Avovaimo kaveriporukalla Kanarialle

  • Viestiketjun aloittaja Mika87
  • Ensimmäinen viesti
Jörppä
On täysin mahdollista, että avokkeesi pettää. Pettämisen todennäköisyyttä lisäävät oleellisesti alkoholi, vieras ympäristö ja sosiaalisen paineen puuttuminen. Pettäminen etenkin lomatunnelmisa on yleistä, ja joskus elämässään siihen sortuvat sellaisetkin ihmiset, joista ei koskaan uskoisi. Pettäjiä voivat olla kaikkein uskollisimmiltakin vaikuttavat ja puolisoaan avoimesti palvovat ihmiset.

Pettäminen on ihmisen biologiaan kuuluva asia, jota väistämättä suuressa joukossa tapahtuu. Ihminen ei suinkaan ole biologialtaan yksiavioinen, kaikkea muuta. Kaikki eivät toki petä, mutta sopivan tilaisuuden tullen, sopivassa mielentilassa ja alkoholin vaikutuksen alaisena lähes kuka tahansa voi pettää.

Et voi kuitenkaan tehdä asialle mitään. Jos kyttäät, suhde ajautuu karille. Jos vaihdat tyttöystävääsi, pettämisen mahdollisuus ei katoa mihinkään. Sinun on vain hyväksyttävä se, että elämään kuuluu epävarmuus ja että joskus saattaa sattua pahasti. Lopeta siis murehtiminen ja elä sitä elämää, joka nokan alla on. Muulla tavoin eläen pilaat sekä muiden ihmisten että oman elämäsi.

Muista myös, että pettää voi missä tahansa. Jos teineiltä kieltää seksin kotona, he harrastavat sitä julkisissa vessoissa. Sama koskee puolisoa. Turha rajoittaa. Jos puolisolla ilmenee tarve pettää, hän myös pettää.
 
safe
Annat matkaan kortsuja naiselle jottet itse saa mitään tauteja koska aivan varmasti pettää reissussa. Suomalaisen naisen huono itsetunto ja paskaa puhuvat ruskeat miehet kehumassa ulkonäköä niin lopputulos on kaikkien tiedossa.
 
Mika87
Jörppä : Samanlaisia ajatuksia itellä mutta yritän nyt ajatella järkevästi ettei avokkini suhdettamme moisen takia riskeerais. Ei ole mitään ongelmia ollut ja molemmat tosi onnellisia ja kosintakin on jo pyörinyt mielessä. Hullu ajatus että hän moiseen sen kaatais.

Ja nuista metsästysreissuisa nyt vielä sen verran että ne ei todellakaan mihinkään Viroon suuntaudu vaan ihan eräkämpille millon mihikin päin Suomea. Ja siellä ei tosiaankaan naisia tai muita ihmisiä ihan lähellä ole. Kerran tosin oli kaverin vaimo joka myöskin metsästää. Ja juomisesta sen verran että illalla rakovalkealla viskipaukut otetaan.
 
Jörppä
Jörppä : Samanlaisia ajatuksia itellä mutta yritän nyt ajatella järkevästi ettei avokkini suhdettamme moisen takia riskeerais.
Ei todennäköisesti riskeeraakaan, ja vaikka riskeeraisi, niin ei sekään maailmanloppu olisi. Elämä antaa ja ottaa. Kunhan vanhenet, hoksaat sen kyllä. Nuouudessa monilla on taipumusta mustasukkaisuuteen, mutta kunhan elämä kuluu ja paljastaa, niin se lievenee.

Kyllä se siitä helpottaa. Jos ei luottamuksen lisääntymisen niin sietämisen oppimisen kautta.
 
Viimeksi muokattu:
seiväsmatkat
Annat matkaan kortsuja naiselle jottet itse saa mitään tauteja koska aivan varmasti pettää reissussa. Suomalaisen naisen huono itsetunto ja paskaa puhuvat ruskeat miehet kehumassa ulkonäköä niin lopputulos on kaikkien tiedossa.

Lueskelin kirjaa jossa kerrottiin Keihäsen etelänmatkoista. Silloin perusrahvas pääsi halvalla etelään, kokemaan aurinkoa, halpaa viinaa ja seksiseikkailuita. Kirjassa mainittiin että suomalainen etelänlomailija on sellainen hahmo että siihen kuuluu olennaisesti 2 asiaa: huima viinanotto ja seksiseikkailut. Toki on poikkeuksia, esim. perhematkat mutta nämä tyttöjen reisut.. joo-o..
 
Viimeksi muokattu:
Aikuinen nainen
Mika, Mika! Nyt huoli pois ja järki käteen ja nauti omasta elämästäsi!

Tunnistin itseni tuosta tekstistäsi: "Avokkini taas muuttuu helvetin vapautuneeksi ja estottomaksi ja tietyssä pisteessä tosi halukkaaksi. Se on yleensä itselleni ollut vain hyvä asia ;)". Juuri tällainen minäkin olin ja olen edelleen, mutta halukkuuteni on kohdistunut aina ja vain omaan mieheeni!

