Hae Anna.fi-sivustolta

Ei kavereita

Viestiketju osiossa 'Koululaiset' , käynnistäjänä MissXXX, 12.02.2009.

  1. MissXXX Vierailija

    Harmittaa tyttöni puolesta. Hän on kohta 11v ja kavereita ei ole. Luokallaan on 3 tyttöä, ja näissä tapauksissa aina jää 1 yli eli minun tyttö. Muut ottavat hänet kyllä mukaan, mutteivät puhu hänelle juuri mitään. Harrastuksetkin on niin erilaiset, ettei taas meidän tyttö osaa ottaa heidän keskusteluun oikein mitään kantaa.

    Nuoruus kaikkine ihanine/jännittävine asioineen tulossa; kenen kanssa hän oikein saa nitä aisoita käydä läpi; äitinsäkö?? Nyt on yksi kirjekaveri tuossa lähellä, mut vielä eivät ole edes tavanneet. Toivon että heistä tulee ystävät. Samat harrastukset ainakin; lähinnä eläimet ja liikunta.

    Kuinka te muut olette tämän asian kanssa "selvinneet"? Tarviiko minun edes puuttua tähän vai meneekö se omalla painollaan? Katsonko sivusta, kun tyttöä harmittaa/itkettää vai jatkanko hänelle ystävän etsimistä?
     
  2. Harrastukset Vierailija

    Hei! Toivottavasti sen kirjekaverin kanssa ystävystyvät. Kyllä kaverittomuus on todella rankka asia lapselle. Oma lapseni on kärsinyt koko kouluajan ulkopuolisuuden tunteesta, nyt jo viidennellä. Onneksi nyt on yksi tyttö omalla luokalla, jonka kanssa ovat koulussa kaverit, muutkin tytöt välillä haluavat olla kaveria, välillä taas huudellaan ilkeyksiä. Koulun ulkopuolella kaverittomuusongelmaa ei ole, muutama luotettava kaveri on löytynyt. Se voi viedä aikaa. Se hyvä puoli siinä ehkä on, että todennäköisesti lapsesi osaa arvostaa ystävyyttä, kun sen löytää. Harrastusten kautta saattaa löytyä hengenheimolaisia.
     
  3. Surullinen äiti Vierailija

    Lapseni on nyt 4nellä luokalla ja kuulin vasta nyt että hänellä ei ole kaveria luokassaan. Kuulin sen seuraavalla tavalla hän oli lähdössä kouluun mutta rupesi itkemään ja kertoi että hän on ollut jo 3 luokan alusta yksinäinen? mitä kannattaa tehdä otanko kuraattoriin yhteyttä?
     
  4. Äiti välittää Vierailija

    Ota ensin yhteyttä lapsen omaan opettajaan. Ihmettelen, jos lapsi on näin pitkään pitänyt asian sisällään, mutta hyvä että vihdoin avautui. Kyllä luulisi että opettaja on jotain huomannut. Jos ei ole, niin pyydä kiinnittämään asiaan nyt huomiota. Kuraattorille nämä asiat myös kuuluvat, mutta oma opettaja tuntee parhaiten lapsen ja luokkakaverit, ja ehkä jopa tietää keinon, miten voisi auttaa. Voimia teille molemmille.
     
  5. meillä ihan samoin. tytön luokalla on pariton määrä tyttöjä ja meidän tyttö on se "ylimääräinen". varsinaista kiusausta ei ole, hänet hyväksytään melkein kaikkien mukaan, mutta ei aina, koska välillä nämä pareittain kulkevat parhaat tai hyvät kaverukset haluavat olla kaksin/nelisin jne. muistan itsekin kuinka tärkeää olla kaksin sen parhaan kaverin kanssa ja kuiskutella asioita. ymmärrän siis toiminnan muiden osalta, mutta silloin meidän tytär jää ulkopuolelle.

    tämä on ihan hirveä tilanne ja suretta lasta joka päivä. en tiedä mitä tehdä. tuskin opettajalle soittaminen auttaisi, koska mitään varsinaista kiusausta ei ole.
     
  6. MissXXX Vierailija

    Tyttömme luokkakaverit (kaksi tyttöä) ovat nyt alkaneet huomauttelemaan jostain asioista. Esim tyttömme osti uudet kevätkengät. Koulukaverit olivat sitä mieltä, että hän matkii toista tyttöä jolla samantyyppiset kengät. Hän oli sitten ostanutkin itselleen toisenlaiset kengät. tyttömme oli kyllä selittänyt ettei tod matki, mutta ei näytä auttavan. Onneks meidän tyttö on kuitenkin ihan rohkea, otti raitoja hiuksiinsa eikä pelkää kommentteja.

    Kun toiset tytöt on matkoilla, niin heiltä kysellään matkasta vaikka mitä, meidän tytön matkoista ei olla kiinnostuneita. Periaatteessa kiusaamista ei ole, mutta toisen ulkopuolelle jättäminen kaikissa asioissa ja ilkeät vihjailut matkimisesta alkaa mielestäni kohta olla kiusantekoa. Voi miten toivon, että heidän luokalleen tulisi uusi oppilas, tyttö joka pitää eläimistä ja liikunnasta.

    Oletteko muut miettineet toiseeen kouluun vaihtamista?
     
  7. Voi miten kurjaa! Tuota minäkin pelkään, että se muuttuu juuri tuommoiseksi. On tuo kiusaamista, mutta kuitenkin sellaista piilokiusaamista, että vaikeaa siihen on puuttuakaan. Jos asiasta puhutaan toiset voivat viattomana ihmetellä, että mistä oikein syytetään ja on kysymys :( .

    Emme ole koulun vaihtoa miettineet.

    Voi kun tännekin tulisi se yksi tavallinen tyttö lisää...
     
  8. MissXXX Vierailija

    Me käytiin mieheni kanssa myös ihan open ja reksin puheilla tästä asiasta, että tyttöä ei huolita porukkaan. He eivät voi oikeen tehdä siinä kuitenkaan mitään, vähän huomioida ryhmätöissä asiaa tms. Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen kanssa. Ja kun tyttöä ei kiusata, niin mitään toimia tämä ei aiheuta. Opet oli sitä mieltä, että kannattaa kutsua luokan muita tyttöjä meille käymään ja niin teimmekin. Mutta kun siitäkään ei apua ollut. sama jatkuu koulussa, vaikka tytöillä meillä olikin kivaa.
     
  9. Niin, tuota juuri olen ajatellut. Ja tytär ei itse halua, että otetaan yhteyttä kouluun, koska "varsinaista" kiusaamista ei ole. Jos jonkun parin toinen puolikas on poissa, niin tytär otetaan mielellään pariksi, mutta kun se toinen puolikas on paikalla, niin tytär jää ilman kaveria. Hän on ikään kuin ns. varalla. Se ei tunnu kivalta ja surullista on, ettei tätä tilannetta kai voi aikuinen mitenkään ratkaista.

    Ymmärrän teidän tilannetta tosi hyvin.
     
  10. Moi!Minulla ei ole oikeen kavereita.Olen 10. Haluaisin kavereita!!
     
  11. Sivhos Vierailija

    Lapsille parhaat kaverit on isä ja äiti.Siinä ohessa tulee kavareita jos on tullakseen.Jos ei tule,on ainakin parhaat kaverit,isä ja äiti.Kyllä kavereita ja ystäviä tulee aikanaan.Ja todelliset ystävät säilyvät läpi koko elämän.
     
  12. Vanhempitäti Vierailija

    Juu, mutta koulussa isä ja äiti eivät ole kavereina ;) . Kyllä se totta on, että koululaiset jo tuntevat todella voimakkaasti sivuun jäämisen ja kaverittomuuden. Ei siinä auta isän ja äidin lohdutukset tai vakuuttelut, että olet hyvä ja ihana tyttö, kun kaverit osoittaa muuta.
     
  13. mh u Vierailija

    poika on nyt murrosiässä
    ainoa lapsi, isä ei nyt tapaa, suku kaukana ja osa heistä erihenkisiä melko lailla...
    mummot kuolleet, ei paljon jää jäljelle kuin minä, äiti, kun entinen ystäväkin meni uuteen porukkaan kun luokka hajosi yläkoulussa

    olen ajatellut muuttoa tästä syystä ja muutenkin,
    ottaa ihan uudet ympyrät meille

    ja jos joku jää ystäväksi, se on sitten hyvä ystävä

    huolta tämä silti aiheuttaa ja nyt on alkanut olla hieman raskas olo ennen kesää, jos ei ole KETÄÄN YSTÄVÄÄ, hemmetti

    Onko samoja kokemuksia+
     
  14. Sivhos Vierailija

    Muuta osaa sanoa,ihmettelen.Ei kavereita,kotona,ei koulussa,ei missään.Nyt nuoret,ottaakaa ja miettikää,onko tuollainen fiksua?Jokaiselle ihmiselle ystävät ja kaverit ovat tärkeitä.Älkää työntäkö ketään pois.
     
