V
vierailija
Vieras
Yki Räikkälän blogi:
Venäjän typerryttävän idioottimaista ”erikoisoperaatiota”, jolla Putin haluaa pyyhkiä koko Ukrainan pois maan päältä, on käyty nyt kaksi vuotta, vaikka kaksi viikkoa piti. Israelin ja palestiinalaisten konfliktia on kestänyt vuosikymmeniä. Venäjän sodan uskollisin tukija on kristillinen ortodoksikirkko ja sen kunnianarvoisa patriarkka Kirill, Lähi-Idässä Jumalan silmäteräkansa ei ole saanut varjelusta Hamasin terroristien idioottimaisilta tekosilta, mutta on Herransa silmien alla saanut tehdä silmitöntä tuhoa palestiinalaisten keskuudessa ja tappaa siviilejä tuhansittain. Jos tätä yhtään kiinnostaisi luotunsa toimet, olisi luullut tämän puuttuneen tapahtumiin siellä täällä heti. Jumalaa kutsutaan ”taivaalliseksi isäksi”, vaikka tämän sukupuolesta ei kenelläkään ole tietoa. Sivuseikka. Mutta jos maallinen isä näkee lapsensa ryhtyvän johonkin järjettömyyteen, väkivaltaan tai muuten kunniattomiin tekoihin, puuttuisi tämä heti ja ainakin yrittäisi saada lapsi rotiin.
Kuuntelin sattumoisin Radio Dein radiohartauden eräänä aamuna. Kun Yle Suomen ja Satakunnan radion aamulähetykset ovat kauheata kuunneltavaa, eikä autossa toimi Ylen ykkönen, eikä Radio Classicissakaan ollut mitään hyvää biisiä meneillään, tulin kääntäneeksi Radio Deille. Siellä joku pastori, jonka nimeä en ehtinyt kuulla, kertoi Abrahamin tarinaa käyttäen sitä esimerkkinä, kuinka Jumala koettelee meitä ja uskoamme. Tässä tyystin irrationaalissa sadunomaisessa kertomuksessa Jumala kehotti Abrahamia ottamaan rakastamansa poikansa, Iisakin, ja ottamaan tämä puukolla hengiltä tarkoitusta varten rakennetulla alttarilla. Tuli antaa Herralle kertakaikkinen uhrilahja. Tämähän on aina ollut verelle ja käristetylle lihalle perso.
Mutta kun Abraham oli tekemässä työtä käskettyä, Herran käsky kun oli laki, huusi Herran lähettämä enkeli Abrahamille, että ei nyt Herra vakavissaan tuota vaatinut, kunhan vain vähän koetteli uskollisuutta. Itse tarina on erittäin vastenmielinen. Poika kysyy vielä isältään, että tässä on puut ja tuli, mutta missä karitsa, joka uhrata piti. Abraham pitelee veistään ja toteaa vain, että »Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani». Tämä oli siis valmis tappamaan poikansa osoittaakseen kuuliaisuutta herralleen. Ja meidän pitäisi kaiketi olla vaikuttuneita moisesta horjumattomuudesta.
Sivumennen, tarun mukaan se Moorian kallio, missä uhraus piti tapahtua, on Jerusalemin Kalliomoskeijan sisällä. Israelin ja palestiinalaisten jatkuvan sotatilan keskiössä. Kolmen kirjanuskonnon kriisipesäkkeessä. Tuon temppelin äärellä on lukuisat joutuneetkin uhraamaan henkensä ja verta on roiskunut ilman juutalaisten eläinuhrejakin. Uskontojen vuoksi.
Tämä radiohartauden pitäjä, pastori tai mikä lie, kertoi tätä tarinaa suorastaan ilmeistä haltioitunutta ihailua äänessään. Todennäköisesti tämä ihailu kohdistui kumpaankin: niin Abrahamiin, joka osoitti uskollisuuttaan Herralleen valmiina äärimmäisiin tekoihin asti, ja tietysti Jumalalle, joka näin hienosti koetteli palvelijaansa. Edelleen kuulin, että näin Herra meitä koettelee. Vastukset on syytä ottaa kiitollisina vastaan. Niistä on syytä iloita, kun ne vain lujittavat luottamustamme Herraan.
Sitten parin viikon takaisessa Satakunnan Viikko -ilmaisjakelulehdessä oli ”Viikon sana” -palstalla SLEY:n pastorin, Johan Helkkulan, kirjoitus. Sen otsikon lainasin tähän kirjoitukseen. Hän kertoo, että laskiaisesta alkava paastonaika tuo hänelle mieleen, mikä on kristinuskossa tärkeintä. No senhän arvaa: Jeesuksen kuolemaristillä ja syntien sovittaminen. Jos näitä ei olisi, ei olisi koko kristinuskoakaan. Hänen mukaansa ihmisen ongelma on synti. Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä, hän jatkaa. Voin kysyä tässä, että miksi ei ole. Miksi jumala loi kuvakseen olennon, joka ei ole hyvä? Ellei sitten kuva kuvasta Jumalan omaa pahuutta. Se on loogisinta. Ainakin minusta.
Kristinusko on pelotuksen uskonto. Sen jumala on hirmuinen, kiivas, mustasukkainen ja äärimmäisen kostonhimoinnen. Helkkula toteaakin kirjoituksessaan, että me emme pääse pakoon Jumalaa. ”Kaikki on avointa ja paljastettua hänen edessään”. Sitten Helkkula toteaa, että ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat”. Ja jälleen pitää kysyä, pelastua miltä? Niinpä. Ikuiselta rangaistukselta. Jumala on kerrassaan niin hyvä, että jos et rakasta Häntä, ansaitset ikuisen rangaistuksen ilman ehdollisen tai vapautuksen mahdollisuuttakaan. Jumala rakastaa meitä – ehdollisesti. Helkkula kertookin: ”Jumalan viha ja ikuinen rangaistus helvetissä on jokaisen ihmisen osana”. No, ei tietenkään Helkkulan ja muiden kaltaistensa.
Olen kysynyt tuolloin tällöin uskovilta, että jos Jumala kerran tarkoitti meidän saavan ikuisen elämän Hänen rinnallaan – ja niille taivaallisesta onnesta osattomiksi jääneille onnettomille ikuisen rangaistuksen, miksi tämä välivaihe, joka on häviävän pieni hetki ikuisuuden rinnalla. En ole koskaan saanut hyvää vastausta siihen. Tiedän, etten tule saamaankaan.
On sanottu, että Jumala näkee kaiken. Kun Jumala siis näkee Venäjän tuhotyöt, ukrainalaisten kärsimyksen, Gazan palestiinalaisten hädän ja lukuisia lasten kokemia tahallisesti aiheutettuja kärsimyksiä ja kuolemia, nälänhätää, näiden seksuaalista pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä, miksi Hän ei tee mitään, vaikka voisi kaikkivoipaisuudessaan? Kuitenkin tämä nähtävästi varjelee lukuisia ihmisiä onnettomuuksilta ja muilta ikävyyksiltä. Monissa vähältä piti -tilanteissa todetaan ”varjeluksen” olleen mukana. Tätä jumalaa myös rukoillaan auttamaan ja varjelemaan meitä. Mutta kuuroille korville menee näistä rukouksista suurin osa.
Tällä hetkellä Venäjä on Ukrainassa niskan päällä. Molemmissa maissa on uskovia kristittyjä, jotka rukoilevat Herraltaan voittoa tässä järjettömässä ja tuhoisassa sodassa. Kumpaahan Herra kuuntelee enemmän? Jos on jumala, joka kuuntelee meitä ja näkee kaiken, tämä ei korviaan lotkauta ukrainalaisten rukouksille, vaikka kykenisi mihin tahansa. Tai sitten voidaan ajatella, ettei koko jumalaa olekaan missään muualla kuin niiden rukoilijoiden mielissä. Tai sitten voidaan ajatella, että kaikki sodat ja hirveydet ovat vain Jumalan rakkauden suurinta ilmentymää – kallis ja autuuteen vievä uhritie. Lienee turha mainita, miten itse ajattelen.