Ja mitä avokkisi kaveriin tulee, hänen käytöksensä luultavasti hillitsee muiden käytöstä, kun näkevät konkreettisesti kuinka hölmöä ja vastenmielistä se on.

Minä olen matkustellut paljon naisporukassa ja myös ihan yksinkin, olen jopa asunut lomieni aikana miespuolisen ystäväni asunnossa eikä koskaan, ei koskaan ole tullut mieleenikään pettää miestäni! Samoin mieheni on joutunut työnsäkin puolesta matkustamaan aina paljon ja onhan niillä matkoilla ollut mukana naisia ja kohteissa messuilla jne. myös naisia. So what? Jos mieheni pettää/on pettänyt, en siitä ole tietoinen enkä haluakaan tietää. Oman elämäni minä pilaisin miettimällä aina, mitä silläkin matkalla SAATTAISI tapahtua... Enhän kuitenkaan voi estää häntä työtään tekemästä.

Mitä enemmän toista yrittää rajoittaa, sitä varmemmin aiheuttaa eron. Sinä annat avokkisi matkustaa ihan niin paljon kuin hän itse haluaa kyselemättä tai syyllistämättä sen kummemin ja elät itse ihan omaa elämääsi ja teet hänen poissaollessan ihan mitä itse lystäät niissä rajoissa, joissa toivot avokkisikin pysyvän! Ja hänen palattuaan rakastat häntä ihan niinkuin ennenkin ja kyselet ihan normaaleja kuulumisia lomalta ilman mitään tenttaamista ja kerrot oman aikasi kulumisesta ja pidätte yhdessä hauksaa. Siinä sinulle eväät yhdessäolon ja suhteen onnistumiselle.

Etukäteen murehtimalla pilaat vain oman elämäsi. Murehdi vasta sitten, jos siihen on oikeasti aihetta!
 
ghosts
^ Komppaan. Usko tai älä, meitä uskollisia naisiakin on, jotka ei gigoloiden edessä lankea. Oma mies on tärkein. Älä siis turhaan murehdi, jos mitään epäilyttävää ei naisesi käytöksessä ole ja olette kerran onnellisia.
 
vierailijaolli
Tervehdys, ensi kertaa tällä palstalla. Kiitos jos vaivaudut lukemaan mutta jos aiot vain v**tuilla, älä vaivaudu.

Olemme avoliitossa elävä pari, 24&25. Tyttöystäväni ilmoitti noin 2kk sitten että hän on lähdössä kavereidensa kanssa Kanarialle, koska joku aikaisemmin lähdössä ollut oli joutunut perumaan lähtönsä. Tieto tuntui juuri sillä hetkellä sanoinkuvailemattoman pahalta, sillä tunnen hyvin porukan jonka kanssa hän oli lähdössä ja siihen kuuluu eräskin sinkkunainen jolla on varsinkin humalassa tapana menettää kontrolli täysin. Pari päivää tätä tunnettani salailin kunnes se alkoi ilmeisesti paistaa sen verta läpi että tyttöystäväni sen huomasi ja tenttasi sen minusta.
Kävimme aiheesta pienimuotoisen riidan, kerroin mikä minua aiheessa haittasi (mustasukkaisuus nyt pääasiassa) ja hän marttyyrimaisesti ilmoitti peruvansa matkan johon minä en kumminkaan suostunut. Luotan kyllä tyttöystävääni ja aloinkin ajatella asia siltä kantilta että saan olla omissa oloissani yli viikon, katsoa rauhassa urheilua ja tissutella olutta vaikka joka päivä töiden jälkeen :)

Asia ei pahemmin pyörinyt mielessäni kunnes kun lähdön aika, eli toissapäivä, läheni. Vietimme ihanan viikonlopun ennen lähtöä ja rakkaani vakuutti olevansa ihmisiksi. Mutta.

Nyt kun olen illat yksin pimeässä kämpässä ja päivät töissä, mielessäni hakkaa kokoajan ajatus, mitä siellä tapahtuu? Mieleen hiipii kokoajan ajatus siitä kuinka lämmin ilma ja vieraat maisemat saa unohtamaan kylmän kotomaan ja kotona odottavan poikaystävän. Sinkkukaverit haluaa yöelämään varmaan joka helvetin ilta ja rannalla hyväkroppaisia miehiä pyörii kuin mustalaisia markkinoilla. All Inclusive kun on niin ei alkoholistakaan liene puutetta missään vaiheessa ja monesti minusta tuntuu että tyttöystävästäni tulee aivan eri ihminen humalassa. Olenko vainoharhainen ja tai ylimustasukkainen? Vaikka mitä yritän tehdä, ajatus vaivaa minua ihan helvetisti. Enkä nyt viitsi kokoajan olla puhelimella yhteydessä, tekstari pari päivässä saa riittää.
Playa de Amadores on tuo paikka, ei kyllä mitään hajua millainen kun en ole Kanarialla ikinä käynyt. Välimerellä kyllä ja siellä näkyi suomalaiset naiset olevan aika helposti vietävissä.
Kerää avovaimon tavarat odottamaan hänen saapumistaan ja käske häviämään paikalta heti
Kiitos jos vaivauduit lukemaan ja ehkä jopa vastaamaankin jotain.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä