Ei mikään helppo valinta.......

[marika09]

Olen asunut lähes 8-vuotta ulkomailla, jonne alunperin lähdin tilapäismielellä vuodeksi, pariksi työelämään. Tapasin avopuolisoni juuri ennen kuin olin ajatellut palata Suomeen. Asiat etenivät melko nopeasti, ja meillä nyt 2 päiväkoti-ikäistä lasta ja lisäksi mieheni 2 kohta murrosikäistä lasta aiemmasta liitosta, he ovat luonamme joka toinen viikonloppu ja loma-aikoina.

Nyt tilanteemme on se(lukuisista eri asioista johtuen),ja ollut jo pitempään, että minä haluisin muuttaa Suomeen, puolisoni ei taas usko siihen koskaan pystyvänsä. Hän toivoo, että voisimme elää perheenä nykyisessä "kotimaassamme", joka ei kuitenkaan ole kummankaan meistä oikea kotimaa. Emme haluisi erota mutta olemme miettineet että miten käytännössä saisimme arkemme/elämämme järjestetyksi niin että kumpikin meistä ja ETENKIN lapset voisivat hyvin.
Meillä on ollut tähän asti(5-vuotta) erinomainen parisuhde joka tuntuu nyt olevan tosissaan koetuksilla....

Olen hoitanut lapsiamme pitkään kotona ja vailla vakituista työpaikkaa, olen akateemisesti koulutettu, mutta tällähetkellä ei ole helppoa löytää vakituista työsuhdetta alalta jolle olen kouluttautunut.
Olen jo pitkään miettinyt mitä tekisin..tuntuu etten kertakaikkiaan "sopeudu" elämääni täällä....tuntuu kuin osa minusta katoaisi kun palaan Suomesta elämäämme täällä...
Mieheni on taas suht tyytyväinen, hän ei juuri koskaan valita mistään, ehkäpä peruspositiivinen luonteensa ja aikaisemmat elämänkokemukset ovat vaikuttamassa asiaan samoin se, että hänellä on kodin ulkopuolella ollut jatkuvasti "mielekästä"tekemistä.


Omat vanhempani ovat viimeaikoina sairasteleet vakavastikin ja haluisin olla lähempänä heitä, tavata useammin niin kauan kuin siihen vielä mahdollisuus. Vanhin lapsistamme kaipaa isovanhempiaan suunnattomasti ja haluaisi olla mummin kanssa, hän haluisi muuttaa myös Suomeen. Ja oma äitini kaipaa lastenlapsiaan. Mieheni omaiset eivät ole juurikaan kiinnostuneita perheemme pienistä ja tapaavat meitä harvoin, muutaman kerran vuodessa. En haluaisi lapsilleni tälläistä sosiaalista elämää tai siis sen puutetta! Suomessa minulla on laaja ja toimiva sosiaalinen verkosto, sen erityisen merkityksen huomaan nyt kun sitä ei enää ole mukana arjessa täällä...Yhdessä emme ole kodin ulkopuolelle päässeet muutamaa kertaa lukuunottamatta viimeisen 4-vuoden aikana(äitini oli käymässä ja oli lastemme kanssa niin että pääsimme ulos syömään). Eli tuntuu siltä kuin olisimme "enään" äiti ja isi, emme mies ja nainen parisuhteessa.

Lisäksi meillä on uusioperheen elämään liittyviä ongelmia joista en sen enempää tässä jaksa kertoa, mutta tilanne siis tuntuu väliin ylitsepääsemättömän vaikealta ja oma jaksamiseni alkaa olla vähissä mitä enempää aikaa kuluu.

Jos haluamme perheenä elää yhdessä, joutuu jompikumpi meistä olemaan valmis tekemään "uhrauksen" ..eli se käytännössa tarkoittaisi että minun olisi luovuttava toiveestani palata Suomeen. Tulee hetkiä joilloin kaikkeen väsyneenä mietin olisiko yksin lasten kanssa,Suomessa, parempi olla ?Vai yhdessä, puoli-onnellisena/onnettomana muualla?Tuntuu että elämä on liian lyhyt käytettäväksi riitelyyn ja onnettomana elämiseen...ja kuka tietää kuinka kauan aikaa meille on annettu elää tätä yhtä elämäämme.

