Hae Anna.fi-sivustolta

Edelliset elämät

Viestiketju osiossa 'Yliluonnolliset ilmiöt' , käynnistäjänä Arianne, 26.07.2005.

  1. outoja muistoja Vierailija

     
  2. outoja muistoja Vierailija

    Heippa! Mukavaa että löytyi tällainen ketju. Myös minulla on joskus kummallisia muistinvälähdyksiä, tulee sellainen de ja vu-ilmiö eli entiselämys. Mieleen nousee paikkoja ihmisiä ja tapahtumia jotka tuntuvat tutuilta vaikka tässä elämässä en tiedä niitä kokeneeni. Välähdykset ovat hyvin lyhyitä, juuri kun olen muistamaisillani enemmän, ne katoavat. Näitä kokemuksia on joskus pitkin päivää, varsinkin ollessani väsynyt. Välillä kuluu monta kuukautta ettei niitä ole lainkaan. Olen pohtinut voisivatko ne olla vanhoja unia jotka jostain syystä kumpuavat tietoisuuteen. Alitajunnastahan ne tulevat, jotain kuin nousisi pintaan. Kerran kauan aikaa sitten näin unen joka oli kuin olisin katsonut elokuvaa uusintana. Unen tapahtumat sijoittuivat historialliseen aikakauteen ja koko ajan tiesin siinä mitä tuleman piti. Uni oli niin pitkä ja outo että se on jäänyt mieleeni. Tässä unessa olin kyllä välillä yhtäaikaa nykyajassa ja menneessä. En viitsi tässä tarkemmin kertoa unen tapahtumista mutta mielenkiintoinen se oli, varsinkin kun tiesi koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuu. Entisistä elämistä ei viitsi paljon kirjoitella kun näillä palstoilla saa usein irvailut päällensä, ns: lta viisailta.
     
  3. Kahtaanimekko Vierailija

    Ihmiset ovat pyörineet megamiljardeja vuosia jälleensyntymän kierteessä, joten ihmissielut ovat ikivanhoja

    Ihmiskunnan edustajien määrä on lisäksi vähäinen, joten uskoisin, että me ihmiset tunnemme kaikki toisemme ja että me olemme jokainen tavanneet toisemme jossain ajassa ja jossain elämisen olomuodossa, oli tämä olomuoto sitten perhe, ystävyys tai satunnainen tuttu: terveyskeskuksen lääkäri, lähikaupan myyjä, toimiston siivooja, satunnainen kadulla kulkija.
     
  4. durazell-67 Vierailija

    hei...en muista oliko joku jo vastannut edelliseen kirjoitukseenio.mutta minua kummastuttaa mun väläykset,näin itseni vanhalla euroopan kadulla ja olin joku menin pakoon joain ja se että koen vetoa 1777 luvulle ja alle tuuonkin....koen vetoa egyptin taiteeseen ja yleensä käsityöt,jos oku näkisi kun on niin monenmoista vaikeeta koko ajan.ihmissuhteissa ja muussa.koko ajan on jotain....
     
  5. Kesätarjous Vierailija

    Ihmiskunta on asunut maapallon päällä inkarnaation kierteessä miljardeja vuosia, ja siinä ajassa sekä miespuolinen että myös naispuolinen ihmissielu on ehtinyt elää sekä piikana että myös emäntänä. Mahdollisesti myös miehenä, jolla ei ole mitään tarjottavaa naiselle.

    Eikö ihmisten tulisi miettiä ennemmin sitä, että miten ihmissielut tulevat toimeen toistensa kanssa? Oli henkilön sielu sitten naispuolinen tai miespuolinen? Oli henkilö sielultaan homo tai hetero.

    Minusta 0n triviaalia jaotella ihmiset mitättömän seksuaalisen suuntautumisen tai naiseuden vuoksi johonkin, joka muka määrittää kyseisen ihmisen arvon.

    Ihmisen arvo ei ole hänen seksuaalisessa suuntautumisessaan. Ihmisen arvo ei ole hänen ulkonäössään.

    Ihmisen arvo on hänen sielussaan. Jos henkilöllä ei ole sielua, hän ei ole mitään
     
  6. S.H.A.E. Vierailija

    No oletpa tietäväinen, mukavaa kun saatiin sinunkaltaisesi älykkö tänne kertomaan meille faktoja.

    Ai niin, Maapallo on ollut olemassa 4,5 miljardia vuotta. Mahtoi olla ensimmäisillä ihmisillä kuumat paikat.
     
  7. Rubiini Vierailija

    Minä olen nähnyt hyvin todentuntuisia ja selkeitä unia, joissa elän jollain eri vuosisadalla, jossain menneisyydessä. Joskus olen mies, joskus nainen, joskus mustaihoinen (olen kuitenkin valkoinen!), joskus nuori, joskus vanha.
    Kaikki nämä unet ovat lyhyitä välähdyksiä ja ne kestävät vain hetken. En tiedä, ovatko sitten entisiä elämiä?
     
