Hae Anna.fi-sivustolta

Avioliitto virhe, näin jälkeenpäin ajateltuna?

Viestiketju osiossa 'Avioero' , käynnistäjänä täysin solmussa, 18.05.2008.

  1. täysin solmussa Vierailija

    Olen totaalisessa umpikujassa.

    Minulla on miespuolinen ystävä, tuttu, mikä vaan, jonka olen tuntenut kauemmin kuin oman aviomieheni ja alusta asti, heti ensitapaamisesta lähtien välillämme on ollut aivan uskomaton kemia.

    Vuosien varrella on ollut enemmän tai vähemmän viritystä, mutta parisuhteesta ei ole ikinä keskusteltu, kun jompikumpi on aina ollut varattu.

    Vielä hääpäivänäni mietin, että jos tämä toinen soittaisi ja sanoisi, että olenko varma haluanko naimisiin, olisin voinut silmänräpäyksessä perua häät, mutta koska hän toivotti onnea elämälle, päädyin siihen ratkaisuun, että olen menossa oikean miehen kanssa naimisiin, että tämä toinen on vain haihatusta, harhaa.

    No, eipä tämä viritys ja sähkö väliltämme ole kadonnut ja tunnen häntä kohtaan (olen aina tuntenut) sellaisia tunteita, että en osaa niitä sanoin kuvata.

    Edelleenkään emme tietysti ole puhuneet parisuhteesta (koska olen naimisissa), mutta nyt, n 5 vuoden avioliiton jälkeen minusta alkaa tuntua, että tämä on niin väärin miestäni kohtaan, että olen mennyt alun alkuaankin vääristä syistä naimisiin, ja hän ansaitsisi parempaa. Vaihtoehto on se, että olisin yksin tai tässä avioliitossa, enkä juuri tällä hetkellä osaa ajatella kumpi on parempi.

    Minulla ei siis edelleenkään ole luultavasti minkäänlaisia mahdollisuuksia parisuhteeseen tämän tutun miehen kanssa, olemme hyviä ystäviä, mutta jostain syystä hän ei ole ikinä osannut (?) ajatella minua kumppanina, vaikka tätä yhteistä ystävyystaivalta hänen kanssaan on kestänyt jo kohta 10 vuotta. Sillä välin minulta on loppunut kolme, samoin häneltä kolme, pitkää suhdetta, joista osa ovat olleet vakaviakin, mutta meidän välillämme yhteys vain säilyy.

    Eli vaihtoehdot olisivat toisaalta se, että joko pysyisin taloudellisesti turvallisessa avioliitossa työnarkomaani miehen kanssa, joka rakastaa minua ja haluaa turvata kaikin puolin elämäni, mutta jonka kanssa en "tunne" mitään, en ole oikeastaan tuntenutkaan, eikä meillä ole juuri muuta yhteistä kuin hänen työnsä. Olen ajoittain aidosti onnellinen roolissani miehen vaimona, mutta usein minua ahdistaa se, että elämämme pyörii vain hänen työnsä ympärillä (on ollut tällaista alusta asti, se ei vain jotenkaan häirinnyt aiemmin). Ja toisaalta se, että jättäisin kaiken ja joutuisin aloittamaan tyhjästä, minulla ei ole omaisuutta, ei rahaa, ei työpaikkaa (tällä hetkellä olen olosuhteiden pakosta työttömänä, koska minun pitää osallistua miehen työn vaatimaan edustustoimintaan), ei mitään. Mutta ehkä sillä pääsisin tästä syyllisyydestä, että olen ehkä ihan vääristä syistä naimisissa. :(

    En voi puhua asiasta kenellekään, koska kaikkien muiden silmissä elämämme on "täydellistä" (lapsia ei ole, koska niidenkin ajatteleminen ahdistaa), enkä usko, että monikaan tajuaisi näitä tunteita. Olen ajatellut meneväni jollekin terapeutille keskustelemaan, koska oman pään sisällä ei saa mitään selväksi. Koko ajan nimittäin tiedän, että jos tämä toinen mies ilmaisisi, että olen hänen elämänsä nainen, en hetkeäkään epäröisi vaan lähtisin. Eli ei ole kovin reilua olla naimisissa tällaisten ajatusten kanssa.

    Voi tietysti olla, että tämä on joku ohimenevä kriisi, mutta jos ei olekaan?
     
  2. Hae ammattiapua Vierailija

    Mene keskustelemaan ammattiauttajan kanssa, älä tee yksinäsi mitään ratkaisevia päätöksiä, joita mahdollisesti joutuisit myöhemmin vain katumaan. Tämän toisen miehen varaan älä laske yhtään mitään. Ethän itse asiassa tiedä kuinka läheisempi suhde tämän kanssa käytännön arjessa toimisi.
     
  3. 57ruj Vierailija

    Voi tietysti olla, että tämä on joku ohimenevä kriisi, mutta jos ei olekaan?[/quote]

    ei tuo nyt kovin ohimenevältä kuulosta jos kerta 10v kestäny noin. en oikein osaa sanoa mitä sinun kannattaisi tehdä, kun itsekin olen ihminen joka on sössinyt asiasansa aika nätisti, niin ei minusta ole neuvomaan toisia. mutta rahan takia, siis pelkän sen takia, ei kyllä kannata olla kenenkään kanssa ja mitenköhän senkin laita, jos sinulla ei ole tunteita miestäsi kohtaan...

    jollain tavalla olen vähän samantapaisessa tilanteessa itsekin. rakastuin erääseen mieheen joka sanoi kuitenkin ettei ala kanssani suhteeseen ikäeromme takia. etsin sitten uuden miehen kun ajattelin että olin päässyt hänestä jo riittävästi jaloilleni, mutta nyt tilanne onkin se, että välillä on siltikin sutinaa edelleen vaikka kummallakin on ns oma mies/nainen ja silti tiedän ettei meistä koskaan paria tule, mutta jokin ihme meidät pitää yhdessä vaikka olemme monta kertaa katkaisseet välimme ja kuroneet ne siis taas yhtä monta kertaa umpeen. olen tavallaan siis itse "pilannut" suhteeni tähän uuteen mieheen kun sutturoin tämän vanhan kanssa. pelkään etten pääse hänestä koskaan tunetasolla eroon ja jos en enää rakastukaan keneenkään muuhun eläessäni tai jos löydän miehen ja sitten pilaan suhteeni lipsahtamalla tämän vanhan kanssa kielletyille poluille

    ehkä sinun kannattaisi ottaa selvää tästä miehestä että aikooko hän kanssasi suhdetta? ettet mene itse tekemään jotain hätiköityä ensin
     
  4. täysin solmussa Vierailija

    Kiitos kommenteistanne.

    Niin, tällä hetkellä tuntuu todennäköisemmältä, että olisin lähtöni jälkeen yksin kuin, että päätyisin hänen kanssaan suhteeseen. Mikä tietysti olisi aika kurja vaihtoehto, kun nyt on "ihan kiva" ja periaatteessa toimiva avioliitto. Mutta mietin tätä nyt myös mieheni kannalta, koska vaikka hän ei näistä jutuista mitään tiedä (ja hänellä oli omat sivuvirityksensä suhteemme alussa, mutta minä sain ne selville ja ne ovat käsittääkseni jo ihan menneen talven lumia), niin tämä tilanne on häntä kohtaan todella epäreilu.

    Tunnen tietysti miestäni kohtaan kiintymystä ja arkista rakkautta, mutta esim. seksuaalisesti en ole häntä ikinä varsinaisesti halunnut, vaikka tämä toinen taas saa pelkällä olemassa olollaan sukat pyörimään jalassa. Eli ei kyse ole siitäkään, että en -kykene- tuntemaan mitään.

    Olen miettinyt kovasti sitä, että mitä se rakkaus ylipäänsä on, että pitääkö minun vaan pitää nämä erinäköiset tuntemukseni omana tietonani, purra hammasta ja kestää tämäkin vastoinkäyminen, koska olen niin papin edessä luvannut. Minulla on vahva uskonnollinen vakaumus (vaikka sitä on ehkä vähän vaikea uskoa, tiedetään) ja teoriassa en avioeroa edes saisi ottaa.

    Ja sitten vaakakupissa on se, että ihmisellä on vain yksi elämä, ja jos todellakin olen väärän henkilön kanssa naimisissa, niin tuhlaan tässä hänenkin elämäänsä.

    Mutta ammattiauttajalle pitää varmaan mennä, josko hän saisi jotain tolkkua päähäni.
     
  5. Sarppana Vierailija

    Sanoisin näin että liittosi kohtaloa miettiessäsi, älä sotke sitä toista miestä siihen ollenkaan. Mieti vain sitä että eläisitkö ennemmin yksin kuin tässä nykyisessä suhteessasi. Minkään noin "pintapuolisen" suhteen et voi missään nimessä rakentaa. Eli haluatko jatkaa omaa elämääsi yksin ilman miestäsi ja ehkä jatkaa uuden, ehomman suhteen etsimistä vai haluatko jatkaa elämää ennemmin nykyisen miehesi kanssa.
     
  6. Tuhlausta Vierailija

    Miten olet pystynyt näyttelemään rakastavaa vaimoa tähän saakka? Tuntuu todella uskomattomalta, että se on onnistunut näin kauan. Sinulla on todella rakastava tai tunnepuolella vähään tyytyvä puoliso, jos hän on tämän lisäksi tyytynyt siihenkin, ettei saa lasta kanssasi siksi, että sinua tämä ajatus ahdistaa.

    Ei minulta onnistuisi yhteiselo rahan, mainee, taloudellisen turvallisuuden tai uskonnon varjolla noilla ehdoilla. Sanot, että teet väärin miestäsi kohtaan. Niin teet. Anna hänelle tilaisuus elää oikeasti ja saada elämäöänsä muutakin sisältöä kuin työ ja edustaminen. Inhimillistä lämpöä, joltain toiselta hän ne varmasti saa, vaikkei sinulta.
     
  7. täysin solmussa Vierailija

    Edelliselle sanoisin, että ei minun ole tarvinnut mitään esittää ts. olen kaikkeen helposti sopeutuvainen (ainakin päällisin puolin) ts. elämä on ollut ihan perusmukavaa ja pystyn näin ollen ihan hyvin vetämään roolini, koska on ollut paljon hyviäkin aikoja ja kivaa. Mieheni kanssa meillä on siis ihan mukavaa, mutta yhtä lailla mukavaa voisi olla kenen kanssa tahansa, siis kaverin.

    Mies on ihan itse valinnut myöskin työnarkomanian, ts minä lähinnä olen vuosikaudet sopeutunut siihen. Ilman minua hänellä ei olisi varmaan sitäkään vertaa "muuta" elämässään, mitä nyt on.
     
  8. täysin solmussa Vierailija

    Ja täydennän vielä lapsista, että ei hänkään niitä ole halunnut tähän asti, eli kyseessä ei ole mikään omavaltainen päätökseni.
     
  9. Tuhlausta Vierailija

    Sittenhän tämä taitaa olla tuhlausta tuplakertoimella? Molemmille.

    Oletko koskaan ajatellut, että ihminen pakenee työhön tai muuhun korvaustoimintaan, jos muuta sisältöä puuttuu?
     
  10. täysin solmussa Vierailija

    Tiedän kyllä, mutta mies on aina ollut sellainen. Ei osaa rentoutua, ei osaa pitää lomaa. Töitä, töitä, eikä kotona muusta puhutakaan kuin työasioista. On jo ihan yleinen vitsi esim. tuttavapiirissämme.

    Eli vähän paha muuttaa toista ja siksipä pohdin onko omassa pääkopassa kaikki kunnossa ja jos ei, niin mitä sille voisi tehdä.
     
  11. eroelli Vierailija

    Minä aloin suhteeseen 16-vuotiaana voimakastahtoisen miehen kanssa. En oikeastaan olisi halunnut alkaa suhteeseen, mutta hän oli niin voimakastahtoinen. No, vuosien kuluessa meistä tuli hyvät ystävät ja olimme yhdessä 17 vuotta. Meillä oli omat ongelmamme, yritin jopa erota monta kertaa. Koskaan seksi ei meilläkään aiheuttanut minussa minkäänlaista vipinää. Tapasin kummankin karikkomme aikana eri miehet joiden kanssa kemiat seksin suhteen natsasivat. Ihastuin molempiin palavasti, ja luulin että tässä on elämäni rakkaus. Mutta voimakastahtoinen mieheni sai minut aina suostuteltua ja manipuloitua takaisin. Ja nuo ihastukset unohtuivat vaikka en olisi uskonut. Olisin ollut ihan tyytyväinen seksittömässä liitossa, mutta mieheni joi. Tilanne riistäytyi niin pahaksi että hän saattoi olla muiden naisten kanssa kun oli niin kännissä, joten keräsin voimani ja erosin (tämä on oma pitkä tarinansa, jotta pääsin todella tuosta miehestä eroon).