  15. annaaliisa Vierailija

    Olen 14-vuotias tyttö ja kaipaan kaveri seuraa... te ketkä olette kertoneet, että lapsenne ovat yksinäisiä ni olis kiva jos ne vois vaikka laittaa mulle sählöpostia osoitteeseen:
    [email protected]
     
  16. hentsuu Vierailija

    ei oo mullakaan kavereita.mua kiustatiin ala-asteella, mistä ja se mun dissaus.ja sit mun 'kaverina' oli kaks tyttöö.eli just ja just joskus pysty oleen ylä-asteella seiskalla mun kans.välillä ne halus mennä syömään rauhassa,ja muutenki vaan roikuin.nyt vaihdan koulua,ja olen kesän kaverittomana.mee kasille,uuteen kouluun...tää on tosi syövää...koska just nyt on elämän parasta aikaa..joohh =(((
     
  17. MissXXX Vierailija

    Naapurin vanhan mummon lapsenlapsi, tyttö (ja meidän tytön ikäinen), on oleillut mummolassa aika paljon tänä kesänä. Usutimme tyttäret yhteen ja voi kuinka hauskaa heillä on ollu!! Pelejä pelaavat tosi paljon ja käyvät uimassa. Tyttö soittelee ja tekstailee meidän tytölle ja on oikeesti kaveri. Ja minä olen niin onnellinen tästä!
     
  18. Harrastukset Vierailija

    Voi miten ihanaa! Joskus niitä ystäviä voi tällä tavalla vaan jostain tupsahtaa kuvioihin. Voin kuvitella että olet onnellinen - ja tytär myös. Mukavaa kesän jatkoa teille!
     
  19. ööögh Vierailija

    Se että opettajat pakottavat muut tulemaan jonkun seurassa saa kaikki syrjimään entistä enemmän. Ja tekee syrjityn olon entistä tukalammaksi...
     
  20. aina yksin Vierailija

    miä ite oon 11 ja mulla ei koulussa ole kuin yksi ystävä, muut ovat sitten kavereita/tuttuja. mut mua ei esim. koskaan pyydetä kaupungille, yökylään, muuten vaan kylään tai mtn tällästä ;/ parhaan ystäväni kanssa olen kyllä koulun jälkeenkin. :) mutta muut eivät kyllä syrjiä tai mtn, et kyl ne niiku ottaa mut mukaa, ja kehuu, esim: uusia hiuksia tai vaatteita.. mut sit niillä on ne omat jutut, ja tällein, et en niiku sit pääse niitte mukaa mihikkää ;( täs esim yks tilanne; "kuka vois olla mun kaa tänään?" sit miä sanoin et voisin olla. sit se vastas; "ainiin tänäänhän on tiistai, emmä voikkaan olla!!!" ja toinen aika samanlainen, samalta henkilöltä; mun pitäis mennä joku päivä kaupungille !" miä sanoin, et tuu mun kaa, sit se vaa, et "eiku, oho, ei mul ookkaa rahaa ku 5 e" et iha kiva.
     

  21. Omalla lapsellani sama ongelma(meni nyt 5:lle ) on ollut jo pari vuotta yksin välitunnit koulussa.Olen opettajan kanssa asiasta keskustellut, mutta hänellä ei siihen keinoja ole löytynyt tai ollut aikaa asiaan puuttua. Koulukurattorin kanssa en ole asiasta keskustellut voisi tietenkin olla hyvä, mutta ei aina välttämättä. Olen sen huomannut, että asiat saattavat mutkistua pahempaan päin riipuu niin kuraattorista. Itse olen työskennellyt lasten- ja nuorten parissa ja olen kyllä aika neuvoton oman lapseni suhteen. Lapseni on muuten sosiaalinen ja ulospäin suuntaatunut ja kavereita oli edellisessä koulussa runsaasti. Luulen, että opettajalla olisi ollut mahdollisuus puuttu asiaan, jos olisi ollut ajoissa asiassa mukana. Enpä oikein muuta voi sanoa, että ole tukena lapsellesi ja yritä itse keksiä keinoja millä voit lastasi auttaa.Kuuntele lastasi ja hänen pahaa oloa vaikkakin se välillä tuntuu itsestä turhauttavalta, kun tuntuu ette häntä voi auttaa, mutta näin se ei ole. Sinä tunnet oman lapsesi parhaimmin ja keskustele opettajan kanssa, että lapsesi on yksin voi olla,että siitä on jotain hyötyä.
     