  8. Tau Vierailija

    Pst. Ihmisten suku kehittyi noin 2–2,5 miljoonaa vuotta sitten. Ei silloin ollut sen kuumempaa kuin mitä päiväntasaajalla siihen aikaan oli.
     
  9. Tau Vierailija

    Minulla on sama juttu. Ihmeellisintä on, että unen henkilöillä on nimet joita en ole koskaan ennen kuullut mutta jotka tarkistettuna ovat ihan oikeasti olemassa siinä kulttuurissa josta olen nähnyt unta. Aina myös oikealla sukupuolella vaikka en itse tietäisi kummalla sukupuolelle nimi kuuluu.
     
  10. puíden kaveri Vierailija

    Näen myös kaikenmoisia unia ja opin niistä asioita. Jokainen näkee, enemmän tai vähemmän. Mutta se joka osaa tuoda unistansa eniten tälle meidän näyttämölle on yksinkertaisesti kovin guru.
    Ajan taivuttaminen ei ole helppo oppi jos sitä joutuu yrittämään sen toimiakseen. Jokainen nähkööt mitä itselleen suo. Mutta kun alkaa vaikuttamaan enemmän ympäristöönsä, niin saa olla tarkkana.
     
  11. Aurinkosähkäö Vierailija

    Voisiko luonto olla sielultaan yli ihmisen? Suurempi sieluryhmä maapallon päällä kuin mitä ihmiskunta nykyään on?
     
  12. Kesätarjous Vierailija

    Nimimerkki Tau?

    Onko sinulla tarkempaa tietoa siitä, miten ihmiskunta syntyi, ja miten ihmiset päätyivät ylipään tälle planeetalle, maapallon päälle?

    Olemmeko me ihmiset mahdollisesti lähtöisin jostain ötökästä, vai onko ihmiskunnalla jokin muu lähtökohta? Olemmeko mahdollisesti dinosauruksien jälkeläisiä?

    Itselläni on tunne, että olemme itsenäinen sieluryhmä, mutta en itseasiassa tiedä, miten asia on.
     
  13. durazell-67 Vierailija

    niin minutsa tuntuu ne ovat jotain välähdyksiä jostain....itse olen ollut kai jokin outo heppu,hienosto hotellin rouva,sitten jotain aivan muuta....kaikki menee johonkin 1400 luvuille.....mut en tiedä sitten
     
  14. Math Vierailija

    Ai sitä on Wikipediaa luettu.

    Väitös oli, että ihminen on ollut olemassa miljardeja vuosia. Tiedätkö, mikä on miljoonan ja miljardin ero? Jos et, lue vaikka Wikipediasta.
     
  15. jattsi Vierailija

    Sen nimenomaan tajuan ja esitinkin muistuttavan kysymyksen koska aiempi henkilö jolle vastasin, ei tunnu ymmärtävän kuin kulissit. Ihmiset tulevat arvomaailmassani vasta viimeisellä sijalla.
     
  16. jattsi Vierailija

    Sori vastasin vähän huolimattomasti koska olen väsynyt. Siis en ymmärrä miksi ihmiset ovat unohtaneet tuon tärkeän asian, että elämää on muuallakin kuin vain ihmisissä. Mutta tajuan, että kelloa palvova yhteiskunta rasittaa niin kovin, ettei muusta välitetä kuin sen vähäisen ajan nautinnoista, joita kiireinen ihminen itselleen suo. Eli samalla nämä perus seikat ovat tyystin unohtuneet eikä enää eletä kuin pelkille mielihaluille. Eli mitä kukin itse haluaa. Toisaalta onhan meissä myös poikkeuksia. Mutta näin yleistäen melkeinpä kaikki tuntuu toimivan näin köyhäjärkisesti.
     
  17. En tiedä, mutten nostaisi ketään ylitse muiden jottei synny arvomaailman harhaa. Mitä syvemmälle metsään astuu sitä paremmin ymmärtää, että ihmiset ovat vain muutaman tiimalasin verran hiekkaa ja tomua tällä suurella aavikolla.
     
  18. Vesimies -70 Tunnettu jäsen

    liittynyt:
    05.07.2006
    Viestejä:
    24 039
    Saadut tykkäykset:
    969
    Minä vuosia sitten kun menin Särkänniemessä merirosvolaivaan (siis aikuisille tarkoitettuun) niin siinä kun se välillä meni niin että tuntui kun olisi oikeasti menny merellä purjelaivalla, niin minulle tuli jostakin ajatus "miksi menin tähän, enhän ole koskaan tykänny olla purjelaivassa". Heh, enhän ole koskaan tykänny...
    EN OLE KOSKAAN ollu purjelaivassa. (Ainakaan tässä elämässä.)
     
  19. saman kokenut Vierailija

     
  20. saman kokenut Vierailija

    Mulla myös samanlaisia kokemuksia. joitakin vuosia sitten eräänä päivänä tuli dejavu-ta pitkin päivää, ja kokoajan oli ns kielenpäällä että muistan loput, mutta en. Oliko monta entistä unta vai entistä elämää..
    No, ajattelin kirjoittaa tuoreemmasta tapauksesta, näitä dejavu-juttuja ollut aina, joskus enemmän joskus vähemmän. Nyt vkl;na olin paikassa jossa en takuulla ole koskaan käynyt eläissäni. Ajettiin kaverin kanssa,minä kyydissä, ja tultiin eräälle vanhan kaupunginosan torille tms. Kun tori aukeni eteen jähmetyin paikalleni ja huusin; olen ollut täällä, tai ainakin paikka vaikuttaa tutulta. Piti vielä käydä toisenkin kerran paikalla. Sitten muutaman kilometrin päässä oli toinen paikka jossa koin saman, metsätie jossa puro vieressä.
    Onko nämä sitten joitain kaksivuotiaana nähtyjä unia (epäilen ettei ole), vai mitä ovat?
    Mulla on aina ollut kumma 'yhteys' Keski-Eurooppaan, Saksa esim. (Koskaan en ole näissä maissa käynyt). Sota-aika luultavimmin, televisiosta nähnyt ohjelmia ja joskus pikkusena sanoinkin jotakin ohjelmaa katsoessani että tuttu paikka. Liekö sitten niitä entisiä elämiä ollut monessa paikassa.
     
  21. Minulla on aika tarkkoja muistikuvia entisistä elämistä. On todella vahva tunne , että olen täällä maan päällä ainakin kolmatta kertaa. Esimmäisen kerran asustelin neekerinä Afrikan savannilla. Olimme juuri oppineet kahdella jalalla kulkemaan . Pakoon jouduimme juoksemaan petoja vähän päästään. Naaraista meillä uroksilla oli kovat kamppailut. Vain me kaikkein vahvimmat pääsimme parittelemaan .
    Toisen kerran elin intiaanina Pohjois -Amerikassa. Siellä oli elo leppoisaa, ruokaa ja naaraita riitti yllin kyllin kaikille, kalastelimme ja metsästimme. Sitten koitti ankarat ajat, kun Eurooppalaiset rosvot saapuivat valloittamaan meidän kaunista maatamme. Yritimme taistella keihäin ja nuolin heidän ruutiaseita vastaan, mutta emme mahtaneet mitään . Valkoiset rosvot tappoivat raiskasivat ja orjuuttivat miljoonia minun rakkaan heimoni jäseniä.
    Kolmannen kerran synnyin tänne Suomeen erään köyhän piian äpärälapseksi. Elo oli köyhää, haukuttiin, piestiin ja pidettiin nälässä häijyn isännän toimesta .
    Voi kuinka kaipaan sinne Afrikan savannille villiksi ja vapaaksi vaarojen keskelle.
     
  22. Nappikengät Vierailija

    2 vahvaa muistoa nousee edellisestä elämistäni mieleen, kun tulee syksy ja kadulla on vaahteranlehtiä, tunnen kuinka kuljen rauta-aidan viertä kadulla ja minulla on mustat varrella olevat nappikengät jalassa ja pitkä tumma mekko päällä, olen nuori nainen, siinä niitä lehtiä potkiskelen kulkiessani. Viime asunnon luona oli vaahterakuja ja aina tämä tuli eteeni, hyvä että palannut ao. aikaan, oli se niin todellista.
    Toinen on se kun menen ulkomaille ja siellä on noita holvikaaria taloissa, mm. luostareissa, kujia, tunnen että olen niitä kulkenut aiemmin, monessakin paikassa tulee mieleen että olen vissiin ollut joku nunna kun ne niin vahvasti muistuttaa minua jostain?? Yleensä kirkot vetää puoleensa ja Rodoksella oli kirkko joka oli erittäin "läheiselle" tuntuva, ihan piti aina ohi kulkiessa sisään tähyillä, etemmäs ei päässyt kun se oli juuri silloin remontissa.
    Nahkaiset nappikengät varsineen, miellyttää kyllä vieläkin, voisin ottaa sellaiset nytkin.
     
  23. herttinen Vierailija

    Kävelin kadulla ja kompastuin, naamani osui suoraan koiran :poop::poop:. Silloin tuli sellainen deja vu, että olen edellisessä elämässäni asunut ihan eri maassa.
     
  24. Horroksessa Vierailija

    Minä olin edellisessä elämässäni Vatikaanissa. Siellä hoitelin huoran hommia. Asikkaitani olivat kardinaalit ja kyllä joskus paavikin poikkesi .Sinne jos pääsisi vielä seuraavassa elämässä.
     
  25. Aivan Vierailija

    Nykyinen elämäsi ei taida ollakkaan niin jännittävä kuin nämä edelliset, ainakaan kirjoitus puolesta päätellen.
    Joten oliko iloa kenties kun näitä rustailit?
     

Jaa tämä sivu