Avomies polttaa kannabista päivittäin

  • Viestiketjun aloittaja aloittaja
  • Ensimmäinen viesti
aloittaja
Ongelmani on siis avomieheni melkeinpä päivittäinen kannabiksen käyttö. Jos hän ei nyt aivan joka päivä polta, niin sitä tapahtuu noin 5-6 kertaa viikossa eli ihan hirveän usein.

Olen yrittänyt niin hyvällä sekä pahalla puuttua asiaan, mutta mikään ei tunnu auttavan. Välillä hän myöntää, ettei polttaminen melkein päivittäin varmastikaan ole hyvä idea, mutta muutosta ei tapahdu. Ihan oikeasti olen katsellut tätä tilannetta kohta useamman vuoden.

Mies alkaa poltella, kun menen nukkumaan ja valvoo melkein koko yön ja varmaan polttelee samalla. Hän herää sitten iltapäivällä ja lähtee töihin. Emme vietä kovin paljon aikaa ainakaan arkipäivisin yhdessä.

Jopa silloin, kun lähdemme yhdessä (tai erikseen) juhlimaan, niin miehellä on juomien lisäksi mukana salaa kannabista, jonka hän polttaa jossain vaiheessa. En ikinä edes tiedä, että hänellä olisi kannabista mukana, mutta kyllähän sen sitten haistaa, kun hän tulee ulkoa.

En tiedä, kuvittelenko vaan mutta vaikuttaa siltä, että mies ei olisi enää luonteeltaan sellainen kuin tavatessamme. Hän suuttuu helpommin. Hän myös mieluummin viettää aikaa tietokoneella kuin kanssani. Tai siltä useimmiten tuntuu.

En enää tiedä, mitä tehdä. Varmaan ihan hullua, kun olen näin kauan tätä katsonut, mutta olen koko ajan uskonut, että kyllä se polttaminen vähenee ja loppuu ajan kanssa. Tavallaan ehkä sisimmässäni ajattelen, että ei tässä muu auta kuin erota, mutta en haluaisi sitä. Niin ja olemme 24-vuotiaita molemmat.
 
sohvis
Taitaa olla toiveuni, että hän lopettaa kannabiksen polton. Eikös yleensä mene niin, että kannabiksesta siirrytään astetta tuhdimpiin aineisiin.
Sellaista kuulemma tapahtuu maailmalla.
Sinun on syytä tehdä oma ratkaisusi, sillä et ilmeisestikään hyväksy moista polttelua.
 
Wiltsu
Taaskaan en lukenut kuin otsikon.

Jos et siedä kannabiksen käyttöä, et todennäköisesti siedä alkoholiakaan etkä tupakan käyttöä.
Kannabis on noista ihmiselle (ei parisuhteelle) vähiten vahingollinen.
Sitten vaan tekemään valintoja! Hop hop.
 
aloittaja
Kiitos vastauksistanne.

Täytyy miettiä rauhassa, miten tästä eteenpäin... Ei avomieheni ennen poltellut useinkaan (varmaan kerran kuukaudessa) ja siitä ollaan sitten tähän pisteeseen tultu. Harmittaa vaan se, kun tämä on ongelmistamme melkeinpä ainoa.

En vain tiedä, miten tähän tulisi suhtautua. Avomieheni sanoo, ettei kannabiksesta ole mitään haittaa. En vain itse usko siihen, että päivittäinen käyttö on kenellekään hyväksi ja pelkäänkin sitä, miten hänen käyttönsä kasvaa tai muuttuu jatkossa.
 
Satunnainen lukija
Kiitos vastauksistanne.

Täytyy miettiä rauhassa, miten tästä eteenpäin... Ei avomieheni ennen poltellut useinkaan (varmaan kerran kuukaudessa) ja siitä ollaan sitten tähän pisteeseen tultu. Harmittaa vaan se, kun tämä on ongelmistamme melkeinpä ainoa.

En vain tiedä, miten tähän tulisi suhtautua. Avomieheni sanoo, ettei kannabiksesta ole mitään haittaa. En vain itse usko siihen, että päivittäinen käyttö on kenellekään hyväksi ja pelkäänkin sitä, miten hänen käyttönsä kasvaa tai muuttuu jatkossa.

Nimittäin sen puutteen, ettei ole muita ongelmia. Jokaisenhan nyt pitäisi tuo tietää, mitä kannabis aivoille tekee. Vähitellen ja huomaamatta mies menettää täysin hermojensa hallinnan ja sietokykynsä. Uskon etttä viimeistään siinä vaiheessa ongelmat riittävät jo sinullekin.
Mutta niinkauan, kun et vielä ole pelkkä raivokohtausten kohde, ota etäisyyttä tuohon vinkuheinänpolttajaan, ei se ole mitään muuta kuin tervettä itsesuojelua.
 
Viimeksi muokattu:
Ex
Exäni harrasti samaa. Katselin viisi vuotta kunnes tajusin hänen persoonansa muuttuneen liikaa. Hän oli ärtynyt ilman kannabista ja apaattinen polteltuaan. Hän myös tyhmeni eikä tuntunut selviytyvän enää arjesta. Erosimme ja tietääkseni hän on nykyään ns. syrjäytynyt. Valitsin itse fiksun ja huumeettoman miehen. Mieti siis tarkasti minkälaisen elämän haluat. Hän saattaa olla ihan tyytyväinen elämäänsä pöllyssä.
 
Make
Milloin olette kuulleet, että höpöruohon polttaja olisi ollut narsisti, vaimonpieksäjä, tai sairaalloisen mustis? Ettepä koskaan.

Höpöruohomies on pilvessä omassa päässään, ei muiden.

Tunnettuja höpöruohomiehiä on ollut mm. Amerikassa presidentteinä mm. Obama, Bill C, JFK. Mukavia dudeja. Monet muut ovat olleet alkoholijuoppoja - sadisteja ja pettäjiä

Nim. Exälle: Parisuhde muuttaa mihen persoonaa liikaa. Parisuhde tyhmentää miehen ja vaikeuttaa selviämistä arjesta. Huonon parisuhteen jälkeen tuntuu paremmalle syrjäytyä. Kumpi oli teillä syynä: Huono hamppu vai huono lumppu?
 
Huupsista
Minun exäni sai puukosta massuun, ollessaan "höpöruohokaupoilla". Ja "höpöruohollahan ei ollut asian kanssa osaa, ei arpaa. Vai oisko kuitenkin ollut? Serkkuni pössytteli nuorena sällinä jotain hassua pössyä, kunnes tuli vahvemmat aineet kuvioihin, ovat kuvioissa ilmeisesti edelleenkin, kukaan ei tiedä missä serkku on. Hengissä? hmmm.

Onhan tuo pössyttely sitä paitsi laitontakin, jos se nyt wiltsuille ja makeille mitään merkkaa.

Kyllä niille ameriikan pressoille on kai kaikille maistunut myös viina ja vieraat naiset. Marisätkiä ovat pössytelleet kouluaikoina.
 
Reefer Madness
Itse olen vuodesta 2005 käyttänyt päivittäin, mutta olen nyt 4 kuukauden tauolla koska jouduin päihdeseurantaan. :D

Itseänikin ajatuksena hirvitti oma jatkuva käyttöni, mutta jatkoin sillä linjalla koska se ei tuntunut haittaavankaan mitään. Töissä olen ohjelmistosuunnittelijana ja työpaikalla asiasta ei tiedetä.

Itse olen ulkokasvattaja joten kotona ei tarvitse välttämättä laittomuuksia harrastaa. Kavereille myymällä tienaa myös sievoiset sivutulot. Sanoisin että on ihan hyvä harrastus ja pyytäisin naisilta ymmärrystä kannabiksen käyttäjiä kohtaan. Jos asiasta ei ole haittaa, niin silloin ei pitäisi olla ongelmaakaan. Pitää myös muistaa että höyrystää kannabista eikä polta, niin keuhkot pysyvät puhtaina.

Oma taukoni tässä kesään asti näyttäisi menevän hyvin ja yllättävän vähän olen kaivannut kannabista. Todennäköisesti palaan taas jatkuvaan käyttöön, koska jotainhan se kannabis antaakin. Teho kyllä jotenkin pysähtyy sen jälkeen kun on ensimmäisen kerran käyttänyt päivän aikana. Siinä mielessä jatkuva illan aikana käyttö tuntuu hyödyttömältä. Välillä tuntuu että työasiat ja omat asiat saa paremmin järjestykseen kun ideat selkiytyvät pilvessä. Sosiaalisissa tilanteissa kannabis on ihan hyvä lisä alkoholin kanssa ja se voi myös vähentää alkoholin käytön tarvetta.
 
