Avioeroko edessä?

["Väsynyt"]

Ensinnäkin mieheni on mahtava. Auttaa lasten kanssa, tekee ainakin puolet kotitöistä ja yrittää muutenkin kaikkensa.

MUTTA mitä tehdä kun mikään ei tunnu miltään?

Oltiin jo avioeron partaalla mutta pariterapian myötä päästiin yli pahimmasta. 7v yhteiseloa takana ja nyt on käynyt klassiset, ollaan kavereita joilla yhteiset intressit: lapset.

Tiedän että parisuhteet vaatii paljon työtä ja hoitoa, meidän on jäänyt heitteille.
Nyt olen siinä pisteessä että mies ei enää seksuaalisesti innosta ja muutenkin hänen puheensa ja tekemisensä lähinnä ärsyttää.

Nuorena ihmisenä ei tunnu hyvältä jäädä tuleen makaamaan mutta onko typerää jättää upea mies ja lähteä kaivamaan kultaa kovilla kustannuksilla?

 

[Criminal Mind]

Ettei ois siulla joku oma kriisi meneillään? "kun mikään ei tunnu miltään..."

 

[astrolabe]

Ei teillä tunnu suuria ongelmia olevan, hormonituotannon kannalta läheisyyden lisääminen pitäisi nostaa kiintymystasoa.

 

["vieras"]

Ehkäpä sulla (ja nykyihmisillä muutenkin) on täysin epärealistiset käsitykset avioliitosta ja parisuhteesta? Kuvitellaan, että kaiken pitää olla päivästä toiseen vaaleanpunaista unelmaa, täynnä romantiikkaa ja intohimoa, suuria tunteita ja ikuista onnea. Ja sitten kun sitä ei ole, niin ahdistutaan ja lähdetään etsimään sitä muualta.

Ihmisiltä on kateissa täysin ymmärrys siitä, mikä on normaalia ja hyvää arkea parisuhteessa. Ei parisuhde oikeasti ole sellaista, mitä romanttiset hömppäleffat antavat ymmärtää, tai mitä muu media antaa sen ymmärtää olevan. Ei kenenkään parisuhteessa olla päivästä toiseen kuin vastarakastuneita, kyllä se tottuminen ja rakastaminen tulevat arkeen mukaan pakostakin jossain vaiheessa.

 

[tutkimusten mukaan]

Ei teillä tunnu suuria ongelmia olevan, hormonituotannon kannalta läheisyyden lisääminen pitäisi nostaa kiintymystasoa.

Ihanan kliinistä.

 

[astrolabe]

Ihanan kliinistä.

Noh, oksitosiini, dopamiini, serotoniini etc.vaan tuntuu hyvältä. Miksei tiedettä voisi ottaa mukaan? Enemmän kaulailuaikaa yhdesä, puhumista höpöhöpöstä ja toistensa haistelemista. Ei moni kiistäisi ideaa siitä, että uuteen vauvaansa ois helpompi kiintyä, kun ois paljon iholla?

 

["Vieras"]

Eilinen kyllä ainakin täällä todisti Astrolaben näkemystä taas kerran todeksi: Ilta kaupungilla miehen kanssa, läheisyyttä, naurua, vähän jännitystä ja yhteinen tavoite, ja tulos:

Onnellinen aamu saman peiton alla, hyväntuulinen aamiaishetki ja sitten hyvä, rauhallinen olo, vaikka mitään sen ihmeempää ei olekaan tapahtumassa.

Eikö muka niskasuukko, halaus ja hellät sanat vaikuta sinuun mitenkään? Ehkä jotenkin alitajuisesti torjut ne, syystä tai toisesta. Tutki sitä syytä, älä hae koko ajan selitystä itsesi ulkopuolelta.

Jos olet joskus rakastanut miestäsi, niin on ihan mahdollista löytää se uudestaan.

 

[HopeaToffee]

Komppaan Astroa tässä kohtaa täysin. Lisäisin vielä, että jos nainen käyttää hormonaalista ehkäisyä, niin sekin on omiaan sotkemaan kehon kemiallisen viestijärjestelmän, kuukleta feremonit. Ehkä käytössä oleva ehkäisymenetelmä latistaa naisen tuntemukset?
Toiseksi avioliittoleiri esim Kataja ry:n kautta voisi auttaa.
Toivottavasti löydätte taas toisenne.

 

["vieras"]

mun mielestä toi kuullostaa siltä että teillä menee ihan hyvin. ei voi olettaa että sellanen alkuhuuma ja rakastumisen tunne kestää 7 vuotta

 

["väsynyt"]

En mä mitään rakastumisen tunnetta kaipaa, mut jos toinen jatkuvasti vituttaa vaikka asioita on jo selvitetty pidemmän aikaa...

Kyllä se huuma on aika kauan sitten hiipunut ja silti olen ollut onnellinen mutta nyt vaan tuntuu et onko mitään järkeä olla suhteessa jista on vain hyötyä mutta ei tunnetta...

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28810987]Ehkäpä sulla (ja nykyihmisillä muutenkin) on täysin epärealistiset käsitykset avioliitosta ja parisuhteesta? Kuvitellaan, että kaiken pitää olla päivästä toiseen vaaleanpunaista unelmaa, täynnä romantiikkaa ja intohimoa, suuria tunteita ja ikuista onnea. Ja sitten kun sitä ei ole, niin ahdistutaan ja lähdetään etsimään sitä muualta.

Ihmisiltä on kateissa täysin ymmärrys siitä, mikä on normaalia ja hyvää arkea parisuhteessa. Ei parisuhde oikeasti ole sellaista, mitä romanttiset hömppäleffat antavat ymmärtää, tai mitä muu media antaa sen ymmärtää olevan. Ei kenenkään parisuhteessa olla päivästä toiseen kuin vastarakastuneita, kyllä se tottuminen ja rakastaminen tulevat arkeen mukaan pakostakin jossain vaiheessa.[/QUOTE]

Täysin samaa mieltä, nykyihmisillä ei ole mitään käsitystä siittä mitä on se ns.arkirakkaus.

Itsekin olen ollut nyt parisuhteessa kohta 10 vuotta saman naisen kanssa, 1 vuosi oli huumaa, toinen tasottelua ja kolmas ihan täyttä paskaa(riitaa pääosin rahasta, yhteiselämisestä kun toisen naama alkoi vituttamaan...yms).

Mutta jos olisimme eronneet silloin 3 vuoden jälkeen puolisostani, niin kaduttaisi ihan älyttömästi nyt. Tällä hetkellä en ole ollut puolisoni kanssa onnellisempi koskaan, kuin ennen. Suhde vaatii töitä kummaltakin osapuolelta ja jos toinen osapuoli itkee täällä sitä, kuinka mies laiminlyö suhdetta...yms ei anna huomiota tarpeeksi, on peiliinkatsomisen paikka valittajalla. Kommunikaatiossa on puutetta ja usein miehet eivät ymmärrä mitään, jollei rautalangasta väännä.

Ei siihen mitään pariterapiaa tarvita, eikä varsinkaan sitä että erolla uhkaillaan aina kun riitaa tulee. Suosittelen varaamaan esim. kylpylä viikonlopun, lomamatkan...yms ja ketjun aloittaja lähtee äijänsä kanssa kahdestaan lomalle. Sitten tekevät yhdessä asioita, niin ihan varmana rupeaa toimimaan homma.

80% parisuhteesta elämisestä on jotakin ihan muuta kuin ruusuja ja nyyhkyleffoja. Pitkässä liitossa on väkisin erimielisyyksiä ja seksi, tunteet...yms laimenee. Mutta jos ero on ainut ratkaisu kaikkeen(kuten tällä palstalla palstamammat sitä ensimmäisenä ehdottelevat), niin on turha itkeä että elämä on yh-äitinä ihan anaalista. Eikä se keskustelukaan yksin auta, vaan 2-4 vuodessa pitäisi pystyä ottaa irtiottoja ja unohtaa isän/äidin roolit ja muistaa, että vaimolla sekä miehellä on kummallakin täytettävänä aviolliset velvollisuudet toisilleen, eli suomennettuna vaimon pitäisi muistaa olla äidin roolin ohessa myös vaimo ja isän muistaa olla vaimolleen mies.

En yhtään ihmettele, että miksi lähes 50% liitoista päättyy avioeroon. Itse ainakin pyrin selvittämään viimeiseen asti ongelmat ja sitä eron ottaminen vaatii aika korkeaa kynnystä.

 

[Joxu]

Ei pidä odottaa, mitään ylifanaattista, ylitsepursuavaa lässynlää höpö romantiikkaa. Mee elokuviin, jos yli siirappista, sokerihattara unelmaa kaipaat. Normaalissa parisuhteessa on välillä huonot ja hyvät kautensa. Kannattaako kaikkea heittää menemään vaan sen takia, kun nyt sattuu vaan toinen ärsyttämään. Se kuuluukin mennä välillä noin, kaks erilaista ihmistä jakaa samaa arkea, niin siinä ei välty aina ärsyyntymiseltä ja kiukulta. Mitä oikein odotat sun mieheltä? Mitä hänen pitäis tehä, että olisit tyytyväinen? Tee aloite ja vaikka halaa, katso, miten sun mies reagoi. Miehes tuskin ajattelee samalla tavalla, kuin sinä. Hän on siihen tyytyny, mitä hälle annetaan. Musta tuntuu, että ongelma olet sinä itse. Korjaa asennettas ja rupee ohimennen silittelemään miestäs jne. Iltasin mekin ollaan kaksin miehen kanssa. Tytär hyvin harvoin on missään yötä. Paitsi nyt perjantaina oli vuoden tauon jälkeen ja me mieheni kanssa katottiin elokuvia ja köllöteltiin vierekkäin . Iltasinkin ollaan vaan. Halitaan ja pusaillaan paljon, myös silloin, kun ollaan riidelty ja toinen ärsyttää, niin hakeudutaan siitä huolimatta toistemme lähelle. Yht'äkkiä sitä vaan huomaa, ettei toinen ärsyttäkkään enää ja huomaa, että oma asenne, siinä oli korjauksen tarpeessa. Otetaan välillä etäisyyttä, mä matskustan sillontällön tyttäreni kanssa entiseen kotikaupunkiini ja tuo tekeekin aina, virkistys liikkeen meillä ja voi kuinka onkin ihana palata kotiin oman rakaan luo . Sopivasti omaa- aikaa ja hengitystilaa, sen jälkeen huomaa taas, että toinen onkin ihan huippu.

 

["miimii"]

Oma kokemus (17vuotta) parisuhteesta on sellainen, että ensisijaisesti mieti oletko onnellinen itsesi kanssa. Kun rakastaa itseään ja pitää huolta itsestään naisena, on vasta mahdollisuus olla onnellinen parisuhteessa. Meille tärkeää on että on säännöllisesti edes hetki aikaa kaksin, iltaisin lasten mentyä nukkumaan edes pari iltaa viikossa keskitytään toisiimme, ei pelkästään tv:n ja netin tuijottelua. Ja myös silloin tällöin erossa oleminen vaikka viikonlopun verran lähentää taas kun nähdään, ehtii kaivata toista.

Kannattaa ilman muuta yrittää vielä ja pohtia ihan sun oman elämän kuviot, voitko itse tehdä jotain asioille/ asenteillesi?