En odota valmiita vastauksia kenelläkään, meidänhän on itse päätös tehtävä jossain välissä mutta haluisin kuulla mietteitä/ajatuksia mitä kertomani kenties herättää...tai onko joku kenties samoissa ajatuksissa kuin minä?

 

[Mona78]

Hei marika,

Mulla on siinä mielessä samanlainen tilanne, että asun ulkomaalaisen miehen kanssa maassa, joka ei ole kummankaan meidän kotimaa. Meillä ei ole vielä yhtään lasta ja tällä hetkellä emme ole vielä kumpikaan haluamassa muualle. Mutta tiedän kyllä, että sekin päivä tulee. Vasta hiljalleen olemme alkaneet aavistella, että tästähän voisi tulla ihan ongelma. Kumpikin olemme alusta asti olleet periaatteessa valmiita muuttamaan toisen kotimaahan, mutta katsotaan mitä se todellisuus sitten on..

Ei mulla ole paljonkaan ehdotuksia tilanteeseen muuta kuin ehkä sinun olisi hyvä esitellä Suomea miehellesi erityisen positiivisessa valossa. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta voi olla tärkeä tekijä Suomeen muuton suhteen. Jos miehesi ei osaa suomea, tämä on tietysti vaikuttaa. Työllistyminen englanninkielellä on kuitenkin Suomessa aivan mahdollista, mutta riippuu alasta ja alueesta. Mulla nyt on tietty se onni, että olen pääkaupunkiseudulta kotoisin, ja siellä juuri onkin helpointa asua ulkomaalaisen kumppanin kanssa -noin karkeasti yleistettynä. Minulla on itse asiassa montakin ystävää, jotka ovat muuttaneet Suomeen ulkomaalaisten kumppaneiden kanssa -vaihtelevalla menestyksellä. Yksi oppi suomen vuodessa, loput pärjäävät hyvin englannin kielellä.

Jos miehesi on positiivinen ja touhukas luonne niin sillä pärjää kyllä Suomessakin todella pitkälle -saa niin ystäviä kuin pärjää työssä. Kannattaa ehkä etsiä tietoja vaikka miehesi kansallisuuden järjestöstä Suomessa. Esim. kuulemani mukaan Hollanti-seura on aktiivinen, samoin Ranska-seura, ja niiden puitteissa tapaa paljon pariskuntia, joista toinen on suomalainen. Se voisi olla mielenkiintoinen tieto miehellesi.. Etsin miehelle joskus työpaikkoja (esim. Nokian työpaikkailmoitukset ovat kaikki englanniksi eikä suomea useinkaan vaadita) huvin vuoksi, että saamme hieman tuntumaa siihen mitä on tarjolla. Pari kertaa onkin sitten tullut niin mielenkiintoinen työpaikka vastaan, että ollaan vakavissamme pohdittu pitäisikö miehen hakea sitä!

Ehkä jos otat selvää erilaisista asioista, se voisi hiljalleen antaa miehellesi fiilistä, että hän pystyy luomaan Suomessakin hyvän elämän.. On myös tärkeää, että sukulaisesi ja ystäväsi parhaansa mukaan yrittävät tutustua häneen ja puhua englantia. Kannattaa viettää Suomessa eityisesti aikaa aina heidän kanssaan, jotka puhuvat englantia ja joihin miehesi saa oikean yhteyden. Mä etsin myös joskus netistä myytävänä olevia asuntoja ja taloja, jotta mieskin saisi tuntumaa siihen, millaiseen kotiin ja mille alueille meillä olisi Suomessa varaa muuttaa. Luontoon vien hänet joka reisulla, sillä se on hänestä Suomen parasta antia.

Ehkä näissä mun ehdotuksissa ei ollut mitään uutta tai toimivaa, mutta ajattelin kertoa miten meillä näitä ajatuksia sulatellaan. Toisin päin myöskin mies on pohtinut kovasti sitä miten minä sopeutuisin ja mitä pitäisi tehdä jos muuttaisimme hänen kotimaahansa. No katsotaan sitten..

Ymmärrän kyllä kovan koti-ikävän. Olen itsekin ollut Suomesta pois jo reilut seitsemän vuotta ja välillä on tuntunut, että haluan ehdottomasti muuttaa takaisin..

Tsemppiä!