  22. vinkki Vierailija

    Jos koulussa ei kavereita luonnostaan tule, niin sitten ei tule. Sille ei voi mitään opettaja eikä se yksinäinen eikä ne joilla jo kaverit on. Aika saattaa tehdä tehtävänsä, välttämättä ei tee.

    Mutta vapaa-aikaan voi vaikuttaa.

    Koittakaa keksiä harrastuksia, joissa lapsi on paljon omanikäisten kanssa. Kirjekaverit, sukulaiskontaktit, kurssit. Yrittäkää hyödyntää kaikki mahdollisuudet. Tärkeää on myös, ettei lapselle tule asiasta stressiä. Hän ei saisi kokea, ettei kelpaa vanhemmille, koska ei ole kavereita.

    Olen itse opettaja ja nähnyt paljon erilaista "yksinäisyyttä." Osaa lapsista haittaa kovasti se ulkopuolisuuden kokemus, osaa ei itseään vaan enempi vanhempia, joissakin perheissä asiaan ei kiinnitetä huomiota. Mutta mitä olen itse seurannut niin vähemmän se haittaa, jos on koulun ulkopuolella vahvaa verkostoa.

    Yksin tai ns. ylimääräiseksi jäävissä lapsissa ei ole yleensä mitään negatiivista selittävää tekijää (positiivisia on katso viestin loppuosa). He ovat aivan normaaleja, mukavia, ihania lapsia ja toistenkin mielestä kivoja. He vain eivät ole kenenkään ns. bestiksiä.

    Opettajana en suoraan puutu asiaan, mutta seuraan miten luokka verkostoituu. Rikon näitä verkkoja tarkoituksella tunnilla ja katson reaktiot. Jos näyttää, että joku on jäämässä ulkopuolelle, teen nopeasti tunnin, jossa tämän oppilaan osaaminen tulee esimerkiksi ryhmätyössä esille. Siis en kerro mikä on taustalla, pidän vain tietynlaisen tunnin ja katson vaikuttaako esimerkiksi välituntitoimintoihin.

    Jos joku on edelleen paljon yksin, kirjoitutan aineen tai piirrätytän kuvan jossa käsitellään sopivaa aihetta ja katson nouseeko sieltä mitään. Yleensä myös soitan vanhemmille ja kysyn onko lapsi puhunut kotona koulupöivän sujumisesta. Jotkut lapset tykkäävät olla omissa oloissaan välitunnilla ja heitä ei opettajana välttämättä tunnista. Nämä lapset tavallaan lepäävät välitunnin. Jos vanhemmilta tulee viestiä yksinäisyydestä, yritän vielä ryhmäyttää luokkaa ja katson auttaako.

    Aina ei auta, henkilökemiat on mitä on.

    Oma panokseni tälle "ylimääräiselle" on että tunnilla MINÄ määrään työryhmät, jos luokassa on yksikin syrjässä oleva lapsi. Oppituntieni aikana kukaan ei ole varjossa eikä syrjässä. Esiintyä ei ole pakko, jos se pelottaa ja muita sellaisia pakkoja ei ole, mutta on pakko työskennellä open määräämissä ryhmissä.

    Melkein aina tämä malli tuottaa jotakin verkostoitumista sanotaanko lokakuulla viimeistään.

    Mutta opena sanon vielä yhden asian teille yksinäisten vanhemmille, asian jota en voi sanoa opena kun puhun oikeasta luokasta: monesti on ihan hyväkin, ettei se lapsi etsi väen vängällä kaveria omasta luokastaan. Ne porukan keskipisteenä olevat ovat monesti tarvitsevia lapsia, joilla ei ole kotona ihan kaikki kohdallaan. Lapsi, joka on psyykeltään niin vahva, että kestää ulkokehällä olon ilman että sortuu esimerkiksi pellen rooliin, ponnistaa elämään paremmalta pohjalta kuin moni muu. Moni ulkopuolinen tyttö on sosiaalisesti todella taitava, luontainen johtaja ja luokkatovereiden arvostaja.

    Minä erkanen näistä lapsista ennen jatko-opintoja, mutta sieluni silmin näen monen tytön kohtaavan sen oman tasoisensa ystävän opiskelujen alussa. Mollaamatta niitä, joilla kavereita on, ei se huono asia ole. Mutta osa lapsista on ns. vanhoja sieluja, ei heitä riitä joka luokkaan.

    Puhun korostetusti tytöistä, koska tämä on yleisempää tyttöjen kanssa. Pojilla on tavallisempaa joukossa joukon jatkona oleminen tai aktiivinen kiusauksen kohteena olo.
     
  23. Äiti Vierailija

    Hirmu fiksua tekstiä ja uusia, asiantuntevia näkökulmia opettajalta, kiitos tästä!

    Sen kummemmin itse aiheeseen puuttumatta: Minäkin olen sitä mieltä, että etenkin tytöillä olisi tosi hyvä jos niitä hyviä kavereita olisi muuallakin kuin koulussa / omassa luokassa. Tytöillä nuo bestis-suhteet ovat niin tiiviitä ja sitten taas toisaalta räjähdysalttiita, että "ero" voi tulla koska hyvänsä. Jos koulussa syystä tai toisesta riitaantuu ja jää yksin, on kullanarvoista, että esimerkiksi harrastuksessa on ihan omat kaverit. Myös serkut, perhetuttavat ja vaikkapa kirjekaveritkin auttavat tosi paljon. Silloin lapselle ei synny sellaista totaalista yksinjäämisen tunnetta, vaikka koulussa viettäisikin aikaa yksin.
     
  24. AinoElviira Vierailija


    Hei!

    Mitä neuvoisit, mitä voisimme vanhempina tehdä auttaaksemme yksinäistä nuortamme? Kyseessä on 15-vuotias vapaa-ajallaan yksinäinen poika. Uudessa koulussa on uusia koulukavereita, mutta poikamme ei ole vielä valmis pyytämään heitä koulun ulkopuolella mihinkään. Pojallamme on aiemmin ollut vain yksi hyvä kaveri, joka oli aiemmin samalla luokalla, mutta nyt molemmat ovat siis eri kouluissa. Tämä kaveri on vaihtanut kaveripiiriään kuluneen vuoden aikana niin, ettei poikamme mahdu hänen seuraansa enää ollenkaan. Kaveri ei esim. vastaa puhelimeen ja kertoo valkoisia valheita, miksi ei voi lähteä poikamme kanssa mihinkään. Auto on yleensä täynnä siinä vaiheessa, kun poikamme pyytää päästä mukaan esim. elokuviin tms. Hyvin ikävää ja mielestäni poikkeuksellistakin käytöstä erityisesti siis pojilta. Uusi koulu ja uudet kaverit ovat eri kaupungissa eli kotona ei pojalla ole seuraa kuin perheestään.

    Olen huolestunut poikamme minäkuvan ja itsetunnon kehittymisestä. Poika ei itse myönnä ongelmaa lainkaan, vaan sanoo viihtyvänsä yksinkin. Kuitenkin silloin harvoin, kun toiset pojat ovat ottaneet hänet mukaansa jonnekin, poikamme on ollut superiloinen.

    Olemme miettineet uusia harrastuksia jne., mutta poikaa kiinnostavat vain yksilölajit, eivät joukkuelajit. Poika on porukassa hiljainen, eikä koskaan ole suuna päänä ensimmäisenä äänessä. Poikamme on myös erittäin älykäs, piirre, mikä helposti erottaa hänet suuresta massasta, eikä hän siksi ehkä tunne helposti kuuluvansa porukkaan. Uudessa koulussa tosin hän tuntee olevansa omanlaisessa kaveripiirissään. Ongelmana kuitenkin on, että nämä kaverit asuvat kaukana kotoamme ja poika kaipaa kaveria arki-iltoihin ja viikonloppuihin.

    Kiitos avusta!
     
  25. vinkki Vierailija

    Uskomatonta, että satuin pitkästä aikaa katsomaan tätä palstaa, ja täällä on tuore kysymys!

