J
järki hoi
Vieras
Susan Ruusunen: "En ole tirkistelijä"
6.5.2008 4:32
- Minua loukkaa, että olisin muka tirkistelijä. Ketä muuta Vanhanen tarkoittaa lausunnoillaan, Susan Ruusunen sanoo.
PIINA Susan Ruusunen hämmästelee Vanhasen intoa käsitellä yksityisyyttään hovioikeudessa.
PIINA Susan Ruusunen hämmästelee Vanhasen intoa käsitellä yksityisyyttään hovioikeudessa. (VESA KOIVUNEN)
Pääministerin morsian-kirjasta suivaantunut Matti Vanhanen valitti Helsingin käräjäoikeuden maaliskuussa antamasta tuomiosta Helsingin hovioikeuteen.
- Minulla on se kuva suomalaisuudesta, että ihmiset eivät halua naapureiden kurkkivan ikkunastamme sisään, Vanhanen kirjoitti hovioikeuteen toimittamassaan valituksessa.
- Vanhanen jatkuvasti on sanonut, että häntä ärsyttää, kun ihmiset tirkistelivät hänen ikkunastaan sisään. Minut oli kutsuttu Vanhasen kotiin, enkä ollut hänen kanssaan yhdeksää kuukautta tirkistelläkseni hänen elämäänsä, vaan olin rakastunut. En ole mikään tirkistelijä.
Ruususelle Vanhasen valitus hovioikeuteen ei tullut yllätyksenä.
- En pääse tästä eroon. Ei muu auta, pakko kestää.
- Kaikki tietävät, että Vanhanen tykkää uuniperunoista. Mielestäni tämä on älytöntä ajan ja rahan hukkaa.
L