0-toleranssi
Aika suuri osa kolareista yms johtuu nykyään näistä pössyttelijöistä. Heistä kun on niin kivan kevyt ja helppo ajella pienessä pilvessä. Mitä se ketään haittaa, pääasia on, että itsellä on kivaa? Yksi tällainen ajelija ajoi miniäni autoa päin. Miniällä kaikki sisuskalut, mm sydän, heilahtivat niin pahoin, että hän joutui teho-osastolle muutamaksi päiväksi.

Voisi wiltsujen ja makien ymärrys loppua, kun pilven veikko ajelisi teidä läheisen yli, vai?
 
Wiltsu
Aika suuri osa kolareista yms johtuu nykyään näistä pössyttelijöistä. Heistä kun on niin kivan kevyt ja helppo ajella pienessä pilvessä. Mitä se ketään haittaa, pääasia on, että itsellä on kivaa? Yksi tällainen ajelija ajoi miniäni autoa päin. Miniällä kaikki sisuskalut, mm sydän, heilahtivat niin pahoin, että hän joutui teho-osastolle muutamaksi päiväksi.

Voisi wiltsujen ja makien ymärrys loppua, kun pilven veikko ajelisi teidä läheisen yli, vai?
Tälleen nopeesti tulkiten, luulen, että nyt olisi sun aika hankkia jotain ammattiapua.
 
Viimeksi muokattu:
Wiltsu
Ei, vaan sun! Vaikka tuskin tuollainen rattijuoppojen ja pössyttelijöiden hyväksyjä ja ymmärtäjä mitään apua osaa ottaa vastaan. Ehkä se elämä opettaa karulla tavalla, loppuu ymmärrys.
Elämäni on kevyttä kuin poutapilvi - ei huolen häivää. En tarvi mitään apua; olen sellaista valmis jakamaan kaikille tarvitseville. Ymmärrän myös rattijuoppoja ja pössyttelijöitä - jokainen addiktio on heikkoutta. Olen heikkkojen puolella. Aina ja kaikkialla.
 
Viimeksi muokattu:
Ratsia
Ymmärrän myös rattijuoppoja ja pössyttelijöitä - jokainen addiktio on heikkoutta.

Oletko joku Jeesuksen morsian?
Kai kaikki pystyvät tapauskohtaisesti, kertaluonteisesti, ymmärtämään ihan mitä tahansa, mutta hyväksyminen on eri asia. En missään tapauksessa usko, että ymmärryksesi riittää siinä vaiheessa kun pössyttely on syynä johonkin pahaan, mikä tapahtuu sinulle tai läheisellesi. Ellet sitten itse ole pössyttelijä. Tai yksinkertainen.
 
Viimeksi muokattu:
Ratsia
Itse olen vuodesta 2005 käyttänyt päivittäin, mutta olen nyt 4 kuukauden tauolla koska jouduin päihdeseurantaan. :D


Itse olen ulkokasvattaja joten kotona ei tarvitse välttämättä laittomuuksia harrastaa. Kavereille myymällä tienaa myös sievoiset sivutulot.
Ootko miettinyt, että ip on todella helppo selvittä? Sinähän tässä just tunnustit rikoksen.
 
Viimeksi muokattu:
Hmmm
Sekoitetaanko tässä nyt asiat.

Tarkoittaako muka se, että jos hyväksyy parin viinalasin juomisen ruuan kanssa tai saunaoluet, niin hyväksyy automaattisesti myös rattijuoppoilun?

Tarkoittaako muka se, että jos hyväksyy satunnaisen cannabiksen viihdekäytön, niin hyväksyy automaattisesti myös pössyssä autolla-ajon?

Omituista argumentointia tässä ketjussa. Ne sisuskalut menee siinä onnettomuudessa ihan samalla tavalla, oli se autoilija käyttänyt alkoholia tai cannabista.

Sinänsä ap:lle: jos mies käyttää alkoholia tai cannabista miltei päivittäin, on jotain vialla, ja kannattaa harkita tarkoin, ennekuin moisiin suhteisiin alkaa lapsia hankkimaan.
 
Tjaah
^

Sekoitetaanko tässä nyt asiat.

Tarkoittaako muka se, että jos hyväksyy parin viinalasin juomisen ruuan kanssa tai saunaoluet, niin hyväksyy automaattisesti myös rattijuoppoilun?


Kukas niin on sanonut?
 

Yhteistyössä