    Nyt pahin on takana, ex-miehenikin on tyytyväisenä uudessa liitossa(toivon hänelle parempaa seksiä kuin meidän aikanamme:).

    Itse olen mielettömän onnellinen. Tiedän, että nyt minulla on mahdollisuus ottaa sellainen mies jonka haluan. Ja ehdottomasti sellainen jonka kanssa seksi sujuu. Se on todella tärkeä asia, naiset vaan on niin kilttejä että suostuu huonoon seksiin. Edustusrouvalle sanoisin, että köyhänäkin olen nyt onnellisempi. Ja status muuttui, mutta enpähän ole ja elä enää sen kautta, että olen sen ja sen rouva, vaan oma itseni!

    Ihastumisesta tuohon toiseen mieheen sanoisin, että en enää usko että on vain yksi oikea. Kyllä niitä vastaan tulee. Varsinkin huonossa liitossa saattaa pitää jostain toisesta miehestä haavekuvaa ja ihastusta yllä, mikä ei todellisuudessa olisikaan sama. En enää ottaisi noita miehiä joihin ihastuin, vaikka toisesta etenkin ajattelin että tuo on se oikea ja haikailin monta vuotta perään. Nyt tuntuu että mahdoton kun on NIIN paljon kivoja miehiä olemassa.

    Ratkaisu on sinun, jos liitossanne ei ole väkivaltaa tai alkoholismia, niin mikä ettei. Eläähän ne nunnatkin ilman seksiä. Toisaalta, elämme vain kerran (ainakin juuri tätä elämää). Joku terapia voisi auttaa, joku luontaishoito tai elämänvalmennus tai joku. Minulla homeopatia auttoi antamaan vahvuutta tekemään päätöksen.

    Nämä on tosiaan sellaisia asioita että ei oikein voi puhua edes parhaalle kaverilleen. Pura vaan edes täällä mieltäsi!
     
  12. täysin solmussa Vierailija

    Kiitos eroellille näkemyksistä.

    Olen pohtinut asiaa nyt aika lailla ja päätynyt siihen, että tämä ystävämieheni ei ole oikeastaan tässä se ongelma, tai ainakaan ongelman ratkaisu, vaan kyseessä on parisuhteemme epätasapaino miehen työhulluuden takia.

    Jotenkin alkaa olla mitta täysi, kun meillä ei puhuta kuin työasioista. Jos aloitan keskustelun ihan muusta, hänen vastakommenttinsa liittyy johonkin työtuttuun tai työasiaan ilman, että on edes kuunnellut mitä minä sanon. Minun kiinnostuksen kohteeni ovat hänestä aika tyhmiä tai ainakin yhdentekeviä. Olen nyt sanonut asiasta suoraan ja hänen kommenttinsa oli, että "sano sitten kun haluat erota". Yritin viritellä asiasta keskustelua, että voisikohan hän kenties muuttaa käytöstään tai kehittää elämäänsä jotain muuta sisältöä kuin työ, mutta hänen ratkaisunsa on ero tai erolla uhkailu, lähinnä.

    Nyt kun olen taas ihan "tavallisesti", niin hän on ihan kuin ei mitään keskustelua olisi käytykään ts. suunnittelee jo täyttä häkää ensi syksyn ja kevään suunnitelmia.
     
  13. täysin solmussa Vierailija

    Niin, ja vielä se täydennyksenä, että tähän tietysti liittyy sellainen, että en voi ns toteuttaa itseäni lainkaan ammatillisesti kun elämämme on sitä mitä se on. Ts. koska en ole kovin innostunut miehen työstä (siis 24/7), vaan haluaisin tehdä ihan jotain muuta kuin viihdyttää vieraita ja pohtia jotain kattaus-asioita tai vieraslistoja, niin elämä on jokseenkin turhauttavaa.

    Ulkopuolisten on ehkä vaikea tajuta, että miten tällainen "eliittielämä" voisi olla kovin tympeää, kun muiden silmissä elämämme on täydellistä ja ihanaa, mutta ehkä se sopisi jollekin kotihengettärelle, ei minulle. En ole ikinä tottunut elämään mitenkään leveästi, joten rahalla ei sinänsä ole mitään väliä ja pystyn hyvin elämään ilman timantteja ja shampanjaa. Lähinnä jos on katto pään päällä ja ruokaa, niin se riittää. Mutta jos tällaisista asioista puhuu, vaikuttaa hemmotellulta pikkutytöltä, joka ei tajua, että hänellä on jo "kaikki" ja "eikö mikään sulle riitä". Se onni vain ei tule ulkoisista asioista.
     