    Puran ensin viestiäsi niin kuin sen tulkitsen. Korjaa näitä tulkintojani, jos on aihetta. Monesti näissä asioissa on vaikea päästä ytimeen kun ei tunne ihmisiä... Varaudutaan siis useampaan kierrokseen.

    - Haluat siis ohjeita siitä miten voisitte auttaa 15-vuotiasta poikaanne.

    - Poika on uudessa koulussa, jossa on kavereita mutta joita ei tapaa koulun ulkopuolella
    - Aiempi ystävä ei kokonaan torju poikaa, mutta käytännössä tapaamisille on aina jokin este.
    - Poika on älykäs, joukossa hiljainen.

    - Olet huolestunut poikasi itsetunnosta.
    - Olet ajatellut harrastusta, lähinnä joukkuelajia, mutta poika on yksilölajityyppi.

    1. Jos olet kirjaihmisiä, niin suosittelen Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja, esimerkiksi Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys (WSOY - Temperamentti - ihmisen yksilllisyys (Keltikangas-Jrvinen, Liisa)).

    2. Lainaan sinua:
    "Poika ei itse myönnä ongelmaa lainkaan, vaan sanoo viihtyvänsä yksinkin. Kuitenkin silloin harvoin, kun toiset pojat ovat ottaneet hänet mukaansa jonnekin, poikamme on ollut superiloinen."

    Minä uskon, että molemmat voivat olla ja ovat totta.

    3. Se, että uudessa koulussa on kavereita, on hieno asia! Ovatko tuttavuudet tänä syksynä solmittuja? Jos ovat, niin anna ajan kulua ja katso johtavatko vapaa-ajan kuvioon.

    4. Luulen, että aiemman ystävän torjunta on erittäin kipeä asia pojallesi. Käsittele asiaa hienotunteisesti, mutta kysy suoraan, harmittaako poikaa jokin nykytilanteessa. Jos poika tuntuu halukkaalta puhumaan asiasta, niin kysy mitä hän arvelee syyksi ystävän etääntymiseen. Jos hän ei halua puhua, älä painosta. Kyseessä on murros tärkeässä ihmissuhteessa ja sen käsittely vaatii aikaa. Voi olla, että ystävykset taas lähentyvätkin - älä siis kritisoi tuota ystävää liian kärkevästi.

    5. Harrastuksista... Suunnistus? Geokätköt? Shakki? Järjestötoiminta? Tanssi (ei pari, vaan esim. street)? Blogi, esimerkiksi luontokuvablogi?

    Jos poika on älykkötyyppiä, niin eipä ne joukkuelajien sosiaaliset kiemurat varmasti mieltä ylennä. Sielläkin tietysti voi tulla ystävyyssuhteita hyvin syvälläkin tasolla, mutta sekä oppilaita että omaa tuttavapiiriä kun ajattelen, niin kyllä niiden fiksujen lätkä-, futis-, koris- ja salibandymiesten läheiset ystävät ovat hyvin usein muista kuin joukkuelajipiireistä. Joukkuetoveruus näyttää olevan enemmän semmoista... kaveruutta. Lämpöä siinä näyttää olevan, muttei erityistä syvyyttä. Ja tyypillisesti älykäs yksilö kaipaa ystävyyssuhteessa myös syvyyttä.

    Joukkueen dynamiikka tavallaan sotii tätä vastaan; siinä ei tule muodostaa kahden miehen syväklikkiä vaan toimia kokonaisuutena. Huon! Tämä ei ole manifesti joukkulajeja vastaan, vaan enemmän peruste miksi en näkisi joukkuelajia ratkaisuna tässä tilanteessa. Harrastuksena mikä tahansa liikuntamuoto on hyvä, jos siitä pitää, osallistuminen omassa elinpiirissä on mahdollista, mahdollinen ohjaus laadukasta ja siihen on varaa.

    6. Onko teillä ystäväperheitä, joissa on poikanne ikäisiä lapsia? Onko mahdollista tehdä viikonloppu/lomaohjelmaa heidän kanssaan?

    Minä olen alustavasti tätä mieltä. Lue ja pohdi, miltä tuntuu. Oletko samaa mieltä jostakin? Mikä on ainakin pieleen mennyttä? Onko jotain ideaa jota voisi hioa teidän tilanteeseen sopivaksi?
     

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti