseni + mahdollisesti eteen tulevat velanmaksut sen eron tapahtuessa.
Miettisin hyvin tarkkaan lapsiluvun, voisinko elättää yhden tai kaksi lasta, enempään ei yhden tulot riittäisi kun ottaa huomioon, että jos erotaan ja joutuu maksaan velkoja, menis niin tiukalle.

Lapset,korkeintaan kaksi tai yhden tekisin myöhään, sitten likempänä neljääkymmentä, kun olis jo jalka tiukasti työelämän ovenraossa, lapsi menisi päivähoitoon luonnollisesti, eikä tulisi kotihoitoa. Koska minä "vakuuttaisin" itselleni itsekkäästi sitä vanhuuseläkettä mitä nyt vain ei kerry kotivuosista.

Siinä olis molemmilla vakuutukset sitten voimassa. Onnesta en sitten sano mitään, enkä siitä, mitä siltä perhe-elämältä alunperin oltiin toivottu..
Kauhuskenaario pikemminkin, itse haluaisin monta lasta, mutta tiedän, että jos mies lähtee suhteeseen sillä mielin, että jos erotaan, niin minäkin joudun tekemään sen saman vakuutuksen ja siitä sitten nuo järkiratkaisut.



 
Hurja tunnelataus
pieneen asiaan. Eihän se avioehdon teko tarkoita sitä, että millään tasolla suunnittelisi eroa. Rutiinijuttu. Ei kukaan suunnittele tulipaloakaan, tai kukaan normaali siis, jos ottaa palovakuutuksen tai kuolemaa, kun ottaa henkivakuutuksen. Ei siihen avioehtoon kuulu tunteiden lataaminen ja tuollaiset pähkäilyt yhtään sen enempää! Ihan kuin se olisi joku loukkaus, mikä on outo ajattelutapa minun mielestäni, mutta muut saavat olla eri mieltä...
 
ei suinkaan tunteellista vaan yhtä järkevää..
ei mikään tunnelataus. Kliinisen selkeää järkevää ja tavoitehakuista suunnittelua. Samoin järkevin perustein kuin miehelläkin. Rutiinijuttu myös naisella järjestää elämänsä niin, että ei pääse tulemaan niitä pahoja tilanteita. Tunteet voidaan kyllä jäädyttää ja tehdä selkeät suunnitelmat, miten sen elämän pitää mennä. Ja ottaa kaikki järkiperusteet huomioon. Tästä ketjusta olen saanut niitä älyttömän määrän lisää.

Pikemminkin tunteet on tossa skenaariossa jäädytetty, ajatellaan niin järjellä sitten samoin perustein kuin mieskin. Ihan hetkeksi jos asetut naisen asemaan tuohon tilanteeseen, niin voi aueta myös toisen näkökulma.

Jos mies haluaa lapsia ja niille kohtalaisen hyvän elämän tai kotihoidon, saa sitten miettiä myös minun puolestani, miten minä kartutan itselleni vanhuuseläkettä tai pärjään sitä samaa juttua varten, mitä varten hän haluaisi avioehdon.

 
Näköjään erityisen moderni nainen
Alkuperäinen kirjoittaja tätä en toivoisi koskaan.:
Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että hankkisin täysin uuden ammatin, missä tienaisin sen verran, että pystyisin tarvittaessa elättämään lapset yksinkin. ...

Mä opiskelisin niin pitkään kuin musta tuntuu, että pystyisin itse elättämään itseni + lapseni + mahdollisesti eteen tulevat velanmaksut sen eron tapahtuessa.
Miettisin hyvin tarkkaan lapsiluvun, voisinko elättää yhden tai kaksi lasta, enempään ei yhden tulot riittäisi kun ottaa huomioon, että jos erotaan ja joutuu maksaan velkoja, menis niin tiukalle.

Lapset,korkeintaan kaksi tai yhden tekisin myöhään, sitten likempänä neljääkymmentä, kun olis jo jalka tiukasti työelämän ovenraossa, lapsi menisi päivähoitoon luonnollisesti, eikä tulisi kotihoitoa. Koska minä "vakuuttaisin" itselleni itsekkäästi sitä vanhuuseläkettä mitä nyt vain ei kerry kotivuosista.
Nytkö (ilman avioehtoa) sitten menet naimisiin sillä ajatuksella, että "kyllä mies elättää", eikä sun tartte miettiä perheen toimeentuloa millään lailla? Oletko tullut kenties aikakoneella jostain viisikymmen-luvulta 8/?!

Minä kun olen luullut että tuo kuvaamasi "vakuutus" olisi nykynaiselle jo ihan itsestäänselvyys oli avioehtoa tai ei - että siis kouluttaudutaan, hankitaan perheelle rahaa, ja lapsiluku päätetään sen mukaan, kuinka monta jälkeläistä pystytään elättämään. Ilmeisesti kuitenkin teitä "pikkurouvia" vielä jostain löytyy, joille koulutus on vain välttämätön paha, mieluummin jäädään miehen elätiksi ja kotiin tekemään lapsia. Huh huh.
 
ei tarvi huhhutella
en todellakaan, vaan ihan samalla tavoin kuin muutkin, mutta se on vaan vastine tolle avioehtoehdotukselle. Avioehto sopii mulle loistavasti, mäkin sitten vain vakuutan oman tulevaisuuteni sen tuntemattoman varalle, mitä varten toinen tarvii avioehdon.
Ei tarvi puhua erosta. voidaan puhua vaikka tuntemattomasta tekijästä X, joka uhkaa miestä. Jos se sama uhka X uhkais samassa parisuhteessa naista, niin pakkohan sitä on naisenkin jotain keksiä :) eiks niin..
Itsestäänselväähän se on naisellekin, just tuo, et kouluttaudutaan sitten ja suunnitellaan elämä sille mallille, et pystyy yhdistään työn ja mahdollisen perheen. Oletko itse viiskymmenluvulta kun kuvittelet, että naisetkaan ei turvais tulevaisuuttaan? Kun miehistäkään ei nykyään tahdo tietää, mitä ne pienessä päässään ajaa takaa, kun menee naimisiin ja silti takaraivossa tykyttää, et kuitenkin tästä jos erotaan.. Miten sellaseen lopulta luottaa. Sikspä hakupaperit heti vetämään uusiin mahdollisuuksiin.
 
lisäksi vielä.
alunperin kuitenkin jos oletetaan et niitä lapsia tehdään yhdessä, tilanne on helpompi järjestää, mut jos se uhkaava pelottava tekijä X, joka pelottaa miestä, tulisi, niin naisen on jokatapauksessa laskeskeltava pennit niin, et lasten kans pärjää. Koska jos se olis niin realistinen vaihtoehto, että mies menis haluamaan avioehtoa, niin pakkohan sen olis olla yhtä realistinen samassa parisuhteessa naisellekin.

Useimmat naiset vaan pystyy miehen kanssa suunnittelemaan sitä perhettä niin, että tietää, ettei mieskään epäile hommaa alusta saakka, vaan se on ihan yhteinen päätös koettaa selviytyä hyvästä ja pahasta. Sit kun mies epäileekin, niin siinä joutuu aika tavalla eri lähtökohdista nainenkin järjestelemään asiansa. Onneksi se on nykyään helppoa.

Naisen on vain aika vaikee olla moderni nainen, haluta perhettä ja työelämää ja sovitella niitä. Et voi olla äiti, kun ei tule tuloja tarpeeks ja ei kerry eläke ja et voi olla töissä kovin haluttu työntekijä, jos haluat lapsia. Molemmat siinä aina kärsii.

Ehkä olis parasta vain pätkästä piuhat poikki, niin ei tarttis ajatella liian vaikeita.
 
"vakuutus " !!
Sinun tapauksessa siis miehellä on varallisuutta ja tai tulee saamaan suurehkon perinnön joku päivä. Sinulla taas näitä ei ole, nähtävästi.
Kauhulla ajattelen minkälainen vääntö teillä mahtaa olla kun kotivakuutus pitää hankkia, kynsin hampain et sitä nähtävästi halua, eihän teille mitään vahinkoa tietenkään tapahdu .
Jos te molemmat lähdette samalta viivalta liittoon, yhtä köyhinä tai yhtä rikkaina, eikä kumpikaan tule saamaan perintöä, silloin avioehto ei niin tarpeellinen.
Minä varakkaanpana halusin avioehdon ja puolisoni myös halusi.
Avioehtopaperia ei ole vielä tarvittu hakea holvista.
 
Näköjään erityisen moderni nainen
Sinä "vakuutuksen" haikailija. Väität ettei ajattelusi ole vanhanaikaista, ja silti sinä:

* automaattisesti ajattelet että NAINEN on se, joka jää lasten kanssa kotiin
* ajattelet ettei naimisiin menevän tarvitse kouluttautua
* ajattelet että mies elättää perheen, jolloin naisen tuloilla ei ole merkitystä jos eroa ei vain tule.
* ajattelet että MIES on automaattisesti se, joka avioehdosta hyötyy.

Moderni nainen hankkii koulutuksen ja hyvä työpaikan, koska haluaa itse vastata elatuksestaan ja osallistua lastensakin kuluihin. Modernille naisen ei ajattele, että on itsestäänselvää, että äiti on se, joka jää (vuosiksi) lasten kanssa kotiin, ja jonka ura kärsii lisääntymisestä. Moderni nainen ei myöskään rinnasta automaattisesti että "parisuhteen rikkaampi osapuoli = mies", tai että avioerossa lapset jäisivät äidille.

Ajattelutapasi on siis todellakin hyvin vanhanaikainen. Enkä ymmärrä, miten mies varautuu mielestäsi avioehdolla eroon sen enempää, kuin sinä varautuisit eroon kieltäytymällä avioehdosta. Jos ei kerran aio ikinä erota, niin eihän sillä tehdyllä avioehdolla ole mitään merkitystä, eikös niin?!

 
älä laita sanoja mun suuhun
älä laita sanoja minun suuhuni. Sinä tuon sanoit, en minä.
Minun mielestäni jokaisen naisen ja miehen pitäisi kouluttautua.

Enkä ajattele, että naisen pitäisi hoitaa lapsia, minuakin on isä hoitanut pitkään, kun äiti oli töissä. en ajattele, että mies elättää perheen. minunkin perhettä on äiti elättänyt pitkään. Samasta kattilasta silti on aina syöty, elätti äiti tai isä, tai molemmat.

Perhe elätetään yhdessä, mutta jos mies lähtökohtaisesti suunnittelee, että jos tästä erotaan,, joutuu nainenkin lähtökohtaisesti sitten tekemään niin, että jos joutuukin yksin eikä yhdessä hoitelemaan lapset. Naiset yleensä miehen kanssa suunnittelee lapset ja elättää ne, mut tossa naiselta vaaditaan jo enemmän, koska hän joutuu varatutumaan siihen, että joutuu elättään lapset ihan yksin. Aivan sama tilanne myös miehen kohdalla, jos nainen lähtee ja miettii eroa jo naimisiin mennessä. Silloin mieskin joutuu ne yksin elättämään. Tasa-arvoinen tilanne siis.

Avioehdosta ei hyödy kumpikaan, jos ei erota. Minulle avioehto käy mainiosti, jos mies myös ottaa huomioon, että silloin myös minä olen myötämielinen asialle, ja teen myös omia ratkaisuja. Esimerkiksi nuorena on turha saada lapsia, jos onkin pitkään kotona. Jos tulee ero ja joutuu yksinhuoltajaksi, on vaikea saada äitiysputken jälkeen töitä, eikä ole tuloja tarpeeksi pärjätä. Samoin on aika tyhjän päällä kun ei ole lasten kanssa pystynyt varautua tilanteeseen, vaikka jo alusta asti tiesi, että niin siinä tulee käymään tilanteessa X, koska mies sen suunnitteli niin. Siksi se myös rajoittaa naisen raskaaksitulemisen ajankohtaa. Vasta kun on tienannut niin, et tietää pystyvänsä elättään lapset, uskaltaa niitä tehdä. Ennen ei. Siksi naisen pitää varautua myös asiaan.

Nimenomaan väitän, että naisella ei olisi mitään mahdollisuuttakaan olla muutakuin moderni nainen tilanteessa, missä miehellä kuitenkin lähtökohtaisesti pelottaa mennä naimisiin. Se pelko kyllä tarttuu varmasti. Siinä nainenkin tietää, ettei tästä perhettä tule, kun ei uskalla tehdä nuorena lapsia, eikä voi luottaa siihen, et ne yhdessä elätetään. Että näin..
 
Näköjään erityisen moderni nainen
En vieläkään ymmärrä, miksi nainen toimisi yhtään eri lailla, oli sitten menossa naimisiin, tai allekirjoittamassa avioehtoa tai ei. Jos sinun mielestäsi pitää toimia eri lailla, niin sehän nimenomaan tarkoittaa, että ilman avioehtoa nainen olisi ns. heittäytynyt miehen elättämäksi kotirouvaksi. Eli että vasta avioehdollisessa avioliitossa naisenkin pitää miettiä taloudellisia näkökulmia. Minun näkemykseni mukaan moderni nainen ottaa talousasiat huomioon joka tapauksessa, ei vasta sitten kun on pakko ( = kun miehen tarjoama elatus ei ole varmaa).
Nimenomaan väitän, että naisella ei olisi mitään mahdollisuuttakaan olla muutakuin moderni nainen tilanteessa, missä miehellä kuitenkin lähtökohtaisesti pelottaa mennä naimisiin.
Eli ilman avioehtoa nainen voi olla muutakin kuin moderni nainen, ja jättää raha-asiat miehen huolehdittavaksi? Tätä ajatusta minä en ymmärrä, että kuinka kukaan itsenäinen aikuinen nainen haluaa missään tilanteessa jättäytyä vanhojen perinteiden mukaiseen "pikkurouvan" rooliin. Vaikka talous olisi kuinka turvattu ( = naimisiin menty rikkaan miehen kanssa ilman avioehtoa), miten kukaan itseään arvostava nainen haluaisi taantua viisikymmentä vuotta taaksepäin, jättäytyä ilman hyvää koulutusta ja antaa miehen yksin huolehtia perheen taloudesta?
 
sivhos
Avioehto on toisaalta muodollisuus,toisaalta tehokas tapa suojata omaa omaisuutta onnenonkijoilta.Ei sitä pidä ottaa loukkauksena.Avioehdon voi purkaa jos aikanaan alkaa asiat olla sillä mallilla.Omaa omaisuutta voi jakaa mielinmäärin ja kelle hyvänsä, jos siltä tuntuu.
 
vielä muutama sana
et vieläkään ymmärtänyt pointtiani rakas watson...
Ilman avioehtoa nainen voi oletettavasti lähtökohtaisesti uskoa, että perhe elätetään yhdessä ja projekti ja lapsukaiset on yhteiset ja yhteisesti ollaan niistä vastuussa sekä avioliitossa, että jos sattuu ero eikö?

Mut jos toinen puoliso on sitä mieltä et pitää olla avioehto, voi toinen ajatella, että mitäs sitten jos ensimmäinen kuitenkin haluaa erota ja on valmistautunut jo eroon ja voi käydä niin, että toinen kuitenkin joutuu ajattelemaan, että ensimmäinen petaa jo eron varalle asiansa ja sitten voi käydä niin, että hän voi joutua tilanteeseen, missä onkin lasten kans ihan puilla paljailla.. Tai siis tossa ekajutussa voi laskeskella, et homma on yhteinen, mut tokajutussa voi kaikki elatuksen murheet kaatua toisen niskaan ja sit jos ei ole yhtään kerennyt varautua, voi olla aika hankala tilanne..
Ylipäätään nuo tekniset asiat ymmärrän järjellä, mutta tuo tuo sellasta levottomuutta kuitenkin luottamukseen jollain tasolla. Et jos toinen kuitenkin ajattelee, et jos tästä erotaan ja pelkää.

En oikein niinkään ajattele, miten kirjotat tuossa. Kyllä jokaiselle ihmiselle esimerkiks elämäntyö on tärkeetä jo ihan korvien välin kannalta. Toisaalta ne pikkurouvat siellä kotona tekee moni kovasti myös TYÖTÄ jos et tiennyt, ja mä olen nähnyt ehkä liikaakin perheitä, missä äiti on lopulta se, joka elättää, meilläkin oli isä se pikkurouva välillä, ja koville sekin joutui. Lisäks tässä kun lama pukkaa taas päälle, ei niitä rikkaita pankkitilejä taida oikeasti olla yhtään missään lopulta.
Siks se onkin helpointa, et olis yhtä paljon niitä lusikoita ja arvostusta toiseen, jos pistäis hynttyyt yhteen. Eihän se monesti niin ihan mene, mutta noin teoriassa ainakin.

vähän taidettiin kärjistää asiaa puolin ja toisin, toisaalta kun väitteleminen on niin mukavaa, kun ei tarvi oikeasti tehdä tällasta päätöstä. ;) ja kun joku oikeasti tykkäiskin väitellä.
Voishan se olla, että kun oikein rakastua räpsähtäis, niin ehkä siinä kuitenkin lopulta pistäis asioita tärkeysjärjestykseen.

Mut toivois vaan, et tuo ei niinkuin sais liikaa jotenkin sellasta painoarvoa, tai pyöris liikaa mielessä, että ensisijaisesti olis ne luottamuksen tunteet ja arvostuksen tunteet ja ajatus, et vois ja luottais jakaa koko elämänsä toisen kanssa. Voihan se nimittäin olla niinkin että hyvässä ja pahassa sitä yhdessä joutuu tai saa olla. Entäs jos saamisetkin muuttuu velaks.. Sillonkin haluis kuitenkin yhteistä parasta.

ÖÖ totanoin no lopulta kaikki tekee itse kuin hyväks näkee. Mä vaan kyllä nostaisin vakavan kissan pöydälle, jos mies kosis ja ilmottas avioehdosta samaan syssyyn.
Ainakin sen yhteisen elämän perusteista kyllä vois vääntää kättä ihan sovinnolla, mut kun homma on musta melko vakava juttu lopulta. Ettei ihan niin vain tosta erota tai olla pistämässä niitä lusikoita jakoon.
 
Miten niin?
[quote="]
Ilman avioehtoa nainen voi oletettavasti lähtökohtaisesti uskoa, että perhe elätetään yhdessä ja projekti ja lapsukaiset on yhteiset ja yhteisesti ollaan niistä vastuussa sekä avioliitossa, että jos sattuu ero eikö? [/quote]


Miten niin??

ÖÖ totanoin no lopulta kaikki tekee itse kuin hyväks näkee. Mä vaan kyllä nostaisin vakavan kissan pöydälle, jos mies kosis ja ilmottas avioehdosta samaan syssyyn.

Minä taas en

 
-Witchie
Alkuperäinen kirjoittaja sivhos:
Avioehto on toisaalta muodollisuus,toisaalta tehokas tapa suojata omaa omaisuutta onnenonkijoilta.Ei sitä pidä ottaa loukkauksena.Avioehdon voi purkaa jos aikanaan alkaa asiat olla sillä mallilla.
Ja siis täh? Oletteko te kaikki keskusteluun osallistuneet avioehdon puoltajat tätä mieltä?

Minä ajattelen niin, että, jos on omaisuutta, jota ei halua jakaa, ei kannata mennä naimisiin - tai varsinkaan sen tyypin KANSSA ei kannata mennä naimisiin, joka ei halua jakaa.

Ajattelen myös niin, että niin kauan kuin "asiat eivät ole sillä mallilla", että uskaltaisi ajatella jakavansa omaisuuttaan, ei kannata kosia eikä myöntyä kosintaan.

Miksi teillä on niin kova hinku naimisiin?



 
Siksi, että
naimisiin mennään ihmisen eikä omaisuuden kanssa. Siksi sen voi avioehdolla rajata pois sotkemasta asiaa. Miksi omaisuus pitää väkisin tunkea mukaan kahden ihmisen, siis persoonan liittoon? Eihän sen jakaminen suhteeseen enää mitään lisäarvoa tuo!
 
-Witchie
Alkuperäinen kirjoittaja Siksi:
naimisiin mennään ihmisen eikä omaisuuden kanssa. Siksi sen voi avioehdolla rajata pois sotkemasta asiaa. Miksi omaisuus pitää väkisin tunkea mukaan kahden ihmisen, siis persoonan liittoon? Eihän sen jakaminen suhteeseen enää mitään lisäarvoa tuo!
Ok. Jos sinä kosisit minua etkä olisi valmis jakamaan omaisuuttasi (jota lienee todella paljon, jos haluat avioehdon) vähempiosaisille, en suostuisi menemään kanssasi naimisiin - harkitsisin vakavasti haluanko edes nähdä sinua enää.

Jos minä kosisin sinua ja vänkäisit avioehtoa, koska minulla on multimiljoonia, voisimme sopia, että lahjoitan omaisuuteni pois välittömästi lapsillemme tasan ja muihinkin tarkoituksiin, emme tarvitsisi avioehtoa, eikö vaan? Minusta sinä olisit ihailtava persoona ja minusta kanssasi olisi mukavaa mennä naimisiin.

Jos minun pitäisi miettiä sekunnin murto-osaakaan sitä, että haluaisinko avioehdon avioaikeissani, en kosisi ketään. Miksi minä haluaisin jakaa koko loppuelämäni jonkun kanssa, johon en luota sen vertaa, että haluan avioehdon?
 

Yhteistyössä