Venäjän typerryttävän idioottimaista ”erikoisoperaatiota”, jolla Putin haluaa pyyhkiä koko Ukrainan pois maan päältä, on käyty nyt kaksi vuotta, vaikka kaksi viikkoa piti. Israelin ja palestiinalaisten konfliktia on kestänyt vuosikymmeniä. Venäjän sodan uskollisin tukija on kristillinen ortodoksikirkko ja sen kunnianarvoisa patriarkka Kirill, Lähi-Idässä Jumalan silmäteräkansa ei ole saanut varjelusta Hamasin terroristien idioottimaisilta tekosilta, mutta on Herransa silmien alla saanut tehdä silmitöntä tuhoa palestiinalaisten keskuudessa ja tappaa siviilejä tuhansittain. Jos tätä yhtään kiinnostaisi luotunsa toimet, olisi luullut tämän puuttuneen tapahtumiin siellä täällä heti. Jumalaa kutsutaan ”taivaalliseksi isäksi”, vaikka tämän sukupuolesta ei kenelläkään ole tietoa. Sivuseikka. Mutta jos maallinen isä näkee lapsensa ryhtyvän johonkin järjettömyyteen, väkivaltaan tai muuten kunniattomiin tekoihin, puuttuisi tämä heti ja ainakin yrittäisi saada lapsi rotiin.
Kuuntelin sattumoisin Radio Dein radiohartauden eräänä aamuna. Kun Yle Suomen ja Satakunnan radion aamulähetykset ovat kauheata kuunneltavaa, eikä autossa toimi Ylen ykkönen, eikä Radio Classicissakaan ollut mitään hyvää biisiä meneillään, tulin kääntäneeksi Radio Deille. Siellä joku pastori, jonka nimeä en ehtinyt kuulla, kertoi Abrahamin tarinaa käyttäen sitä esimerkkinä, kuinka Jumala koettelee meitä ja uskoamme. Tässä tyystin irrationaalissa sadunomaisessa kertomuksessa Jumala kehotti Abrahamia ottamaan rakastamansa poikansa, Iisakin, ja ottamaan tämä puukolla hengiltä tarkoitusta varten rakennetulla alttarilla. Tuli antaa Herralle kertakaikkinen uhrilahja. Tämähän on aina ollut verelle ja käristetylle lihalle perso.
Mutta kun Abraham oli tekemässä työtä käskettyä, Herran käsky kun oli laki, huusi Herran lähettämä enkeli Abrahamille, että ei nyt Herra vakavissaan tuota vaatinut, kunhan vain vähän koetteli uskollisuutta. Itse tarina on erittäin vastenmielinen. Poika kysyy vielä isältään, että tässä on puut ja tuli, mutta missä karitsa, joka uhrata piti. Abraham pitelee veistään ja toteaa vain, että »Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani». Tämä oli siis valmis tappamaan poikansa osoittaakseen kuuliaisuutta herralleen. Ja meidän pitäisi kaiketi olla vaikuttuneita moisesta horjumattomuudesta.
Sivumennen, tarun mukaan se Moorian kallio, missä uhraus piti tapahtua, on Jerusalemin Kalliomoskeijan sisällä. Israelin ja palestiinalaisten jatkuvan sotatilan keskiössä. Kolmen kirjanuskonnon kriisipesäkkeessä. Tuon temppelin äärellä on lukuisat joutuneetkin uhraamaan henkensä ja verta on roiskunut ilman juutalaisten eläinuhrejakin. Uskontojen vuoksi.
Tämä radiohartauden pitäjä, pastori tai mikä lie, kertoi tätä tarinaa suorastaan ilmeistä haltioitunutta ihailua äänessään. Todennäköisesti tämä ihailu kohdistui kumpaankin: niin Abrahamiin, joka osoitti uskollisuuttaan Herralleen valmiina äärimmäisiin tekoihin asti, ja tietysti Jumalalle, joka näin hienosti koetteli palvelijaansa. Edelleen kuulin, että näin Herra meitä koettelee. Vastukset on syytä ottaa kiitollisina vastaan. Niistä on syytä iloita, kun ne vain lujittavat luottamustamme Herraan.
Sitten parin viikon takaisessa Satakunnan Viikko -ilmaisjakelulehdessä oli ”Viikon sana” -palstalla SLEY:n pastorin, Johan Helkkulan, kirjoitus. Sen otsikon lainasin tähän kirjoitukseen. Hän kertoo, että laskiaisesta alkava paastonaika tuo hänelle mieleen, mikä on kristinuskossa tärkeintä. No senhän arvaa: Jeesuksen kuolemaristillä ja syntien sovittaminen. Jos näitä ei olisi, ei olisi koko kristinuskoakaan. Hänen mukaansa ihmisen ongelma on synti. Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä, hän jatkaa. Voin kysyä tässä, että miksi ei ole. Miksi jumala loi kuvakseen olennon, joka ei ole hyvä? Ellei sitten kuva kuvasta Jumalan omaa pahuutta. Se on loogisinta. Ainakin minusta.
Kristinusko on pelotuksen uskonto. Sen jumala on hirmuinen, kiivas, mustasukkainen ja äärimmäisen kostonhimoinnen. Helkkula toteaakin kirjoituksessaan, että me emme pääse pakoon Jumalaa. ”Kaikki on avointa ja paljastettua hänen edessään”. Sitten Helkkula toteaa, että ”Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat”. Ja jälleen pitää kysyä, pelastua miltä? Niinpä. Ikuiselta rangaistukselta. Jumala on kerrassaan niin hyvä, että jos et rakasta Häntä, ansaitset ikuisen rangaistuksen ilman ehdollisen tai vapautuksen mahdollisuuttakaan. Jumala rakastaa meitä – ehdollisesti. Helkkula kertookin: ”Jumalan viha ja ikuinen rangaistus helvetissä on jokaisen ihmisen osana”. No, ei tietenkään Helkkulan ja muiden kaltaistensa.
Olen kysynyt tuolloin tällöin uskovilta, että jos Jumala kerran tarkoitti meidän saavan ikuisen elämän Hänen rinnallaan – ja niille taivaallisesta onnesta osattomiksi jääneille onnettomille ikuisen rangaistuksen, miksi tämä välivaihe, joka on häviävän pieni hetki ikuisuuden rinnalla. En ole koskaan saanut hyvää vastausta siihen. Tiedän, etten tule saamaankaan.
On sanottu, että Jumala näkee kaiken. Kun Jumala siis näkee Venäjän tuhotyöt, ukrainalaisten kärsimyksen, Gazan palestiinalaisten hädän ja lukuisia lasten kokemia tahallisesti aiheutettuja kärsimyksiä ja kuolemia, nälänhätää, näiden seksuaalista pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä, miksi Hän ei tee mitään, vaikka voisi kaikkivoipaisuudessaan? Kuitenkin tämä nähtävästi varjelee lukuisia ihmisiä onnettomuuksilta ja muilta ikävyyksiltä. Monissa vähältä piti -tilanteissa todetaan ”varjeluksen” olleen mukana. Tätä jumalaa myös rukoillaan auttamaan ja varjelemaan meitä. Mutta kuuroille korville menee näistä rukouksista suurin osa.
Tällä hetkellä Venäjä on Ukrainassa niskan päällä. Molemmissa maissa on uskovia kristittyjä, jotka rukoilevat Herraltaan voittoa tässä järjettömässä ja tuhoisassa sodassa. Kumpaahan Herra kuuntelee enemmän? Jos on jumala, joka kuuntelee meitä ja näkee kaiken, tämä ei korviaan lotkauta ukrainalaisten rukouksille, vaikka kykenisi mihin tahansa. Tai sitten voidaan ajatella, ettei koko jumalaa olekaan missään muualla kuin niiden rukoilijoiden mielissä. Tai sitten voidaan ajatella, että kaikki sodat ja hirveydet ovat vain Jumalan rakkauden suurinta ilmentymää – kallis ja autuuteen vievä uhritie. Lienee turha mainita, miten itse ajattelen.
lopettaakärsimykset Ukrainassakin sormia napsauttamalla
