Hae Anna.fi-sivustolta

Diktaattorit kumpikin syyllisiä

Viestiketju osiossa 'Ajankohtaista' , käynnistäjänä Kompiainen., 07.09.2019.

  1. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 913
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sekä Hitler että Stalin olivat syyllisiä toisen maailmansodan alkamiseen, eikä vain toista osapuolta ole tarve demonisoida aloittajaksi. Länsimaat liittoutuivat neuvostojohdon kanssa, mikä johti siihen, että liittoutuneet voittivat sodan. Jollei koko maailma olisi yhdistynyt kolmatta valtakuntaa rakentavia vastaan, Euroopassa elettäisiin aivan toisenlaisissa oloissa kuin nykyään.

    Jo pelkästään Saksan ja Venäjän sopimuksen lisäpöytäkirja osoittaa, että kumpikin valtio varautui tulevaan suursotaan. Puola jaettiin kahtia ja Suomi jätettiin itänaapurin syliin, joten jo silloin tiedettiin, että jossain vaiheessa yksinvaltiaat mittelevät Euroopan hallinnasta. Nyt voi pelätä samankaltaista tilannetta, koska kumpikin syyttää jo toistaan viime sodan aloituksesta, vaikka tiedetään, että kumpikin oli syyllinen.

    Toisen maailmansodan alku voidaan hilata kauaksi kristalliyöhön, jolloin yhden juutalaisen Pariisissa tekemän murhan vuoksi käynnistettiin koko kansanryhmää vastaan kosto, joka oli mittasuhteiltaan valtava.


    Kannattaa lukea Wikipediaakin:



    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristalliyö
     
  2. vierailija Vierailija

    Häviäjät aina demonisoidaan. Stalinhan tosin tapatti yli 10 000 suomalaista leireillä ja muita suomensukuisia. Täällä lätistään Hitleristä ja juutalaisista. Kamala teko sekin,mutta unohdetaan samalla suomalaisten kansanmurha. Vielä siis vaikuttaa punakone meilläkin.
     
  3. Kompiainen. Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    17.09.2014
    Viestejä:
    4 913
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ajatuksesi tosiaan pitää paikkansa, sillä punakone on nykyisin havaittu häviäjäksi. Stalin oli hirmuhallitsija ja murhasi väkeään samoin kuin suomalaisia, jotka pyrkivät ihanneyhteiskuntaansa rakentamaan. Pienen valtion asukkaiden kannattaa rehellisesti tutkia historian tapahtumia, eikä pyrkiä suosimaan voittajaa, eikä hävinnyttäkään. Monin tavoin akselivallat hävisivät sodassa, mutta rauhan tultua saivat talouden pyörät pyörimään paremmin kuin monet liittoutuneisiin kuuluneet maat.

    Juutalaisilla on nykyisin oma valtio, Israel, joka on kokoansa paljon voimakkaampi. Samoin suomalaisilla on oma valtionsa, johon on myös annettu sukulaisheimojen väen osittain tulla. Kansallinen pohdinta on meillä tosin unohdettu juuri sen takia, että jotkut eivät ymmärrä omien juuriensa tärkeyttä. Tosin maassamme elää sekä läntisiä että itäisiä tulijoita, joten pakko sietää kumpiakin.

    Vaikea uskoa tarinoita, että jompikumpi diktaattoreista yksin teki päätöksen alkaa suursota. Lisäksi Iso-Britannia oli uhan alla ennen varsinaista toisen maailmansodan alkua, mutta kykeni puolustautumaan siten, ettei maata saatu vallattua. Punakone vaikuttaa ehkä kirjoitukseesi siten, että pyrit yhä sen avulla leimaamaan muita demoneiksi. Tosin Venäjällä yhäkin syöttävät väestölleen propagandaa, missä itänaapuri on täysin viaton osapuoli. Kärjistetään siis taas kaikki uudeksi sodaksi, jos siten halutaan tehdä.
     
    Last edited: 07.09.2019
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti