M
missä voimat
Vieras
Olen niin maassa. Miehen kanssa jatkuvasti riitaa ihan pienistä asioista. Elämä on pelkkää riitelemistä.
Kotona kaksi teiniä ja vauva. Heidän kanssaan ei ongelmia. Teinit on kilttejä kotona viihtyviä tai harrastuksissaan viihtyviä sopuisia nuoria ja vauva on helppo. Hän on nyt 3kk ja nukkuu yöt hyvin. Ei turhia kiukuttele.
Mutta vauvan syntymänjälkeen meillä on menny kaikki päin helve...iä. Mikään ei koskaan ole hyvä. Mies puhuu puutaheinää mulle ja mä pässi olen aina uskonu sen sepustuksia vaikka on jäänyt muutaman kerran valehtelusta kiinni. Nyt sit en enään usko ja en luota häneen ollenkaan. Oikeesti keskustelukin on vaikeaa, siitä ei vain tule mitään. Kaikki asiat menee solmuun ja sit ukko hiljenee kokonaan eikä osaa sanoa enään mitään muuta kuin samoja jaarituksiaan. Itse tunnen olevani ilkeä ja päällekäypä ja syyttelen monesta, mutta omasta mielestäni asiasta.
Minulta ei koskaan kysytä(kuulemma epähuomiossa) mitään. Esimerkkinä vaikka että jos appi ja anoppi on tulossa käymään sillo ja sillo niin sopiiko se minulle. Asia vai ilmoitetaan minulle että tulevat silloin. Sama on miehen aikaisemmasta avioliitosta syntyneiden lasten tulo meille. Ikinä ei ilmoiteta asiasta kuin viimeistään to jos pe ovat lapset jo tulossa. Olen toivonut,että saisin tietää asiasta vaikka viikkoa aikaisemmin.
Jotenkin on tullu sellainen tunne,että minulle pitää käydä kaikki, mut nyt tuntuu että pinna on palanut täs asian suhteen totaalisesti.
Tämä on niin monen asian summa ja en todellakaan puolustele itseäni, mutta nyt tuntuu siltä että olen vain joksu roskasäkki mihin voi kaatasa kaiken paskan.
En oikeasti jaksa enään. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Onnistuuko suhteessa tauko? Ahdistaa ja haluun vaan pois.
Ääh,,, tälläista tää mun elämä. Vaihtaisiko joku kel hieman edes asiat enemmän kohdillaan?
Pää hajoaa kohta totaalisesti.
Kotona kaksi teiniä ja vauva. Heidän kanssaan ei ongelmia. Teinit on kilttejä kotona viihtyviä tai harrastuksissaan viihtyviä sopuisia nuoria ja vauva on helppo. Hän on nyt 3kk ja nukkuu yöt hyvin. Ei turhia kiukuttele.
Mutta vauvan syntymänjälkeen meillä on menny kaikki päin helve...iä. Mikään ei koskaan ole hyvä. Mies puhuu puutaheinää mulle ja mä pässi olen aina uskonu sen sepustuksia vaikka on jäänyt muutaman kerran valehtelusta kiinni. Nyt sit en enään usko ja en luota häneen ollenkaan. Oikeesti keskustelukin on vaikeaa, siitä ei vain tule mitään. Kaikki asiat menee solmuun ja sit ukko hiljenee kokonaan eikä osaa sanoa enään mitään muuta kuin samoja jaarituksiaan. Itse tunnen olevani ilkeä ja päällekäypä ja syyttelen monesta, mutta omasta mielestäni asiasta.
Minulta ei koskaan kysytä(kuulemma epähuomiossa) mitään. Esimerkkinä vaikka että jos appi ja anoppi on tulossa käymään sillo ja sillo niin sopiiko se minulle. Asia vai ilmoitetaan minulle että tulevat silloin. Sama on miehen aikaisemmasta avioliitosta syntyneiden lasten tulo meille. Ikinä ei ilmoiteta asiasta kuin viimeistään to jos pe ovat lapset jo tulossa. Olen toivonut,että saisin tietää asiasta vaikka viikkoa aikaisemmin.
Jotenkin on tullu sellainen tunne,että minulle pitää käydä kaikki, mut nyt tuntuu että pinna on palanut täs asian suhteen totaalisesti.
Tämä on niin monen asian summa ja en todellakaan puolustele itseäni, mutta nyt tuntuu siltä että olen vain joksu roskasäkki mihin voi kaatasa kaiken paskan.
En oikeasti jaksa enään. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Onnistuuko suhteessa tauko? Ahdistaa ja haluun vaan pois.
Ääh,,, tälläista tää mun elämä. Vaihtaisiko joku kel hieman edes asiat enemmän kohdillaan?
Pää hajoaa kohta totaalisesti.
