Minulla todettiin tänään jännetupentulehdus ja lääkäri määräsi siihen Burana 600mg 3:sti päivässä. Kerroin hänelle olevani lapsettomuushoidoissa ja siksi ihmettelinkin että hän määräsi siitä huolimatta Buranaa.
Minulla on tänään menossa 3. pistospäivä Menopuria. 2. ultra olisi ensi viikon tiistaina. Samana päivänä minulla aika myös työterveyshuoltoon. Jos ei tulehdus ole ottanut parantuakseen tiistaihin mennessä, pistetään kortisonipiikki... Tuotakin ihmettelin, mutta lääkäri sanoi ettei vaikuta hoitoihin, koska pistetään paikallisesti.
Olen syönyt vasta yhden Buranan tuohon käteni jomotukseen, mutta en ole täysin varma, kannattaako minun sittenkään syödä tuota lääkettä, vaikka lääkäri vakuuttikin, että voin syödä. Lääkekaapista kyllä löytyy Panadolia, mutta tutkitustihan se ei ole yhtä tehokas tulehduskipuun kuin Burana... mitä minä tekisin.
Kävin vastaanotollakin sen verran myöhään iltapäivästä, että lapsettomuusklinikka oli jo kiinni enkä voinut kysyä neuvoa/ varmistaa asian sieltä...
Onko siis kukaan muu ollut vastaavanlaisessa tilanteessa eli hoidot jo menossa, mutta sitten tullut vastaan tilanne että pitäisikin syödä Buranaa johonkin vaivaan?