  14. Tuhlausta Vierailija

    Taisit va<stata itse itsellesi, mitä oikeastaan jatkolta haluat.

    Joka tapauksessa sinun pitää alkaa elämään omaa elämääsi, ei miehen tai muiden. Harrastaa, sitä mistä tykkäät, mennä työhön, jos niin haluat. Ei avioliitto merkitse sitä, että hylkää oman elämänsä ja alkaa elää toisen kautta. Siinä käy niinkuin sinulle, tulee tyhjyys, kyllästyminen, arvottomuudentunteet, kauna toista ja toisen työtä kohtaan, katkeruus menetetystä elämästä. Näkökulmakin kapenee.

    Ei niin, ei onni tule ulkoisista asioista. Se tulee oman itsen kautta ja sisimmästä. Ei pidä syyttää kumppania siitä, että ei ole onnellinen. Sinulla varsinkin tuntuu olevan kaikki avaimet omissa käsissäsi, sinun ei tarvitse ajatella edes toimeentuloa tai lapsia, kuten niin monen elämän suuria kuvioita ratkoessaan.

    Mies tuntuu oolevan myös aika lailla ulkona teidän kahden suhteesta tunnetasolla. Mikä siinä pidättelee käyttämästä elämän antamia mahdollisuuksia?
     
  15. Sielun kumppani? Vierailija

    Tämä "toinen mies" saattaa olla ns. sielunkumppanisi, koska henkinen yhteytenne vaikuttaa niin voimakkaalta. Oletteko koskaan puhuneet toisianne kohtaan tuntemistanne tunteista vai oletteko vain ajalehtineet elämäm aallokossa? Teidän pitäisi selvitää tunteenne toisianne kohtaan ja tehdä sitten ratkaisuja puoleen taikka toiseen, se on teidän oma asianne. Tuhlaat elämäsi elämällä pinnallista ja näennäisesti "hyvää" elämää.
     
  16. täysin solmussa Vierailija

    Toimeentuloa toki pitää ajatella, koska minulla ei ole tällä hetkellä työtä (enkä voi työtä vastaanottaa monista eri syistä, joita en tässä anonymiteetin säilyttämisen takia erittele), eikä omaisuuksia muutaman tonnin säästöjä lukuun ottamatta.

    Myöskään en voi juuri mitään harrastaa tai sopia menoja, koska minun elämäni ja aikatauluni on tällä hetkellä sidottu miehen aikatauluihin lähes täysin. Eli kun meille tulee vieraita, niin meille tulee vieraita, eikä siinä paljon paina, jos minulla on jotain omaa sovittu. Tai jos jokainen viikonloppu on buukattu täyteen seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi (vai pidemmälle, en tiedä), niin siinä ei paljoa rentouduta ja tehdä "omia juttuja".

    En syytäkään puolisoani siitä, että en ole onnellinen, siksi aionkin tehdä asialle jotain. Silti syyllisyys on suuri, että jätän hänet ns tyhjän päälle tietyissä asioissa, enkä ole arkisten asioiden hoitamisen apuna, minkä varaan hän on laskenut. Pyöritän tällä hetkellä täysin talouttamme, hän ei tiedä arkisista menoista yhtään mitään. Ja muutenkin ns. edustamisessa oletetaan, että puoliso on paikalla eli erityisesti yksin edustava mies on hieman kummajainen.

    Olen vahvasti kokenut kyllä, että tämä ystävämieheni saattaa olla sielunkumppanini, tai en ole keksinyt hirveästi muita selityksiä sille, että olemme ylipäänsä tavanneet (pitkä juttu ja todennäköisyys aika pieni). Mutta emme ole ikinä varsinaisesti puhuneet -tunteista-, tiedän, että fyysinen vetovoima ja "pelkkä" kaveruus toimii kyllä. Olemme olleet aina sellaisissa elämänvaiheissa, että jompi kumpi on ollut varattu eli ei ole paljon tunteista voinut keskustella. Mutta jotenkin kiinnostavaa, että tämä meidän yhteytemme on pysynyt siitäkin huolimatta, että hän on ollut tulenpalavasti rakastunut kumppaneihinsa.

    Nytkään en kyllä laske mitään sen varaan, koska alan olla yhä enemmän sillä kannalla, että ongelma ei ole lainkaan hänessä ts. tässä ei voi miettiä, että "hän tai aviomies" vai lähinnä, että mitä tästä avioelämästämme tulee, jos tulee.

    Terapeutti on jo haussa.
     
  17. Jos hoidat miehesi (yrityksen?) raha-asioita, sinun tulee saada siitä palkkaa. Oletko ajatellut olevasi orjatyöläinen, pelkällä ruoka- ja ylläpitopalkalla. Itse olen luullut,että edustusvaimot ovat jo kuolleet sukupuuttoon, mutta näköjään ei. (pääministerikin edustaa itse itseään, ei siihen rouvaa tarvita) Onko omaisuuskin miehen nimissä? Olet siinä tapauksessa huonossa asemassa, ei mitään itsenäisyyttä niinkuin nykynaisella yleensä on. Kehoittaiasin hankkimaan oman elämän ja työn. Se tekee ihmisen onnellisemmaksi, ainakin minut on tehnyt.
     
  18. täysin solmussa Vierailija

    Ei, hoidan perheemme ja tämän edustuskuvion talousasioita, en niinkään minkään yrityksen. Eli hlökunnan palkat ja muut kulut. Omaisuus on tietysti miehen nimissä, koska omaisuus on hänen. Ja meillä on avioehto (minun toiveistani, en halunnut kenenkään ajattelevan, että haluan mahd. hyötyä erosta jotenkin taloudellisesti, jos sellaiseen joskus päädytään, koska minua ei taloudelliset seikat todellakaan siinä mielessä kiinnosta), eli mikä oli ennen avioliittoa hänen, on vastedeskin.

    Helpommin sanottu kuin tehty, koska miehen työ on sellainen laadultaan, että oman elämän ja työn hankkiminen on täysin mahdotonta. Ei johdu minusta vaan työstä. Hankkisin jos voisin. Ennen minulla oli oma elämä ja oma työ, korkeakoulutus ym.

    Ajattelin, että sopeudun myös toisenlaiseen elämään, että kyse on vain asenteesta, mutta eipä taida olla.
     
  19. muuttolintunen Vierailija

    En ihmettele, että olet täysin solmussa. Avioiitossa miehen kanssa, joka näyttää esineellistäneen sinut täysin. Olet kuin näyttelykoira, joka tekee kaiken käskystä. Ymmärtääkseni aviliitossaanne ei ole myöskään erotiikkaa ja hellyyttä (vai olenko käsittänyt väärin?) Ei sinua kukaan muu voi auttaa kuin sinä itse. Itse olet oman " vankilasi" rakentanut. Nyt tarvitset paljon rohkeutta muutoksen aikaansaamiseksi.
     
  20. täysin solmussa Vierailija

    Terapia-aika on jo varattu! Hellyyttä kyllä löytyy, mutta seksielämä ei ole kovin kummoista. Ei vaan innosta yhtään. Suukottelua ym on joka päivä.

    Näyttelykoiraolo on kieltämättä joskus, mutta missä menee se raja, että ko. elämä lasketaan aviopuolison tukemiseksi ja yhteiseksi valinnaksi (vapaaehtoisestihan minä olen tällaiseen elämään suostunut, kun ajattelin, että kaikki menee ihan hyvin) ja milloin "vapauden" haikailu on itsekkyyttä ja avioliittolupauksen rikkomista?
     
  21. Tuhlausta Vierailija

    Ei oman elämän kaipuu ole itsekkyyttä ja avioliittolupauksen rikkomista. Oma elämä voi olla myös avioliiton sisällä, se on tahdosta kiinni. Vaikka miten tässä todistelet sitä, että se ei ole sinun päätettävissäsi, niin kyllä vaan se on.

    Tarvitaan muutoksia nykyisiin järjestelyihin. Miksi esim. näitä talous-, vieraiden passaus- ja muita asioita ei voisi hoitaa joku palkan edestä sijastasi? Niinhän muutkin tekevät. Et sinä ole korvaamaton siinä. Edustuskin sujuu välillä ilman vaimoa, jos sinulla on omasta työstä johtuva este. Niin toimivat muutkin, hyvinkin korkeassa asemassa olevat henkilöt!

    Elämme nykyaikaa, jossa ei enää oleteta naisen olevan automaattisesti miehen jatke ja hänen uransa pönkittäjä. Jos niin luulet, olet jämähtänyt johonkin menneeseen aikaan. Puolisolla saa olla oma ura, omat tärkeät menonsa ja vapaus edustaa mukana tai olla edustamatta.

    Tässä on kyse sinun omista valinnoistasi ja valmiudesta tehdä muutoksia. Voit kyllä ruikuttaakin ja keksiä teksyitä, miksi muutoksia ei voisi tehdä, mutta se on lähinnä itsesi (ja miehesi) pettämistä. Mieskin sopeutuu uuteen järjestelyyn, kun sinä sen teet ja perustelet järkevästi, miksi.
     
  22. täysin solmussa Vierailija

    ^^Ymmärrän näkökulmasi, mutta usko pois: jos minulla olisi mahdollisuus olla normaalisti työelämässä ym, niin olisin kyllä.

    Sen enempää ammattiamme tai työyhteisöämme määrittelemättä kerron, että ns ylhäältä päin on annettu suorastaan kielto olla töissä. Eli vaikka henkilökunta hoitaa juoksevat asiat (eli minun ei tarvitse olla patojen ääressä kokkaamassa) minun oletetaan toimivan työnohjaajana ja työnjohtajana. En ole korvaamaton, teen vain minimit (en ole mikään kodin hengetär), mutta vaikka makoilisin päivät pitkät, en saisi mennä töihin. Vapaaehtoistöihin kyllä, mutta en palkkatöihin. Ja vieraita meillä on usein joka päivä, useammat per päivä, eli se siitä makoilusta. :)

    Eli tämä ei todellakaan ole mitään omaa ruikutustani tai saamattomuuttani vaan tässä suhteessa olen olosuhteiden vankina. Sama pätee kaikkiin vastaavan firman samoissa töissä oleviin aviopareihin (ja avioeroja on muuten aika paljon, toim.huom.).

    Mutta kuten todettu: terapia-aika on jo varattu ja ehkä siellä saan hieman selvempiä ajatuksia sille, että minkä pitää muuttua ja miten sen teen näissä raameissa, missä elämääni elän.
     
  23. Tuhlausta Vierailija

    Olisi kovin mielenkiintoista tietää, mitkä hommat Suomessa edellyttävät vielä noin täydellistä puolison uhraamista. Älä kerro, vaikka uteliaisuus vaivaakin.

    Onko teistä kukaan - tai oletko sinä - yrittänyt muuttaa tätä systeemiä? Vieläkin minulla tökkii sellainen ajatus, että puolisolta kielletään oma elämä. Jos ministerien, prsesidentin, yritysjohtajien yms. puolisoilla saa olla oma ammatti ja työ, keneltä se voi olla kielletty? Anteeksi jukuripäisyyteni, mutta sen verran minussa on feministiä, että en halua vastaanpanematta tuota hyväksyä!

    Sinun kannattaa todella ottaa asioihin toisenkin avulla näkökantaa ja etäisyyttä, sillä tokihan on oltava jotain, joka on sinun ikiomaasi. Edes osa ajasta ja oma soppi, jonne eivät muut pääse.

    Luonnetta tuo takuulla vaatii, minulta ei onnistuisi. Pää hajoaisi.
     
  24. täysin solmussa Vierailija

    Emme asu Suomessa, vaan olemme Euroopan ulkopuolella firman hommissa.

    Mutta odotan terapeutin näkökulmaa, hän toivottavasti osaa kysyä kysymyksiä, joita minä en osaa itselleni esittää. :)
     
  25. Ilmankos.. Vierailija

    tuo selittikin paljon - kulttuuriero - tuhlarillekin.

    Toivotaan, että saat asioille järjestystä itsellesi. Teit ihan oikean johtopäätöksen, kun havaitsit, että se toinen "unelmamies" ei ole tässä oleellinen, vaan olosuhteet, joissa elät. Kun saat ne itsellesi tyydyttävämmäksi, unelma haihtuu pois. Näin minä sen näen.

    Niin, ihmiset kadehtivat sellaista ulkoista, jonka sisällöstä ja uhrauksista eivät tiedä. Ulospäin elämänne on varmasti unelmaelämää, mutta muut eivät tiedä, mikä sen hinta on.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti