Ei mitään romanttista suhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Kyynelhelmi
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oltu yhdessä viisi vuotta. Alusta asti suhde ollut hyvä, avoin ja arjessa toimiva. Mies on kiltti, hyväluonteinen, luotettava, vastuuntuntoinen. Oikeastaan kaikki on muuten hyvin, mutta mies ei ole ollenkaan romanttinen.

Itse olen hyvin romanttinen ihminen ja kaipaan sellaista. En tarkoita, että joka välissä pitäisi olla vannomassa rakkautta tai mitään liian imelää. Toimivan arjen keskellä esim. viikonlopulla yhtenä päivänä olisi ihana jos mies toisi kaupassa käydessään kukkia (omasta aloitteestaan) tai jonkun söpön lahjan silloin tällöin, jonkun erityisen aterian vaikka kynttilä-illallisen, toisi sydämenmallisen suklaarasian tms. Tarkoitan juuri niitä klisheisiä asioita, joille yleensä naureskellaan.

Tajusin jo heti suhteen alussa, että mies on muuten "täydellinen", mutta ei ollenkaan romanttinen. Kyllä hän tunteellinen on ja sillä tavalla, mutta juuri näitä "perinteisiä" romanttisia juttuja hän ilmeisesti pitää jotenkin aivan turhana ja jotenkin nolona. Siis nolona, että se vähentäisi hänen miehisyyttään jos hän alkaisi kantamaan kukkia kotiin ja tekemään jotain kynttiläjuttuja. Näin olen käsittänyt. Alkuun vihjaisin asiasta vähän leikkimielisesti, että mies on muuten täydellinen, mutta kaipaisin häneltä aina joskus tuollaisia romanttisia juttuja. vuosien varrella olen sanonut nätisti, vitsikkäästi ja lopulta melko tiukastikin, jopa vaatinut. Vaatiminen tuntuu jo inhottavalle, mutta asia on minulle niin tärkeä. Vaatimisen jälkeen mies toteuttaa yhden kerran (esim. tuo kukkia) ja sitten se taas jää. Vapaa-ehtoisesti ei koskaan. Kuitenkin sanoo joka päivä rakastavansa, halaa, suukottaa ym. siihen se sitten jääkin ja nuo halaukset ja suukotkin ovat ihan rutiinilla toistettu.

Kerran suhteemme alussa, kun itkin sitä, että mies ei koskaan osoita hellyyttä (siis koske hellästi) ja mies meni vaikeaksi ja sanoi, että hänelle toisen ihmisen koskeminen on aivan sama asia, kuin pesisi tiskialtaan. Siis tarkoitti, ettei se tunnu hänestä miltään tai ei ole tärkeää. Sanoi, ettei ole tottunut sellaiseen. Mielessäni olin kauhuissani. Olen yrittänyt tottua asiaan, kun mies muuten on hyvä ja rakastan häntä. Alussa oli paljon kiihkeää seksiä, mutta ei muuta hellyyttä. Ei kosketusta ilman seksiä. Asia on vaivannut minua koko suhteen ajan. Tosin välillä olen unohtanut sen, kun ei asia ole muuttunut. Nykyään asia korostuu, kun meillä ei ole seksiä (miehellä ei seiso kunnolla) Minusta on aika kohtuutonta, että jos en saa seksiä niin en saa myöskään mitään hellyyttä tai romanttista. Jos mies ei kykene tyydyttävään seksielämään niin odottaisi hänen sitten kompensoivan asiaa muilla keinoin. Se, että olen valmis kestämään seksin puutteen olisi palkitsevampaa jos mies antaisi minulle muuta nautintoa ja huomiota romanttisilla asioilla ja hellällä kosketuksella.

Nykyään olen usein masentunut ja ärtyisä asian vuoksi. En jaksa enää sanoa siitä. Tai jos sanon niin sorrun räyhäämään. Kun huomautan niin mies tuo ehkä kukkakimpun ja taas koko asia unohtuu. Kosketusta en saa vaikka olen siitä sanonut. Olisiko se niin vaikea asia vaikka illalla sängyssä silittää selkää, niskaa tai joskus hieroa hartioita? viiden vuoden suhteen aikana mies ei ole yhtään kertaa esim. hieronut hartioita vaikka olen joskus siitäkin sanonut suoraan. Koskaan en saa romanttisia lahjoja vaikka olen niitä pyytänyt. Ei hajuvesiä, ei alusvaatteita, ei koruja.

Rakastan miestä ja uskon hänenkin rakastavan minua, mutta mielestäni suhteemme alkaa olla todella tylsä. Ei seksiä, ei romantiikkaa, ei hellää kosketusta. Vain toimivaa, hyvää, arkista elämää. Alkaa tuntumaan, että yhtä hyvin voisimme olla sisarukset. Saman katon alla ja kiintyneet toisiimme, ei muuta.

Nämä puutokset ovat alkaneet tekemään minusta tympeän tyypin. Tuntuu, että en jaksa enää panostaa tähän suhteeseen, enkä mihinkään tulevaisuuteen, kun mikään ei muutu. Vaikka kuinka kerron toiveitani (romanttisia) mies ei toteuta niitä. Ostaa kyllä uuden imurin jos valitan entisen olevan huono. Ostaa uuden puhelimen jos valitan, että häpeän entistä (liian vanha), korjaa kotona viat jos niistä huomautan. Mutta jos kyseessä on joku romanttinen asia niin se ei vaan tapahdu.

Olen muuttunut äkäiseksi, itkuiseksi, turhautuneeksi. Yhä enemmän äkisen miehelle, enkä jaksa enää yrittää tehdä tästä sitä romanttista idylliä, mitä tästä ei näytä koskaan tulevan. Miksi mies ei voi tehdä niitä asioita, vaikka olen niin monta kertaa suoraan sanonut mitä kaipaan. Minulla on tunne, että tässä suhteessa en tule kohdelluksi naisena ollenkaan vaan jonain "emäntänä", jolle ostetaan kyllä uusi imuri, mutta ei ruusuja. Olen niin turhautunut, että tekisi mieli paiskoa tavaroita seinille ja karjua. Kärsin toki seksin puutteestakin, mutta enemmän kärsin romantiikan ja hellyyden puutteesta. Mies on 52v ja kolmannessa liitossaan, joten ei ole mikään kokematon. Itse olen 36v.
Hei sinä romantiikkaa,hellyyttä ym. kaipaava.- Luin kirjoituksesi - se oli kuin minä olisin sen kirjoittanut.Olen sinua kolmekymmentä vuotta vanhempi,mutta kaipaan hyväilyjä,hellyyttä,kynttiläillallisia ja ennen kaikkea rakastelua.Mieheni ei ole yli 40 avioliittomme aikana näyttänyt tunteitaan,koska hänen kotonaan se oli hävettävää.Hän ei tuo kukkia kuin "väkisin" hääpäivänämme,ilmoittaa kyllä kuinka paljon ne maksoivat.Kysyy ennen syntymäpäivääni - TÄYTYYKÖ sinulle ostaa lahja?Vastaan,mikään muu ei ole pakkoa kuin kuolema - sekään ei mene jakeluun.Häntä täytyy muistaa merkkipäivinä ehdottomasti,jos en "vaikka ole muistavinaaan" hän huomauttaa siitä.Palaan tuohon rekasteluun,olemmee kanssasi samassa veneessä.Alkoholi vei häneltä kyvyn rakastella.Siihen hän olisi saanut apua,ei kuulemma tarvitse!Olemme rakastelleet viimeksi keväällä 2004,joten puutteessa olen elänyt reilu 15 vuotta.SATTUU aivan valtavasti kun minun tunteitani ja halujani ei ole koskaan huomioitu.Kun minä "silloin joskus" tein aloitteen rakastelusta,hän olikin väsynyt.Sekin sattui,tunsin olevani niin huono nainen hänelle etten kelpaa kuin ruoan valmistajaksi,kodin siivoojaksi,pyykkien pesijäksi jne.Kuitenkin,todella moni hänen ystävistään/tuttavistaan sanovat:Sinä nainen et tajua,kuinka paljon olen haaveillut rakastelusta kanssasi,koska olet niin vietävän kiihottava ja sensuelli.Kunpa olisin rohkeampi ja vastaisin:Enää ei tarvitse haaveilla - olen tässä ja nyt!Ns. aviomeiestäni kiinnostaa aivan muut asiat kuin romatiikka,rakastelu,hyväilyt.Hänelle on vain ja ainoastaan tärkeää,että pankkitilillä on paljon rahaa.Se tekee hänet onnelliseksi,ei minua!Olin jo muuttamassa pois yhteistä talostamme,mutta lääkäri ilmoitti - on riskialtista muuttaa yksin asumaan,koska minulla on sairauksia jotka voivat viedä tajun kankaalle yks kaks.Joten tässä olla kittuttelen ja haaveilen vieläkin JOSPA vielä löytäisin onnen,jota en vuosikymmeniin ole löytänyt.- Voisin kirjoittaa avioliitostamme kirjan jos huvittaisi - ei huvita.- Sinulle sanon,ÄLÄ PILAA NUORTA ELÄMÄÄSI NAISENA KUTEN MINÄ,VAAN SUUNTAA KATSEESI TULEVAISUUTEEN JA ONNEEN.KAIKKEA HYVÄÄ ELÄMÄÄSI!!!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Ketjun aloittaja miehellä on aivan selviä Autismikirjon häiriöstä johtuvia puutteita. Täysin ymmärrettävää, että (lähes) jokainen neurotyypillinen järkyttyy, ahdistunuu ja kärsii kumppanina, kun välittämisen, romantiikan, hellyyden ilmaisut ovat autismikirjon ihmisillä, kuten asperger-ihmisillä, hyvin puutteellisia. Ja kun motivaatio kosketukseen ja seksiin puuttuu. Tai ainakin kyky tunneilmaisulliseen, tunneyhteyttä ja yhteenkuuluvuutta jakavaan kosketuksen ja seksiin. On hyvin traagista, että nämä puutteet olennaisissa parisuhdetaidoissa tulevat jossakin tapauksissa esiin vasta kun ollaan jo parisuhteessa. Tämä on erittäin vahingollista molempien osapuolien ja mahdollisten lasten kannalta.

Tästä vaarasta tarvitsee ehdottomasti tiedottaa paljon enemmän ja paremmin kaikkia! Autismikirjon ihmisten tulee saada diagnoosit ja eettiset toimintaohjeet kertoa asiasta heti esim. nettideitti sivustoilla, deittisovelluksissa ym. mieluiten jo profiilissa. Aivan viimeistään ensimmäisissä viesteissä. Jo ennen ensi tapaamista. Ja suoraan tosielämässäkin tavatessa se tulee mainita. Mainitseminen auttaa toisia ymmärtämään mistä on kyse. Ja ihmisiä, jotka tietävät, että ASD-ihmiset (Autismikirjon) eivät ole yhteensopivia kumppaneiksi, osaavat suojella itseään suotta rakastumasta ja joutumasta raastavaan tilanteeseen. Sellainen on raastavaa myös ASD-ihmisille. ASD-ihmisten kannattaa tavoitella vain toisiaan seurustelukumppaniksi, parisuhteeseen tms. koska heidän kykynsä, näkemyksensä, elämäntapansa ja käyttäytymisensä poikkeaa nin paljon muista eli neurotyypillisistä.
 

Yhteistyössä