Ei kai vaan tämä yskä ole alkavaa astmaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yskivä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yskivä

Vieras
Alkutilannetta, tuli kurkku kipeäksi helmikuun alussa ja siitä viikon päästä flunssa, mitä kesti melkein helmikuun loppuun asti. No viime viikon tiistaina alkoi kuiva yskä, mikä sitten muuttui limaisen räkäiseksi viikonloppuna ja tuntui silloin että flunssakin olisi tullut uudestaan. Ja tuntui jossakin vaiheessa viime viikolla yöllä, että lima oikein nousi keuhkoihin.

No nyt tilanne on se, että edelleen yskittää silloin tällöin ja tuntuu että keuhkoissa on limaa reilunlaisesti, mutta että se ei yskimälläkään ulos sieltä tule.

Tuntuu, että illalla saan oikein kunnon limaräkäyskä kohtauksia vähän väliä, miikä muuttuu alkuyöhön mennessä kuivaksi yskäksi. Ja kun aamulla herään on ensin jonkin aikaa tuota kuivaa yskää, mikä vähitellen muuttuu taas limaräkäyskäksi.

Maanantaina ja tänään oli varsinkin koulussa todella tukalaa, kun koko ajan vähän väliä yskitti ihan hirmuisesti. Kun tulin tänne kotiin, niin onhan täälläkin toisin ajoin yskittänyt, mutta ei niin paljon kuin koulussa.

Ja olen jatkuvasti säännöllisesti kuulostellut keuhkoja syvään henkeä vetämällä, mutta ei sieltä mitään ihmeempiä liman kurinoita kuitenkaan kuulu, vaikka koen, että keuhkoissa kylllä limaa riittää.

En sitten tiedä onko hyötyä mennä lääkärille? Kun vaikka iltaisin onkin tosin ikävä olla kovan yskän takia, niin näin päivällä on olotila suht' ok- yskää on vain silloin tällöin. Ja kun ei siis kuitenkaan mitään limakurinoita syvään hengitettäessä kuulu.

Kun yritän välttää turhia antibioottikuureja. Jossakin hoitosuosituksissahan suositeltiin pitkittyneestä yskästä kärsivän juoda vettä 3-4 litraa päivässä. No en kyllä tuota satsia ole juonut, mutta olen kyllä yrittänyt juoda hieman normaalia enemmän vettä.
 
Mulla on pari kertaa käynyt niin, että flunssa venyy monen viikon mittaiseksi, ei tunnu paranevan millään ja sitten lopulta tuntuu alkavan uudestaan. Silloin on löytynyt poskiontelontulehdus. Kannattaa kuitenkin sinne lääkärille vääntäytyä, jos aiheuttaja on bakteeri, niin se ei itsestään parane.
 
Nostan vielä kerran, jos tulee vielä kommentteja tämän aiheen tiimoilta. Tosin sain taas tässä illan suussa oikein kunnon limaräkäyskänkohtauksen, se oli karseaa.
 
Itsellä todettuna lievä astma, joka oikeastaan oireilee vain kunnon pakkaspäivinä ulkoillessa. Pienen rasituksen jälkeen alkaa kuiva yskä, joka nostaa limaa kurkkuun. Hetken päästä kirkasta ja sitkeää limaa onkin sellanen paakku kurkussa, joka ei liiku mihinkään suuntaan...

Alkuunhan nuo flunssayskät on tollasia kuivia kun lima ei vielä oikein irtoa ja lopulta muuttuu limaiseksi. Kannattaakäydä lekurissa tarkisttumassa posket, sillä sieltäkin voi valua tuota limaa nieluun taikka sitten vois olla ihan keuhkoputken tulehduskin.
 
Astman pääoire on uloshengityksen vaikeus. Onko sulla sitä?
En ole kuullut, että aikuisena voi astma alkaa, mutta en olekaan lääkäri.
Yskä voi olla flunssassa normaalisti kolme viikkoa. Ja jos oot nyt saanut uuden pöpön, taas kolme viikkoa jne.
Tai sitten sulla on mykoplasma, kysy viljelyä.
 
Astmasta sen verran, että ei se ole niin kammottava eikä paha kuin luullaan. Tokihan astmakohtaukseen voi pahimmassa tapauksessa kuolla. Itse olen sairastanut astmaa pikkulapsesta asti, enkä ole koskaan saanut astmakohtausta. Influenssan olen sairastanut lähes joka vuosi, mutta ei se ole minulle ollut yhtään sen pahempi tauti kuin muillekkaan. Astmaatikko pystyy kuitenkin elämään lähes normaalia elämää, kun on astmalääkitys kunnossa. Itse en ole tosin käyttänyt lääkkeitä aktiivisesti enää vuosikausiin, flunssan tai influenssan yhteydessä saatan ottaa kohtauslääkettä, jos meinaa henkeä ahdistaa. Koitan ainoastaan välttää vierailuja taloissa, joissa on kotieläimiä, se on oikeastaan ainoa rajoitus, minkä astma minulle aiheuttaa.
 

Yhteistyössä