E
Epävarma
Vieras
Juu, en osannut oikein paremminkaan otsikoida. Mutta siis, ongelma on se, että syön jo toista vuotta YAZ -merkkisiä ehkäisypillereitä, ja nyt edellisten kuukautisten jälkeen (olivat todella niukat aikaisempaan verrattuna, loppumisesta viikko, 10 pilleriä syöty tästä levystä) on ollut ihmeellistä painetta alavatsassa, välillä todella epämukavia vihlaisuja, mieliala heitellyt ylös alas (vaikka minulla pillerit vain tasoittivat mielialaa), huimausta, väsymystä ja lievää pahoinvointia. Osa oireista tuntui jo ennen kuukautisia, en sitten tiedä johtuiko tulossa olevista kuukautisista vai mistä. Kuitenkin, pelkään että pillerit ovat pettäneet, ja olen nyt raskaana. Testiä en ole vielä uskaltanut tehdä, mutta poikaystävän kanssa asiasta ja mahdollisuuksista on silti keskusteltu. En ole unohtanut ottaa yhtäkään pilleriä koskaan, joten siitä tämä ei voisi johtua. Onko muilla käynyt näin, ja mikä oli "tuomio"? Niin, vielä se, että olen vasta 17 vuotias, joten lapsi ei osuisi hirveän hyvään saumaan.