Alkuperäinen kirjoittaja nöttiäinen:
Sillä veriseulalla seulotaan paljon muutakin kuin downia. =)
Np-ultran yhteydessä otettavalla verikokeella viikoilla 10-12 seulotaan ainoastaan Downin oireyhtymää. Jos veriarvot ovat huomattavan poikkeavat, voi herätä epäilys myös vakavammista trisomioista, mutta näissä ko. verikokeen osumatarkkuus on huono. Muuta ko. verikoe ei seulo!
HUS:n tiedote:
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ottaa käyttöön uuden sikiöseulontamenetelmän.
Äidin ikään, ultraäänitutkimuksiin ja äidin verinäytteisiin perustuva menetelmä mahdollistaa Downin oireyhtymää sairastavien sikiöiden havaitsemisen jo raskauden alkuvaiheessa.
Uutta menetelmässä on verinäytteistä saatavan tiedon huomioiminen. Aiemmin Downin oireyhtymää on ennustettu ultraäänitutkimuksen ja äidin iän perusteella.
Uusi menetelmä antaa parhaat tulokset, kun odottava äiti hakeutuu sikiöseulontaan viikkoa nykyistä aiemmin. Raskaana olevan tulee jo ensimmäiseen ultraäänitutkimukseen tullessaan tietää, haluaako hän osallistua Downin oireyhtymän seulontaan. Sekä seulonta että mahdollinen jatkotutkimus ovat vapaaehtoisia.
Menetelmä otetaan käyttöön Hyksin ja Lohjan sairaanhoitoalueilla vuoden vaihteessa. Hyvinkäällä menetelmä on ollut käytössä jo jonkin aikaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaan uuteen käytäntöön on siirryttävä koko maassa vuoteen 2010 mennessä.
Suomessa syntyy keskimäärin yksi Downin oireyhtymää sairastavaa lasta 600 tervettä lasta kohden.